Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Valtio menettää 1,6 miljardin tulot yritysten verokikkailun takia

Verohallinto on perustanut 40 työntekijän ryhmän suitsimaan yritysten siirtohinnoittelussa tapahtuvia väärinkäytöksiä.

 |   | 
 

Suomen valtiolta jää vuosittain saamatta sille kuuluvia verotuloja 4–8 miljardia euroa.

Menetyksistä 1,6 miljardia euroa aiheutuu yritysten tekemien siirtohinnoitteluiden takia, selviää eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnöstä.

Summalla maksettaisiin yhden vuoden lapsilisät tai puolentoista vuoden opintotuet.

Siirtohinnoittelua tekevät yleensä suuret, kansainväliset yritykset, joilla on toimintaa useissa maissa.

Yritysten siirtohinnoitteluun kiinnitetään tarkastusvaliokunnan mietinnössä ensi kertaa näin suurta huomiota. Lautakunnassa on havahduttu siihen, kuinka suuria verotulojen menetyksiä toiminta aiheuttaa.

"Suomi on tehokas torjumaan harmaata taloutta ja korruptiota. Siirtohinnoittelun ongelmien hoitamisessa olemme aivan lapsenkengissä", sanoo kansanedustaja ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax (vihr).

Mietinnön tarkoituksena on saada hallitus toimimaan asiassa.

"Ongelmana ovat tietämättömyys, välinpitämättömyys ja liian pienet valvontaresurssit", Brax sanoo.

Verokarhu yrittää päästä siirtohinnoittelua väärin käyttävien jäljille aiempaa tehokkaammin.

Verohallinto perusti alkuvuodesta 40 työntekijän ryhmän tutkimaan yritysten siirtohinnoittelua ja siinä mahdollisesti tapahtuvia sääntöjen vastaisia toimintamalleja. Ryhmä on määräaikainen, ja se toimii kolmen vuoden ajan.

Epäiltyjen väärinkäytösten tutkinta on kuitenkin hidasta ja työlästä, sanoo yritysverotusyksikön ylijohtaja Pekka Ruuhonen verohallinnosta.

"Tutkimme vuosittain kymmeniä epäilyttäviä tapauksia. Yhden tapauksen tutkinta saattaa kestää vuosia asian monimutkaisuuden takia", Ruuhonen sanoo.

Siirtohinnoittelu on laillista, mikäli se tehdään säädösten mukaisesti. Yritysten on kuitenkin käytettävä siirtohinnoittelussa "markkinaehtoisuutta".

Tämä tarkoittaa sitä, ettei yritys saa periä sisäisesti eri yksiköiltä ylisuuria tai liian pieniä maksuja heikentääkseen tulostaan keinotekoisesti.

Verottajan tehtäväksi jää arvioida, onko markkinaehtoisuus toteutunut.

Apuna harkinnassa toimivat taloudellisen yhteistyön järjestön OECD:n tekemät ohjeistukset, joita käytetään kansainvälisesti verovilppiin tähtäävän siirtohinnoittelun suitsimisessa.

Oikaisu: Keskolla ei ole tytäryhtiöitä veroparatiiseissa

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

22.5.2013