Oletko maksanut seksistä, käyttänyt kannabista tai muita huumeita tai näyttänyt liikenteessä toiselle kuskille keskisormea? Ota osaa pieneen moraalikyselyyn.
Yhä useampi tavara voidaan tulostaa
STTJos silmälasin sanka hajoaa, uusi tulostetaan tilalle kotona. Tämä voi toteutua pian. Jo nyt kuka tahansa voi ostaa yksinkertaisia esineitä tekevän 3D-tulostimen. Halvimmillaan tulostimen saa reilulla 400 eurolla.
Asiantuntijat uskovat laitteiden yleistyvän ensin paikallisiin kopiokeskuksiin ja sitten koteihin.
"Jos tuotteen tulostaa itse omassa korttelissa, ei tarvitse ajaa kauppaan. Tuotteita ei tarvitse kuljettaa Kiinasta tai varastoida missään", sanoo muutosjohtaja Risto Linturi Soveltosta, joka järjestää kursseja kolmiulotteisesta tulostuksesta.
Tulostamalla on tehty polkupyöräkin
Teollisuudessa tulostus on ollut arkea jo 1990-luvulta. Esimerkiksi lentokoneissa ja urheiluautoissa on tulostettuja osia. Tulostamalla on myös kopioitu Stradivarius-viulu ja tehty kokonainen polkupyörä. Tulostamiseen tarvitsee vain kolmiulotteisen mallin esineestä.
"Yhä useammasta tavarasta löytyy malli netistä. Esimerkiksi kaikista Ikean huonekaluista on joku harrastaja tehnyt 3D-mallin", Linturi kertoo.
Myös Aalto-yliopiston BIT-tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö ja pikavalmistusyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Tuomi uskoo 3D-tulostukseen eli pikavalmistukseen.
"On selvää, että tämä jatkaa yleistymistä, mutta kyse on siitä, millä aikataululla ja missä innovaatioissa. On jo aika isoja yrityksiä, jotka perustavat tuotantonsa tälle teknologialle", Tuomi sanoo.
Hinta vielä kotien ulottumattomissa
Tuomi arvelee, että tulostus yleistyy koteja ennen asiakkaille räätälöityjen tuotteiden valmistuksessa. Nyt jo esimerkiksi kuulokojeita tulostetaan käyttäjän korvaan sopivaksi. Pian ehkä työkalujen kahva voidaan tulostaa kaupassa jokaisen ostajan käden mukaan.
Ammatti- ja teollisuustulostinten hinnat vaihtelevat yli 10 000 eurosta satoihin tuhansiin euroihin. Reilun 400 euron harrastelaitteen laatu riittää esimerkiksi muovisen nokkahuilun tai pillin tulostukseen.
"Niiden (halpalaitteiden) tarkkuus ja yksityiskohtien toistokyky riittää lähinnä hahmomalleihin. Oma näkemykseni on, että riittävään laatuun kykenevät laitteet tulevat olemaan niin kalliita, että niitä ei vielä hankita joka kotiin", Tuomi sanoo.
Näin tapahtuu 3D-tulostus
- Kolmiulotteisia tulostustapoja on monia. Laite voi toimia esimerkiksi niin, että ruuvi työntää muovilankaa kerältä kuumentimiin, jotka sulattavat muovin ja laskevat sen kerros kerrokselta esineeksi.
- Esineitä voidaan tulostaa esimerkiksi muovista, teräksestä, kullasta, savesta ja suklaasta.
- Tulostin tekee esineen sähköisen mallin mukaisesti.
- Mallin voi ladata netistä tai tehdä itse. Ohjelmia mallien tekemiseen on monia.
- Myös olemassa olevan esineen voi kopioida esimerkiksi kuvaamalla esineen monesta kulmasta ja muokkaamalla kuvista mallin. Kolmiulotteisesti voi kuvata myös esimerkiksi XBoxin Kinect-peliohjaimen kameroilla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
Talous
Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
Urheilu
Ruotsi johtaa MM-välierää ylivoimamaaleillaan 2–0
Kulttuuri
Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
Luetuimmat juuri nyt
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Ruotsi johtaa MM-välierää ylivoimamaaleillaan 2–0
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- Ruotsi tekee tänään historiaa: Seksualivähemmistöt avoimesti esiin viisufinaalissa
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- Kaksivuotias putosi viidennen kerroksen ikkunasta Helsingissä
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Gustafsson loukkaantui ministeripotkuista
- Vuoden 2017 MM-isäntä sivaltaa Suomea: "Pidämme lippujen hinnat alhaalla"
- Brittilehti: Suomen esitys yksi Euroviisujen kiinnostavimmista
- Pian enää vähemmistö Britannian asukkaista on kristittyjä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Venäläiset puolustivat Pesosen tyrmännyttä Kovaltšukia
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Ruotsi johtaa MM-välierää ylivoimamaaleillaan 2–0
- Teini pelastautui tulipalosta – omakotitalo tuhoutui Imatralla
- Pohjois-Korea testasi lyhyen kantaman ohjuksia
- Afganistanin parlamentti ei tuominnut naisiin kohdistuvaa väkivaltaa
- Pitkämäki heitti kauden kärkituloksen Shanghaissa
- Nuoret kuljettavat kiihdyttivät kilpaa Kehä I:llä
- Ferguson sätti Cityä Mancinin potkuista
- Kolumni: Ja Beckham loi miehen
- Kolumni: Viranomaisen pitää noudattaa lakia
- Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
- Kolme loukkaantui kolarissa Raisiossa
- TsSKA Moskova varmisti Venäjän jalkapallomestaruuden
- HS-analyysi: Toimihenkilönaisten kosiskelu on Sdp:n toivo
- Ruotsi tekee tänään historiaa: Seksualivähemmistöt avoimesti esiin viisufinaalissa
- Urheilusukeltajat löysivät Ilomantsissa hukkuneen ruumiin
- Miesten välinen seksi pysyy esteenä verenluovutukselle
- Painiin aktiivisuutta korostavia sääntömuutoksia
- Viisufinaalista povataan Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan taistoa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Moottoripyöräilijä kuoli kolarissa Tampereella
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla
- Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan
- Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
- Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
- Kiinalaisten palkat harppasivat jälleen hurjasti ylöspäin
- Tiimari vähentää 80 työntekijää
- Sanoma-konserni vaihtaa johtajia
- Talouselämä: Itella ohitti Nokian työllistäjänä
- Bloomberg: Bill Gates jälleen maailman rikkain
- Kuuma-kunnat eivät kaipaa yhteistä vuokra-asuntoyhtiötä
- EU:n pankeille uudet stressitestit vuonna 2014
- Suomen kalleimmat rautakaupat löytyvät pääkaupunkiseudulta
- Fazerin uusi konsernijohtaja tulee Wärtsilästä
- Kesko avasi toisen ruokakauppansa Pietarissa
- Kuluttajahintojen nousu hidastui euroalueella
- Japanin talous kasvoi odotettua nopeammin






