Tapiola ja Lähivakuutus yhdistyvät

 |   |   | 
 
Helsingin Sanomat
Marja Airio / Lehtikuva
Lähivakuutuksen nykyinen toimitusjohtaja Erkki Moisander.
Lähivakuutuksen nykyinen toimitusjohtaja Erkki Moisander.

Tapiola ja Lähivakuutus yhdistyvät keskinäiseksi finanssiryhmäksi. Uuden yhtiön pääjohtajaksi tulee Lähivakuutuksen nykyinen toimitusjohtaja Erkki Moisander. Hänen toimikautensa pääjohtajana alkaa 1. tammikuuta 2013, jolloin uusi finanssiryhmä aloittaa toimintansa.

Tapiola-ryhmän pääjohtaja Asmo Kalpala jättää tehtävänsä aiemmin sovitun mukaisesti vuoden 2012 lopussa. Hän jatkaa Lähivakuutus-Tapiolan hallituksen jäsenenä alkuvuoden 2013.

Uuden Lähivakuutus-Tapiolan arvioitu markkinaosuus on noin 30 prosenttia. Omistaja-asiakkaita on noin 1,5 miljoonaa ja vahinkovakuutuksen maksutulo on noin miljardi euroa.

Keskusyhtiön lisäksi perustetaan 19 alueellista keskinäistä yhtiötä, jotka tarjoavat omalla toimialueellaan palvelua vakuutuksissa, pankkipalveluissa ja sijoittamisessa. Pääkaupunkiseudulla palveluista vastaa keskusyhtiö.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori