Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

MTV Oy aloittaa laajat yt-neuvottelut

Talous
 
Helsingin Sanomat
Martti Kainulainen / LEHTIKUVA
MTV3:n logo ja lippuja Pasilan studiolla.
MTV3:n logo ja lippuja Pasilan studiolla. Kuva: Martti Kainulainen / LEHTIKUVA

MTV Oy käynnistää yt-neuvottelut, jotka koskevat yhtiön kaikkia yksiköitä paitsi Radio Novaa.

Alustavasti mahdollisten vähennysten arvioidaan koskevan noin 80 työpaikkaa.
MTV työllistää noin 500 henkilöä. 

Yt-neuvottelujen taustalla on MTV Oy:n mukaan markkinatilanteen voimakas muutos, jonka vuoksi yhtiö suunnittelee toimintojensa järjestämistä uudelleen. Niillä se haluaa varmistaa tulevaisuuden kilpailukykynsä.

Strategiana on MTV Median toimitusjohtajan Heikki Rotkon mukaan säilyttää markkinajohtajuus nykyisissä ydinliiketoiminnoissa ja varmistaa, että yhtiö saavuttaa markkinajohtajuuden myös uusissa kuluttajalähtöisissä sähköisen median palveluissa.

Nykyisiä ydinliiketoimintoja ovat mainosrahoitteinen televisiotoiminta, maksutelevisioliiketoiminta ja verkkoliiketoiminta.

Työntekijät ovat saneeraustoimista järkyttyneitä. MTV:n ohjelmatyöntekijöiden (MOT) verkkosivuilla julkaistussa kannanotossa puheenjohtaja Kari Pyrhönen syyttää ruotsalaisomistaja Bonnieria ”kohtuuttomista tuotto-odotuksista”.

”Pidämme kohtuuttomana uutis- ja ajankohtaistoimintaan mahdollisesti kohdistuvia juustohöyläsaneerauksia, kun tälläkään hetkellä kaikkia työvuoroja ei saada säntillisesti täyteen”, Pyrhönen kirjoittaa kannanotossa.

MOT vaatii neuvottelujen ulottamista yhtiön ylimpään johtoon saakka.