Itä-Lontoossa vuonna 1888 prostituoituja tappaneen ja silponeen Villtäjä-Jackin henkilöllisyys on yhä mysteeri, jonka jalanjäljille pääsee karmivalla kävelykierroksella Lontoossa.
Ylemmät toimihenkilöt: Finnair säästää väärästä paikasta
Helsingin SanomatYlempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestön YTN:n puheenjohtaja Pertti Porokari ilmoittaa olevansa huolissaan lentoyhtiön suunnitelmasta ulkoistaa moottori- ja laitehuoltopalvelut sveitsiläiselle SR Technicsille.
Ulkoistuksen takia arviolta 280 työntekijää voi menettää työpaikkansa.
"Finnair on päässyt turvallisen ja luotettavan lentoyhtiön maineeseen äärimmilleen hiottujen ja tarkkojen huoltoprosessiensa ansiosta. Nyt Finnair säästää väärästä päästä", sanoo Porokari tiedotteessa.
Hän korostaa, että lentoliikenteessä huollon luotettavuudella on suuri merkitys.
"Väistämättä tulee nyt mieleen, pystyykö Finnair enää toimimaan riittävällä varmuudella, kun väkeä vähennetään ulkoistuksen lisäksi noin paljon."
Porokarin mielestä Finnairin moottori- ja laitehuoltopalvelulla on sellaista osaamista, joka on vaarassa hävitä Suomesta kokonaan.
Finnairin ylempien toimihenkilöiden luottamusmies Hannu Juppi kertoo tiedotteessa, ettei ilmoitus yt-neuvotteluista tullut yllätyksenä.
"Mutta on tuo vähennettävien määrä iso luku ja vakava paikka meille. Yksisuuntaista tietä tässä mennään. Jos moottori- ja laitehuoltopalveluista nyt luovutaan, takaisin niitä ei tule", Juppi sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
Talous
Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
Luetuimmat juuri nyt
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Espoo sai potilasjonot kuriin
- Koirasta kiivastunut kannabiskasvattaja pieksi ulkoilijan Sipoossa
- Viiltäjä-Jack ei voinut olla nainen
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Intialainen isä etsii oikeutta raiskatulle tyttärelleen
- Kysely: Oletko käyttänyt huumeita?
- Ruotsin ylivoimapeli liikaa tahmeille Leijonille
- Sveitsi kohtaa Ruotsin MM-loppuottelussa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Kolumni: Seksi on yhteistä, lapset eivät
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Oikeusministeri Henriksson haluaa jatkaa Rkp:n varapuheenjohtajana
- Etelä-Korea syyttää Pohjois-Koreaa provosoinnista
- 590 miljoonan dollarin potti meni floridalaiseen pikkukaupunkiin
- Masentunut ei saa aina vakuutusta
- Kommentti: Kohti MM-pronssia
- Kolumni: Näin insinöörit rakentavat elämän tarkoitusta
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Antti Niemi ja Valtteri Filppula voittoihin NHL:n pudotuspeleissä
- SS: Virkkunen alentaisi kuntavaalien äänestysikää
- Espoo sai potilasjonot kuriin
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Sedinien hevonen voitti raveissa, kun Ruotsi iski 1–0
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- EK:n Häkämies väläyttää koordinoitua liittokierrosta työmarkkinapöytään
- Katainen toivoo yhä työmarkkinajärjestöiltä palkkaratkaisua
- Poliitikko ammuttiin Pakistanissa kesken uusintavaalien
- Tukholmassa jääkiekko voitti Euroviisut 3–0
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Urpilainen: Ei kuulosta hyvältä
- Suomi vie paljon ruokaa Venäjälle
- Tausta: Suomesta ei ole viljanvientimaaksi
- Marjajuomia Pietariin, mustikoita Aasiaan ja pizzoja Italiaan
- Slovenian luottoluokitus laski taas
- Rehn: EU:n ja Yhdysvaltain vapaakauppaneuvotteluissa tarkoitus edetä vauhdilla
- Taloustietokilpailun voitto Kaarinaan
- Lehti: Hakkerit murtautuivat Nordean tileille, pankki ei ilmoittanut poliisille
- Tieto aikoo vähentää jopa 180 työntekijää
- Kiinalaisten palkat harppasivat jälleen hurjasti ylöspäin
- Tiimari vähentää 80 työntekijää
- Sanoma-konserni vaihtaa johtajia
- Talouselämä: Itella ohitti Nokian työllistäjänä
- Bloomberg: Bill Gates jälleen maailman rikkain
- Kuuma-kunnat eivät kaipaa yhteistä vuokra-asuntoyhtiötä
- EU:n pankeille uudet stressitestit vuonna 2014
- Suomen kalleimmat rautakaupat löytyvät pääkaupunkiseudulta
- Fazerin uusi konsernijohtaja tulee Wärtsilästä
- Kesko avasi toisen ruokakauppansa Pietarissa






