Uudistukset synnyttivät Saksaan työmarkkinaihmeen

 |   | 
 

Berliini. Saksan työllisyyskehitys on ollut viime vuosina suotuisaa huolimatta vuoden 2009 taantumasta ja sen jälkeen alkaneesta euroalueen velkakriisistä.

Työttömien määrä maassa on supistunut kuudessa vuodessa lähes viidestä miljoonasta alle kolmeen miljoonaan. Saksan työttömyysaste oli viime syksynä 5,5 prosenttia, kun mittana käytetään Euroopan tilastoviranomaisen Eurostatin lukuja. Saksassa on 82 miljoonaa asukasta.

Euroalueen muodostaa seitsemäntoista valtiota. Sen työttömyysaste oli 10,3 prosenttia. Suomen vastaava luku oli 7,8 prosenttia.

Asiantuntijat käyttävät ilmiöstä nimeä Jobwunder, eli vapaasti käännettynä työmarkkinaihme. "Gerhard Schröderin hallitus teki vuonna 2003 aika fiksun työmarkkinauudistuksen, jonka ansiosta tuli paljon uusia työpaikkoja", sanoo tutkija Rolf Kroker Institut der deutschen Wirtschaft eli IW-tutkimuslaitoksesta.

Uudistuksessa heikennettiin työttömyysturvaa ja purettiin työmarkkinoiden sääntelyä.

Krokerin mukaan monet ovat arvostelleet uudistuksia, koska ne ovat synnyttäneet Saksaan uudenlaisia matalapalkka-aloja.

"Meidän analyysimme näyttävät, että ne eivät ole kuitenkaan uhanneet tavallisia työpaikkoja, vaan ne tulivat perinteisten työpaikkojen lisäksi", Kroker sanoo.

Hyvä työllisyys vahvistaa saksalaisten mielialoja. Samaan aikaan taantuman uhan ja velkaantumisen takia tunnelmat ovat alamaissa monissa muissa maissa.

"Eurokriisi ei Saksassa juuri tunnu. Luotan tulevaisuuteen. Ehkä siksi, että minulla menee niin hyvin", sähköä myyvässä Flexstromissa työskentelevä René Gerasch sanoo. Gerasch on 26-vuotias merkonomi. Hän sai Flexstromista hyvän työpaikan viime keväänä.

Lisää aiheesta maanantain Helsingin Sanomista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori