Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

T&T: Rovio-pomo uskoo 60 miljardin markkina-arvoon

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Mikko Takkunen
Angry Birds pelit luoneen Rovion markkinointijohtajalla Peter Vesterbackalla on kovat tavoitteet.
Angry Birds pelit luoneen Rovion markkinointijohtajalla Peter Vesterbackalla on kovat tavoitteet.

Hittipeli Angry Birdseistä tunnetun Rovion markkinointijohtaja Peter Vesterbacka latelee yhtiölle kovia tavoitteita perjantaina ilmestyneen Tekniikka & Talous -lehden haastattelussa. Vesterbacka sanoo, että yhtiö kasvattaa liikevaihtonsa sadoista miljoonista kymmeniin miljardeihin dollareihin.

"Joka vuosi aiomme kymmenkertaistaa liikevaihdon ja tehdä yli puolet voittoa."

Vesterbackan mukaan Rovio listautuu todennäköisesti Hongkongin pörssiin vuonna 2013. Hän sanoo, että yhtiön tavoitteena on kasvaa Disneyn kokoiseksi, eli markkina-arvoltaan 60 miljardin euron yritykseksi.  

 Rovion Keilaniemen konttorin työntekijämäärä on Vesterbackan mukaan ensi vuonna jopa kolminkertaistumassa. Nyt työntekijöitä 230. Lisäksi Shanghaihin on parhaillaan nousemassa Rovion ensimmäinen toimisto Suomen ulkopuolella.

Tekniikka & Talous -lehden mukaan Angry Birds -kännykkäpeliä on ladattu jo 600 miljoonaa kertaa kahdessa vuodessa ja hahmoista tehtyjä pehmoleluja on myyty kymmenen miljoonaa kappaletta. Vesterbacka sanoo, että lelumyynti on pelibisnestä kannattavampaa.

"Tavoite on myydä enemmän kuin Disney myy Mikkihiiriä".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

19.6.2013