Tikkurila irtisanoo 62 työntekijää

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Maaleja valmistava Tikkurila ilmoittaa saaneensa päätökseen marraskuussa aloitetut yhteistoimintaneuvottelut Suomessa.

Yhtiö irtisanoo 62 työntekijää, joista 39 johtajia tai toimihenkilöitä ja 23 muita työntekijöitä.

Neuvottelujen alkaessa Tikkurila arvioi, että vähennettäviä työpaikkoja on enintään sata.

Tikkurilan palveluksessa oli viime vuoden lopussa noin 3 700 työntekijää, joista 750 työskentelee Suomessa.

Työpaikkoja karsimalla Tikkurila pyrkii ilmoituksensa mukaan keventämään organisaatiotaan ja kustannusrakennettaan epävarmassa markkinatilanteessa.

Yhtiö arvion mukaan irtisanomisista ja niihin liittyvistä työntekijöiden tukitoimista aiheutuu tänä vuonna noin 1,5–2,0 miljoonan euron kertaluonteiset kulut.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori