HS:n ruuhkakartta näyttää liikenteen sujuvuuden koko maassa.
Verkkokartta näyttää asuntolainan hinnan Suomen eri osissa
Asuntolainan hinnoissa ei ole suuria alueellisia eroja, HS:n ja lukijoiden yhdessä toteuttama asuntolainaselvitys osoittaa.
Asuntolainojen keskimääräiset marginaalit vuosittain tarkasteltuna ovat samaa kokoluokkaa pääkaupunkiseudun suurissa kaupungeissa ja muualla Suomessa.
Marginaali on hinta, jonka pankki perii lainasta viitekoron lisäksi.
Esimerkiksi tänä vuonna Helsingistä otettujen uusien asuntolainojen keskimääräinen marginaali on 0,82 prosenttia, kun suurten kaupunkien ulkopuolisen Suomen keskiarvo on 0,80 prosenttia.
Tiedot ovat suuntaa antavia, sillä vastauksien vuosittainen määrä pienemmillä paikkakunnilla on paikoin pieni.
HS:n verkkokyselyllä toteutettuun selvitykseen vastasi runsaat 3 000 lukijaa ympäri Suomen.
Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtajan Matti Inhan mielestä tulos osoittaa perinteisen käsityksen marginaaleista vääräksi. Usein tavataan ajatella, että marginaalit olisivat suurempia pikkupaikkakunnilla kuin kaupungissa. Ajatus on, että pankkien välinen kilpailu näillä alueilla olisi vähäisempää.
Inha toteaa, että tilanne on asiakkaille suotuisa. Toisaalta pankkien kannalta voi olla riskialtista, mikäli esimerkiksi muuttotappioalueella asuntojen hinnat laskevat merkittävästi.
”Muuttotappiokaupungeissa pitäisi olla vähän riskilisää enemmänkin. Tämä on vähän huono juttu pankin kannalta. Riskihän pitää hinnoitella.”
Finanssivalvonnan (Fiva) luottoriskitoimiston toimistopäällikkö Veli-Jukka Lehtonen toteaa, että paikkakunnalla on vain pieni merkitys, kun pankki arvioi yksittäisen asiakkaan luottokelpoisuutta.
Fiva on saanut suuntaa antavia arvioita pankeilta esimerkiksi siitä, nousevatko luottotappiot alueilla, joilta on hiljattain lakkautettu suuri tehdas.
Merkittäviä muutoksia ei ole havaittu.
”Pankin näkökulmasta tärkein on aina arvio asiakkaan maksukyvystä. Sitten tietenkin katsotaan myös luototusastetta, joka liittyy vakuustarkasteluun”, Lehtonen sanoo.
Hän arvelee, että myös verkkopankkipalveluiden parantuminen voi vaikuttaa siten, että asiakkaiden hintatietoisuus pienillä paikkakunnilla kasvaa, ja lainatarjouksia on aiempaa helpompi kilpailuttaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Taksilla matkustaminen kallistuu heinäkuussa
Politiikka
Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
Ulkomaat
Valehaastattelu turkkilaislehdessä suututti CNN:n uutisankkurin
Talous
Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
Luetuimmat juuri nyt
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Valehaastattelu turkkilaislehdessä suututti CNN:n uutisankkurin
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- HS-gallup: Keskusta nousi suurimmaksi
- Tutkimus: Korkea leposyke ennustaa sydänriskejä
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Maailma syö pian enemmän viljeltyä kuin pyydettyä kalaa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- HIFK:n taloudellinen voitto putosi kolmannekseen
- Oppositio kehottaa kuntia jarruttamaan liitoselvityksiä
- Koiranlihafestivaalin vastustus kasvaa Kiinassa
- Rahoittaja piti Himasen tutkimuksen suunnitelmaa "oudosti laadittuna"
- Selin hankki Leijona-vahti Ahosen Astanaan
- Puolet suomalaisista maksaisi lisää veroja
- Kommentti: Hallituksen eväät ovat vähissä
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- Uuden perunan litrahinnassa paljon vaihtelua Video
- Robotti opetettiin tanssimaan Gangnam Styleä Video
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- Obama ja Merkel pitävät yhteisen infon – katso suora lähetys
- Valehaastattelu turkkilaislehdessä suututti CNN:n uutisankkurin
- Nyt tulee älykäs valaistus: Tunnistavat ihmisen, sammuvat ja kirkastuvat itse
- Maailmanpankin ilmastoskenaario maalaa kehitysmaille kauhukuvan
- Metron graffiti-iskusta toinen ehdollinen tuomio
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista
- H&M:n kauppa kävi odotuksia heikommin
- Talouskriisi pyyhki Suomesta 66 000 kansainvälisten yritysten työpaikkaa
- Huawei: Nokian ostamisesta ei suunnitelmia
- Näin ennustetaan yksityistä kulutusta
- Valtiovarainministeriön suhdanne-ennuste syntyy arkisen Excel-tiedoston avulla
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- TS: Intialaisyhtiö HCL saattaa irtisanoa 140 ex-nokialaista
- Kataja: Aikapankkien verotuksessa käytettävä kaupunkilaisjärkeä
- Fakta: Aikapankissa työstä maksetaan ajalla
- Finanssivalvonta: Pankit kestäisivät kovan laman
- Kuluttaja-asiamies vei Elisan oikeuteen maksullisesta laskusta
- Ministeriö: Pöyry ei rikkonut kansainvälisiä ohjeita Laosin patohankkeessa



