Tarkastajat löysivät epäselvyyksiä Apple-valmistaja Foxconnin tehtailta

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Petteri Tuohinen / HS
Foxconnin tehdasalue Shenzhenissä Kiinassa on suljettu ulkopuolisilta. Yhtiön suurimpia asiakkaita ovat muun muassa Apple ja Microsoft.
Foxconnin tehdasalue Shenzhenissä Kiinassa on suljettu ulkopuolisilta. Yhtiön suurimpia asiakkaita ovat muun muassa Apple ja Microsoft.

Yhdysvaltalainen riippumaton järjestö Fair Labour Association (FLA) kertoo löytäneensä tietotekniikan sopimusvalmistajan Foxconnin tehtailla Kiinassa tekemissään tarkastuksissa runsaasti tekijöitä, joihin on aihetta puuttua. FLA:n toimitusjohtaja Auret van Heerden kertoi asiasta uutistoimisto Bloombergille lauantaina.

Foxconnin tehtailla valmistetaan muun muassa Apple-yhtiön iPad-taulutietokoneita ja iPhone-puhelimia sekä Microsoft-yhtiön Xbox-pelikonsoleita.

Apple pyysi aiemmin helmikuussa FLA:ta toteuttamaan tarkastukset sen suurimpien sopimusvalmistajien tehtailla Kiinassa.

Foxconnia on kritisoitu muun muassa liiallisten ylitöiden teettämisestä ja pitkistä työvuoroista, liian huonosta palkkauksesta sekä epäterveellisistä ja vaarallisista työoloista. Viime vuonna Foxconnin tehtailla sattui kolmen työntekijän kuolemaan ja kymmenien loukkaantumiseen johtanut räjähdys, joka aiheutui alumiinin käsittelyssä syntyvästä pölystä.

FLA:n Van Heerden ei suostunut tarkentamaan haastattelussa seikkoja, joita järjestö oli käynnillään havainnut.

"Uskon, että saamme kuulla hyvin merkittäviä tiedonantoja lähiaikoina", hän sanoi.

Foxconn vakuutti lauantaina yhteistyöhalukkuuttaan.

"Kyseessä on hyvin ammattimainen ja perusteellinen tarkastus. Puutumme kaikkiin asiakkaiden tai Foxconnin periaatteista poikkeaviin toimintatapoihin, mikäli FLA:n sellaisia löytää", yhtiö totesi sähköpostilausunnossaan Bloombergin mukaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori