Yhdysvaltoihin uusia ydinreaktoreita

 |   | 
 
STT

Washington. Yhdysvaltoihin Georgian osavaltioon rakennetaan kaksi uutta ydinreaktoria. Ydinenergiakomission torstaina myöntämät luvat ovat ensimmäiset yli 30 vuoteen.

Yhdysvaltoihin on viimeksi valmistunut reaktori vuonna 1996, mutta senkin lupa myönnettiin vuonna 1978 eli juuri ennen vakavaa ydinvoimalaonnettomuutta Pennsylvanian Three Mile Islandilla.

Yhdysvalloissa on tätä nykyä 104 toimivaa reaktoria ja niistä yli puolet on yli 30 vuotta vanhoja. Yhdysvaltain energiasta saadaan ydinvoimasta noin 20 prosenttia.

Uudet reaktorit rakennetaan Vogtlen voimalaan Waynesboroon lähelle Etelä-Carolinan rajaa. Voimalassa on ennestään kaksi ydinreaktoria.

Anomukset uusista reaktoreista olivat käsittelyssä yli seitsemän vuotta. Reaktoreiden on arvioitu valmistuvan vuosina 2016 ja 2017.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Fingerpori