Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Velallisten neuvontapuhelin pystyy vastaamaan vain joka viidenteen soittoon

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Velallisten neuvontapuhelin on tänä vuonna ollut vilkkaassa käytössä.

Puhelin on soinut lähes kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna, kertoo Takuu-Säätiö, joka ylläpitää tätä valtakunnallista neuvontapuhelinta.

Velkalinjaan on elokuun puoliväliin mennessä tullut lähes 18 000 soittoa. Se on enemmän kuin koko viime vuonna, jolloin niitä tuli noin 17 000.

Vain viidennekseen soitoista kyetään vastaamaan. Neuvontaa on saanut noin 3 000 soittajaa.

Myös velallisten järjestelylainojen takaushakemukset ovat lisääntyneet viime vuodesta noin 20 prosenttia.

Yhä useammalla Velkalinjaan soittavalla ihmisellä on pikavippikierre.

Pääasiassa pikavipeistä velkaantuneita soittajia oli vuonna 2010 kuusi prosenttia, mutta tänä vuonna heidän osuutensa on ollut jo 12 prosenttia.

"Velkaantuminen johtuu harvoin vain liiallisesta kulutuksesta", sanoo viestintäpäällikkö Minna Mattila.

Valtaosalla soittajista on velkakierteen taustalla vaikea ja usein yllättävä elämänmuutos.

Velkaongelmat ovat saaneet alkunsa tai pahentuneet esimerkiksi eron tai sairauden vuoksi.

Joka neljäs soittaja kertoo ihmissuhde- tai psyykeongelmista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

25.5.2013