Nokian Salon tehtaalla pelätään isoja irtisanomisia

 |   |   | 
 
Helsingin Sanomat
Antti Johansson / HS
Nokian Salon tehtaat.
Nokian Salon tehtaat.

Matkapuhelinyritys Nokia kertoo huomenna keskiviikkona Salon tehtaan työntekijöille tehtaan tulevaisuudesta. Yhtiö on kutsunut noin 1 600 tehtaan työntekijää koolle aamu yhdeksästä lähtien. Tilaisuuteen ei ole kutsuttu tuotekehityspuolen henkilökuntaa.

Tilaisuus pidetään Salohallissa ja halli on varattu iltapäivään kello kahteen saakka. SAK:n Salon paikallisjärjestöstä kerrotaan, että huhujen mukaan jopa yli tuhat työntekijää voi saada potkut.

Nokia valmistaa Salossa matkapuhelimia. Salossa tehdään muun muassa  ohjelmistoräätälöintiä Nokian uuteen Lumia-puhelimeen.

Mahdollisen väenvähennyksen jälkeen tehtaalle jäisi älypuhelimien valmistuksen lisäksi pakkaamo.

Nokian työntekijäpuolen pääluottamusmies Anne Malm kertoo, että kutsu tilaisuuteen tuli tänään sähköpostilla. Malmin mukaan työntekijöille ei ole kerrottu, kuka tilaisuuteen tulee puhumaan.

”Kun emme tiedä vielä mitään, en halua kommentoida. Huomenna sitten kuullaan, mitä tämä tarkoittaa”, Malm sanoo.

Malmin mukaan työntekijät ovat odottaneet tällaista kutsua syyskuusta lähtien, jolloin Nokia ilmoitti irtisanovansa matkapuhelintuotannostaan maailmalaajuisesti 3 500 työntekijää. Romaniassa Nokia lopetti matkapuhelintehtaansa ja lopputilin sai 2 200 työntekijää.

Sen lisäksi Nokia irtisanoi 300 henkilöä toisesta yksiköstä.

Nokia myös ilmoitti tuolloin, että Salon, Unkarin Komaromin ja Meksikon Reynosan tehtaiden roolit arvioidaan uudelleen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori