HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Valion Pekka Laaksonen: Tulevaisuuden resursseja ei saa syödä etukäteen
Pekka Laaksosen mielestä tulevaisuuden resursseja ei saa syödä etukäteen.
1. Vastuullinen eurooppalaisuus
"Kestäisikö itsetuntomme pieninä kielivähemmistöinä olemisen suuressa Eurooppa-nimisessä kotimaassa? Kun mitään muista erinomaisesti edukseen erottuvaa omaa voimavaraa ei ole tiedossa, kokeiltaisiinko oikeaa yhteistyötä?
Aikaa yhteen kasvamiseen menee, mutta eiväthän omat heimomme Suomessakaan enää tappele keskenään viime vuosituhannen alun malliin.
Itsenäisyytemme kyllä säilyy, sillä sehän on aina ennenkin ollut ensisijaisesti kulttuuria ja urheilua."
2. Tuhlaamisen lopettaminen
"Valtion ja kuntien on saatettava taloutensa tasapainoon eli lopetettava tulevaisuuden resurssien syöminen.
Kulutuskasvun ylläpito velaksi on kieltäytymistä tunnustamasta sitä tosiasiaa, että todellisuudessa köyhdymme epämiellyttävää vauhtia. Mitä pidemmälle tämä itsepetos jatkuu, sitä enemmän kurjuutta on jaettavana tulevaisuudessa.
Onneksi kolikolla on toinenkin puoli: Jo nyt viranomaistoiminta on osittain sellaisella laadullisella tasolla, ettei toiminnan vähentäminen haittaisi."
3. Kasvun jarrujen poistaminen
"Kansantaloutemme kovan, vapailla markkinoilla kilpailevan ytimen kilpailukykyä rasitetaan jatkuvasti erilaisilla veroilla, maksuilla ja hallinnollisilla menettelyillä.
Jos haluamme selvitä tulevista vuosista kunnialla, pitää tätä ydintä vaalia. Kyse ei ole "tukemisesta" vaan kasvun jarrujen poistamisesta niin alkutuotannon kuin perinteisenkin teollisuutemme piirissä. Tämä vanha ydin on viime vuosina pienentynyt huolestuttavaa vauhtia.
Lisäksi on irvokasta, että Suomeen investoiva kannattavakin yritys saattaa joutua ottamaan velkaa yhteisöveron maksuun ennen kuin investoinnin tuotoista on tietoakaan."
Pekka Laaksonen on meijeriyhtiö Valion toimitusjohtaja.
Sarjan aiemmin ilmestyneet osat alla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Kummola MM-lippujen hinnoista: Kaikki on suhteellista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Levottomuudet laajenivat yöllä uusiin lähiöihin Tukholmassa
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Kokoomus on lahjoittajien suosikki
- Rekkapalo hidastaa aamun liikennettä Kehä I:llä Espoossa
- Yhä useampi työntekijä joutuu yt-neuvotteluihin
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Tausta: Isoihin yrityksiin tietosuojavastaava
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Stubb haluaa helpottaa verkko-ostamista EU:ssa
- DNA:n hallitus vahvistaa pohtivansa yritysjärjestelyä
- Valio alkaa tehdä erikoismaitoja Tampereella
- Maailman suurin rauta- ja sisustuskauppa pinnisti kasvuun
- Kysely: Sopiva eläkeikä on 62 vuotta
- Antti Herlin osti lisää Sanomaa ja Konetta
- Panimoliitto: Oluen ja limsan veronkorotukset peruttava
- Työttömiä tuli 13 000 lisää huhtikuussa
- Raportti: Apple kiersi miljardien verot – toimitusjohtaja senaatin kuultavaksi
- Pientalon energiatodistuksille tulee kiire
- Yahoo vahvisti ostavansa Tumblr-palvelun
- LNG-terminaalin paikka EU:n päätettäväksi
- Kommentti: Jolla on ainakin erilainen
- Jollan puhelin tulee myyntiin loppuvuonna
- Kengät jäivät kaupan pukuhuoneen lattialle – paras hymynaama meni sivu suun
- Pörssit piristyivät kuluttajauutisista
- Huonot teräksen hinnat painoivat venäläistä Severstalia





