Moni tuntuu tulkitsevan lähes kaiken verkkoon kirjoitetun tekstin jonkinlaiseksi viralliseksi asiakirjaksi, vaikka se hengeltään on monesti lähempänä puhetta, kirjoittaa Jussi Pullinen.
Verokortin voi lokakuussa tulostaa kotona
Nopeasti verokortin tarvitsevan ei pian enää tarvitse rynnätä verotoimistoon korttia hakemaan. Sen voi nimittäin pian tulostaa itse osoitteessa vero.fi/verokortti.
Uusi palvelu tulee käyttöön lokakuussa. Entiseen tapaan kortin voi vastakin noutaa myös verotoimistosta, tai sen voi tilata niin, että posti tuo sen haluttuun osoitteeseen. Jos kortin tilaa, kestää sen tulo vaikkapa kotiin kolme–viisi päivää.
Verokortti verkossa -palvelussa tulostettu verokortti on aivan yhtä virallinen kuin Verohallinnon toimittama. Se toimitetaan työnantajalle, ja tämän on noudatettava kortin pidätysprosentteja ja tulorajoja.
Aivan kaikkia verokortteja ei voi itse tulostaa. Kuitenkin valtaosa, 80 prosenttia, lienee itse tulostettavissa. Tulostaminen ei ole mahdollista, jos edellytetään, että verovirkailija tarkastaa osan tiedoista. Jos kortin tilaajalla on joitakin harvinaisia tuloja, halutaan tarkistaa, että ne ilmoitetaan oikein. Harvinaisia tuloja ei läheskään aina osata ilmoittaa oikein.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
Politiikka
Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
Talous
Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
Luetuimmat juuri nyt
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Sopranos-näyttelijä James Gandolfini on kuollut
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Ministeriö antoi neljä miljoonaa euroa tutkimukseen ilman kilpailutusta
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Siemensin säätämistä metrojunista löytyi vikoja
- Kiina kamppailee saasteita vastaan kuolemanrangaistuksilla
- Kolumni: Pornosta tarvitaan tietoa
- Kolumni: Miksi joku ei halua vammaisia naapuriinsa?
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Turkistarhauksen kiellolle tyrmäys – näin äänet jakautuivat
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Grigori temppuilee pilvenpiirtäjissä ja teollisuuspiipuissa – ilman turvaköysiä
- Rehtori: Kouluista tehdään vankiloita
- Blogi: Spotify-musiikista tulee ähky
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- Kuvataiteilija Pilvi Takala palkittiin Britanniassa
- Arvio: Mäntän kuvataideviikoilla voi sukeltaa mustaan kabinettiin
- Kuvataidekriitikko Veikko Halmetoja poimi 15 kiinnostavaa kesänäyttelyä
- Lidlin kalkkuna-minimaissivarrasta vedetään myynnistä
- Blogi: Helppoa elämää
- Juhannuksen jälkiruuissa yhdistetään hapokasta ja makeaa
- Tuukka Rask: Puolustuksella ei ollut paras ilta
- Pahimpia ruuhkia odotetaan iltapäiväksi – seuraa liikennettä HS:n ruuhkakartalta
- Puolustusministeriön Iivonen antaa huutia kansan Nato-käsityksille
- Italia voitti Japanin maalijuhlassa
- Currysinappi sopii bratwurstin kylkeen
- Pekka Lehdon pellolla kasvaa 180 perunalajiketta
- Siemensin säätämistä metrojunista löytyi vikoja
- Talouselämä: Supo haluaa valtuuksia verkkovalvontaan
- Tero Pitkämäki aikoo yhä MM-Moskovaan
- Kolumni: Suuremmat tuloerot, kiitos
- Sipoon ei tarvitse uusia kuntavaalejaan
- Nyt: Pimeän taksin kuljettajat juottavat asiakkaita ja tyhjentävät pankkitilejä
- Kolumni: Kansanmurhabaretti vastaan kukkahattueliitti
- Chicago tasoitti otteluvoitot NHL-finaaleissa
- Ruokayhtiöt salaavat ulkomaisen lihan reitin Suomeen
- Fakta: Ruoan jäljitettävyys
- Näkökulma: Yritykset haluavat puhua vain kotimaisesta lihasta
- Lehti: Microsoft halusi ostaa Nokian laitebisneksen
- Rahoitusvaje saattaa vaarantaa Kreikan lainaohjelman
- HS-analyysi: Nokia voidaan jopa pilkkoa palasiksi
- Huawei-huhut nostivat Nokiaa Helsingin pörssissä
- Urpilainen: Kyproksen pakettiin ei tule muutoksia
- Kemira yrittää puhdistaa vettä, joka näyttää kahvilta
- Kysely: Suomalaiset ostaisivat mieluiten aurinkosähköä
- Aamulehti siirtyy tabloid-kokoon
- Ruotsin valtio vähensi omistustaan Nordeassa
- Nostureita valmistava Konecranes varoitti tuloksestaan
- Britanniassa vaaditaan: Holtittomat pankkiirit vankilaan
- T&T: Vuorineuvosta pännii kaivosten omistajien arvostelu
- Evan tutkimus: Talvivaara ei turmellut teollisuuden ympäristömainetta
- VM: Talous kituuttaa ja velkaantuminen jatkuu
- Chrysler kutsuu miljoonia autoja tarkastukseen – viallisia autoja tuotu Suomeenkin
- Danske Bankin yt-neuvottelut ohi – vähentää 186 työntekijää
- Kyproksen presidentti vaatii pelastuspaketin avaamista



