Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Urpilainen: Euromaiden kriisirahastoa kasvatettava
STT–HSSuomi joutunee myöntymään euromaiden kriisirahastojen ja samalla vastuidensa kasvattamiseen. Hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli asiaa tiistaina, ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kävi selvittämässä tilannetta eduskunnan suurelle valiokunnalle. Euromaat päättävät asiasta perjantaina Kööpenhaminassa.
Urpilainen sanoi, että euron palomuurin kapasiteettia on jonkin verran kasvatettava. Suomen vastuut eivät saisi kuitenkaan merkittävästi enää kasvaa ja euromaiden pysyvä kriisirahasto EVM on saatava mahdollisimman nopeasti käyttöön.
"Näillä reunaehdoilla nyt sitten lähden neuvottelemaan", Urpilainen sanoi selvitettyään asiaa eduskunnan suurelle valiokunnalle, joka käsittelee asiaa perjantaina.
Mahdollisimman suurta kriisipuskuria havitteleva EU-komissio on esittänyt esimerkiksi mallia, joka yhdistäisi kaksi kriisirahastoa lähes tuhannen miljardin euron hätäkassaksi. Urpilainen myönsi, että rahaston kasvattaminen näin suureksi on Suomelle hyvin vaikeaa.
Urpilainen toivoi tiistaina, että suuri valiokunta voisi jo perjantaina antaa hänelle mandaatin selkeän ja konkreettisen lopputuloksen hyväksymiselle. Valiokunta pitää kokouksensa tuolloin juuri ennen euroryhmän alkua.
Jos vastuita kasvatetaan, hallitus jäänee ilman opposition tukea. Suuren valiokunnan keskustalainen varapuheenjohtaja Antti Kaikkonen sanoi, että kapasiteetin kasvattaminen merkitsee ainakin hänen logiikkansa mukaan myös Suomen vastuiden kasvamista. Keskusta ei Kaikkosen mukaan tätä hyväksy.
"Lähdemme siitä, että tuo 500 miljardia on katto. Jos sitä nostetaan, missä se raja sitten on, nostetaanko jälleen vuoden ja kahden vuoden päästä lisää? Oleellista on, että nuo ongelmamaat, kriisimaat laittavat itse asioitaan kuntoon. Heille on mahdollisuus siihen kyllä annettu", Kaikkonen sanoi.
Suomi ja myös Saksa ovat tähän saakka tiukasti vastustaneet hätäkassan paisuttamista. Ministerit ovat toistelleet mantraa, jonka mukaan EVM:n ja nyt käytössä olevan väliaikaisen rahoitusvakausvälineen ERVV:n yhteenlaskettu lainoituskapasiteetti ei saa ylittää 500 miljardia euroa. Äänenpainot ovat pehmenneet viime kuukausina.
Viranomaislähteet kertoivat maanantaina, että Suomen kannalta hyväksyttävin vaihtoehto on sama, johon Saksan liittokansleri Angela Merkel myöntyi. Siinä Kreikan, Irlannin ja Portugalin jo myönnettyjä tukiohjelmia juoksutetaan rinnan uuden, kesällä käynnistettävän Euroopan vakausmekanismin EVM:n kanssa.
Liittokansleri Merkel taipui käytännössä siihen, että ERVV:stä jo käytössä olevat varat eli noin 200 miljardia euroa eivät syö tulevan hätäkassan lainoituskapasiteettia.
ERVV:n 440 miljardin euron kapasiteetista käyttämättä jäänyt osa sen sijaan olisi ilmeisesti tarkoitus unohtaa. Tällainen järjestely kasvattaisi yhteenlasketun lainoituskapasiteetin väliaikaisesti noin 700 miljardiin euroon. EVM:n koko kuitenkin pysyisi 500 miljardissa. Tämä määrä olisi käytettävissä tulevien avunpyytäjien, kuten Espanjan, rahoittamiseen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Poliisia pakoillut mies putosi parvekkeelta kuolemaan
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Bostonin pommi-iskusta kuulusteltu mies hyökkäsi FBI-agentin kimppuun
- Nuorukainen taltutti bussisolvaajan äidin ohjeilla Video
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Evira: Pakasteet eivät erotu tilastoista
- Vaarallisten pannukasvisten ostajat etsittiin S-etukortin tietojen avulla Video
- Ohjelmistoyritys etsii autisteja palvelukseensa
- Naisjohtajat yrittävät saada yritykset innostumaan nuorten kouluttamisesta
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Nyt: Brittiläinen elektroduo La Roux tulee Ruisrockiin
- Poliisia pakoillut mies putosi parvekkeelta kuolemaan
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Yksinasuvien määrä kasvoi selvästi – ahtaimmin asutaan Uudellamaalla
- Hulluruoho voi aiheuttaa levottomuutta ja sekavuutta
- A-hepatiitin lähteeksi epäillään pakastettuja mansikoita
- Saastuneeseen Mätäjokeen voinee istuttaa kalaa vielä tänä kesänä
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Katainen: Verokilpailun on oltava reilua
- Outokummun visio on nyt ikuinen maailma
- Tuloerojen kasvu hiipui Suomessa
- Talvivaara juoksuttaa jälleen - lähtevä vesi kirkasta
- Wärtsilä tekee kaasukoneet Venäjälle 110 megawatin voimalaan
- Venäläiset hankkivat yhä enemmän loma-asuntoja Suomesta
- Raju elvytys on saanut Japanin talouden vihdoin piristymään
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yrityksillä heikot tiedot tulevasta tietosuojauudistuksesta
- Itella irtisanoo Suomesta melkein 150
- Lehtimainonnan pudotus painoi Keskisuomalaisen tulosta
- EU yrittää määritellä veroparatiisin
- Tausta: Isoihin yrityksiin tietosuojavastaava
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Kaikki jäsenmaat saavat edustajan komissioon
- Sanottua: "En nähnyt sellaista mahdollisuutta, että voisin epäonnistua"
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella





