Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

EU leikkasi satoennustettaan

Viljojen hintojen odotetaan nousevan edelleen.

Talous
 
Stephane Mahe Reuters
Viljelijä työskenteli toukokuussa vehnäpellolla Châteaubriantissa läntisessä Ranskassa.
Viljelijä työskenteli toukokuussa vehnäpellolla Châteaubriantissa läntisessä Ranskassa. Kuva: Stephane Mahe Reuters

Euroopan unionin komissio heikensi maanantaina ennustettaan EU-maiden viljasadosta Etelä- ja Kaakkois-Euroopan kuivuuden ja kuumuuden vuoksi.

Viljojen hehtaarisato on jäämässä 3,7 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuonna, arvioi komission Mars-tutkimusyksikkö. Vielä kesäkuussa se ennusti, että sato olisi 0,6 prosenttia heikompi kuin viime vuonna.

Ennustetta maissisadosta laskettiin eniten. Sato on jäämässä lähes 12 prosenttia viimevuotista huonommaksi.

Sato-odotuksia painaa keskimääräistä kuumempi ja kuivempi sää esimerkiksi Espanjassa, Romaniassa ja Bulgariassa. Keski- ja Pohjois-Euroopassa on puolestaan ollut keskimääräistä viileämpää ja monin paikoin myös sateisempaa.

Koko EU:n osalta satonäkymiä parantaa se, että Ranskan sadosta on tulossa hieman parempi kuin viime vuonna. Ranska tuottaa vajaan neljänneksen kaikesta EU:n viljasta.

Paha kuivuus ja kuumuus on koetellut myös Yhdysvaltoja. Sato-odotukset ovat heikentyneet, mikä on nostanut viljan maailmanmarkkinahintoja merkittävästi.

Maailman viljaneuvoston seuraaman viljojen hintaindeksin lukema on noussut kesäkuun alusta liki 30 prosenttia.

Pelot vuosien 2007–2008 kaltaisesta uudesta ruokakriisistä ovat voimistuneet.

Maanantaina ennusteita viljasadosta laski EU:n lisäksi myös Kazakstan.

Sen maatalousministeriö ennustaa viljasadon jäävän kuivuuden vuoksi 12,8 miljoonaan tonniin aiemmin arvioidun 14 miljoonan tonnin sijaan, Reuters kertoi.

Nordean viljamarkkinoihin erikoistuneen asiantuntijan Timo Jaakkolan mukaan viljojen hintapaineet voimistuvat lähiaikoina edelleen.

"Viime vuosi oli ennätyksellisen suuri satovuosi maailman mittakaavassa, ja silti sato vain juuri ja juuri riitti kattamaan kulutuksen. Niukan tarjonnan tilanteessa pienilläkin uutisilla on vaikutusta. Nyt huonoja viestejä tulee joka puolelta", hän sanoo.

Reutersin maanantaisessa yhdeksän analyytikon kyselyssä viljojen hintojen Yhdysvalloissa odotettiin nousevan vielä parin seuraavan kuukauden ajan, minkä jälkeen hinnat kääntynevät jälleen laskuun. Hinnat pysyttelisivät silti historiallisesti erittäin korkealla tasolla.

Suomessa viljojen hinnat ovat toistaiseksi reagoineet satouutisiin vain vähän.

Uuden sadon hintojen odotetaan kuitenkin nousevan nykytasoon verrattuna, arvioi viljanostaja Raisioagron viljakaupasta vastaava johtaja Pasi Lähdetie.