Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Toshiballe tuomio hintojen manipuloinnista

 |   | 
 
AP–HS

Japanilainen elektroniikkayhtiö Toshiba on tuomittu noin 70 miljoonan euron sakkoihin Yhdysvalloissa. Sanfranciscolaisen tuomioistuimen mukaan Toshiba on "tietoisesti osallistunut salaliittoon", jonka tarkoituksena on ollut LCD-näyttöjen hintojen manipulointi. LCD-näyttöjä käytetään esimerkiksi litteänäyttöisissä televisioissa sekä matkapuhelimissa.

Tuomion mukaan maailman johtavat LCD-näyttöjen valmistajat, kuten Toshiba, Samsung ja LG Electronics, ovat tehneet yhteistyötä pitääkseen tuotteidensa hinnat korkealla. Tuomioistuimen päätöksen mukaan toiminta on aiheuttanut lisämenoja sekä kuluttajille että laitevalmistajille. Toshiba on kieltänyt kaikki syytökset ja se aikoo valittaa päätöksestä.

Viime vuonna seitsemän LCD-valmistajaa tuomittiin maksamaan 500 miljoonaa dollaria eli noin 400 miljoonaa euroa palautuksia asiakkailleen hintojen järjestelyn takia. Lisäksi valmistajat sopivat maksavansa yli 300 miljoonaa euroa yrityksille, jotka olivat maksaneet ylihintaa litteänäytöistä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

22.5.2013