Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Sade heikentää sato-odotuksia Suomessa

Talous
 

Paikoin poikkeuksellisen sateinen kesä heikentää sato-odotuksia Suomessa.

Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Satakunnassa sademäärä nousi Ilmatieteen laitoksen mukaan viime viikolla jopa 200 millimetriin ja aiheutti paikoin voimakasta tulvimista. Vastaavia tulvia ei ole nähty alueella vuosikymmeniin.

Palveluryhmäpäällikkö Sari Peltonen ProAgriasta ennakoi, että viljojen hehtaarisadot voivat pienentyä tänä vuonna 10–20 prosenttia viime vuodesta.

Kosteuden jatkuessa erilaiset kasvitaudit voivat lisääntyä, mikä heikentää sato-odotuksia edelleen.

Viljoja enemmän kosteudesta kärsii peruna, sillä se tukehtuu parissa päivässä joutuessaan veden alle.

Seuraavat pari kolme viikkoa ratkaisevat perunasadon osalta paljon, sanoo vanhempi tutkija Asko Hannukkala MTT:stä.

Jos sadetta tulee jo kosteilla alueilla edelleen, ja pellot pehmenevät, torjuntaruiskutuksia on vaikea tehdä. Sadolle tuhoisa perunarutto voi levitä nopeasti.

"En näe vielä katastrofin uhkaa perunan ammattiviljelmillä."

Ilmatieteen laitos ennusti keskiviikkona sateiden jatkuvan tällä viikolla.

Jos sadot kärsivät pahoin, vaikutus näkyy viiveellä hinnoissa.

"Jos tulisi totaalinen kato, viljojen hintataso nousee lähelle Euroopan tasoa. Normaalioloissa se pysyy nykyisen 30–50 euroa alempana", arvioi Pellervon taloustutkimuksen maatalousekonomisti Kyösti Arovuori.

Arovuori toteaa, että esimerkiksi leipävehnän hinta voi nousta paljon, jos laadultaan hyvän sadon määrä on heikko. Tällöin toisaalta rehukäyttöön sopivaa viljaa olisi tarjolla paljon. Tämä helpottaisi hieman rehujen hintapaineita.