Suomalaiset vastustavat tuloerojen kasvua. Silti yli 80 prosenttia suomalaisista lottoaa ainakin joskus. Lottoaja haluaa kasvattaa tuloeroaan suhteessa naapuriin.
VR teki tappiota alkuvuonna
Helsingin SanomatRautatieliikennettä harjoittava valtiollinen VR teki alkuvuonna liiketappiota melkein 19 miljoonaa euroa. Vuosi sitten tappio oli kymmenen miljoonaa euroa.
Liikevaihtoa yritys keräsi 332 miljoonaa euroa, joka oli hieman vähemmän kuin vuosi sitten tammi–maaliskuussa.
VR:n toimitusjohtaja Mikael Aro tunnustaa, että tulos oli odotettua huonompi. Hänen mielestään merkittävää oli, että alkuvuonna junaliikenne pystyttiin hoitamaan edellistalvia paremmin, ja täsmällisyys parani.
Ensimmäisen vuosineljänneksen tulosta painoivat henkilöstökulujen sekä energia- ja kalustokustannusten nousu ja liikevaihdon ennakoitua pienempi kasvu.
Taseeltaan VR on hyvässä kunnossa, joten laitos kestää tappioita pitkään. Omaa pääomaa on 1,3 miljardia euroa ja vierasta pääomaa on vajaat 300 miljoonaa euroa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
Politiikka
Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
Ulkomaat
Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
Talous
OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
Luetuimmat juuri nyt
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun kirjoitustulos romahti
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Vihreiden kahden puoluejohtajan malli ei toteudu lähiaikoina
- Rottalaumat muuttivat pientalojen pihoille Espoossa
- Nuoret ja poliisi sotajalalla – kuvakooste Husbyn mellakoista
- Woolwichin veitsi-iskun tekijät olivat Britannian tiedustelupalvelun seurannassa
- Uefan Platini listasi jalkapallon pahimmat uhat
- Mätäjoen myrkyt alkavat haihtua
- Sikatilojen salakuvausjutun syytteet pääosin nurin hovissa
- Saudiarabialaiset hurjapäät vaihtavat pyörät liikkuvasta autosta Video
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Ministeri Kiuru: En arvosta ranking-listoja Video
- Husbyn tuhopoltosta epäilty ei tiettävästi hae apua Suomesta
- Opetusministeri Kiuru: Rankinglistat eivät sovi Suomeen
- Turun Sanomat: Räikkönen joutuu piilottamaan kohua aiheuttaneen kuvan
- Matkustaja kuvasi BA:n koneen Heathrown hätälaskun Video
- Kätensä menettänyt kiinalaisfarmari valmisti kotitekoiset proteesit Video
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Pellon koulu purki kännykkäkiellon
- Hulluruohosta sairastuneita vielä yksi lisää
- Alonso: Red Bull ei enää dominoi
- OP-Pohjolan pankkipalvelun verkkosivut toimivat taas
- Kasvuyrityksiin syntyy vauhdilla uusia työpaikkoja
- Konkurssien määrä oli alkuvuonna kovassa nousussa
- Vähittäiskaupan myynti kasvoi vuodessa inflaatiota enemmän
- Vuokrat nousivat vuodessa inflaatiotakin enemmän
- Fakta: Kasvuyhtiö palkkaa paljon väkeä
- Uusien asuntojen hinnat ennätykseen USA:ssa
- Miehet ansaitsevat valtionkin töissä naisia enemmän
- Instrun vapauttava lahjustuomio jää voimaan
- Taide & Design -lehti maksuvaikeuksissa
- Nissan kutsuu Suomessa 3 600 Micraa huoltoon rattivian takia
- Sisun ja Jenkin valmistajan nimi vaihtuu
- Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
- Suomen Pankki varoittaa jälleen kotitalouksien velkaantumisesta
- Olkiluodon voimalahankkeesta vastaava Areva uskoo menestykseen Suomessa
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä





