Valio investoi 13 miljoonaa Oulun meijeriin

 |   | 
 

Elintarvikeyhtiö Valio tekee runsaan 13 miljoonan euron laajennusinvestoinnin Oulun meijeriinsä. Uusia tuotanto- ja varastotiloja rakennetaan noin 3 000 neliömetriä. Tuotantokapasiteetti kasvaa 14 prosenttia, yhtiö kertoo.

Investoinnin taustalla on Valion mukaan muun muassa jukurttien ja muiden tuoretuotteiden kasvanut kysyntä. Jukurttien myynti Suomessa ja lähimarkkinoilla on kasvanut yli kymmenen prosenttia viimeisen vuoden aikana. Yksi menestyneimmistä tuotteista on ollut viime vuonna markkinoille tullut Olo-ruoansulatusjogurtti.

Oulussa on määrä valmistaa uuden pakkauslinjan valmistuttua muun muassa Venäjän-vientiin meneviä jukurtteja. Jukurttien vienti Venäjälle kasvoi viime vuonna noin viidenneksellä, kertoo tulosyksikön johtaja Sami Nupponen.

Tällä hetkellä Oulun meijeri valmistaa Venäjän vientituotteista vain smetanaa.

Valio ei ole arvioinut investoinnin työllisyysvaikutuksia. "Mutta kyllä se työpaikkoja tarkoittaa", Nupponen sanoo.

Rakennustöiden on määrä olla valmiina 2013 syksyllä.

Valio kertoi tiistaina, että yhtiön kokonaismyynti kasvoi viime vuonna kuusi prosenttia. Maidontuottajaosuuskunnille maksettu tilityshinta nousi 40,9 sentistä 44,1 senttiin litralta. Summa on yhtiön mukaan historian toiseksi suurin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori