Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

FAO: Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät nousuun tammikuussa

Talous
 
STT

Elintarvikkeiden hinnat kääntyivät tammikuussa nousuun ensimmäisen kerran viime heinäkuun jälkeen. Hintakehitystä mittaava YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n hintaindeksi nousi kaksi prosenttia joulukuusta.

Puoli vuotta jatkuneesta lievästä laskusta huolimatta elintarvikkeiden hinnat olivat historiallisesti korkealla. Tammikuussa elintarvikkeiden hinnat olivat keskimäärin 10 prosenttia alempana kuin hintahuipussa vuosi sitten.

Eniten eli kolme prosenttia kallistuivat öljyt ja rasvat. Sokerin samoin kuin viljojen hinnat nousivat keskimäärin 2,3 prosenttia joulukuusta. Meijerituotteiden hinnat kohosivat 2,5 prosenttia. Ne kääntyivät nousuun jo joulukuussa.

Lihan hinta kohosi tammikuussa keskimäärin puoli prosenttia. Kiinan kysyntä nosti sianlihan hintoja 2,8 prosenttia. Siipikarjanliha halpeni hieman valuuttakurssien muutosten takia. Naudanliha pysyi joulukuun hinnoissa.

Elintarvikkeiden hinnat olivat tammikuussa noin kaksi kertaa korkeampia kuin vuosikymmen sitten.