Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Euro-unelmasta tuli painajainen

Suomi kiirehti Euroopan talous- ja rahaliittoon mielessään valoisa tulevaisuus. Kritiikki sai väistyä historiallisen projektin tieltä.

Talous
 
Reuters
Euroopan talous- ja rahaliitto oli Ranskan presidentin François Mitterrandin (vas.) ja Saksan liittokanslerin Helmut Kohlin yhteinen unelma. Pieni vasemmistososialisti Mitterrand ja kookas saksalaiskonservatiivi Kohl pitivät toisiaan kädestä useita minuutteja vuonna 1984 Verdunin sotatantereen muistomerkin edessä. Kuvasta tuli maiden sovinnon symboli.
Euroopan talous- ja rahaliitto oli Ranskan presidentin François Mitterrandin (vas.) ja Saksan liittokanslerin Helmut Kohlin yhteinen unelma. Pieni vasemmistososialisti Mitterrand ja kookas saksalaiskonservatiivi Kohl pitivät toisiaan kädestä useita minuutteja vuonna 1984 Verdunin sotatantereen muistomerkin edessä. Kuvasta tuli maiden sovinnon symboli. Kuva: Reuters
Suomi äänesti 16. lokakuuta 1994 EU-jäsenyyden puolesta. Unionin jäsen Suomesta tuli 1. tammikuuta 1995. Sarja kertoo, kuinka tuo tapahtui, miten sitten kävi ja mihin nyt olemme menossa. Sarjan neljäs osa.

Euroopan integraatio oli 1990-luvulla nopeasti liikkuva juna, johon Suomi hyppäsi mukaan. Vuonna 1999 Suomi liittyi yhteisvaluutta euroon ensimmäisten joukossa.

Suurta edistystarinaa kesti viitisentoista vuotta. Se päättyi euron kriisiin ja historiallisen syvään romahdukseen.

"Tässä tarinassa on draaman ja tragedian aineksia. Tarkoitusperät olivat hyvät, mutta matkassa oli liian paljon idealismia ja liian vähän raadollista työtä", pohtii Sixten Korkman.

Aalto-yliopiston professorina toimiva Korkman on seurannut Suomen matkaa Euroopan talous- ja rahaliittoon (Emu) alusta alkaen läheltä.

Miten eurooppalaisesta unelmasta tulikin painajainen? Miksi karikkoja ei havaittu?

Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomen geopoliittista asemaa piirrettiin uudestaan kartalle. Euroopan unionissa oli lupaus vakaudesta, vauraudesta ja kehityksestä.

Suomi tavoitteli samalla myös Emun jäsenyyttä. Se muuttaisi taloudenpitoa perusteellisesti sitomalla valtion kädet rahankäytössä. Emun kolmas vaihe, euro, oli historiallinen.

Rahaliitto jäi kuitenkin vähemmälle huomiolle. Valtiovarainministeri Iiro Viinanen (kok) avasi keskustelun EU-jäsenyydestä eduskunnassa vuonna 1994 kehottamalla jättämään Emun sikseen jäsenyyden vaikutuksia pohdittaessa. Vastaavia hankkeita oli ollut vuosikymmeniä, joten rahaliiton toteutumista pidettiin epävarmana.

Terho Ovaska
Pääministeri Paavo Lipponen vei ensimmäisellä hallituskaudellaan Suomea lujaa Euroopan ytimiin.
Pääministeri Paavo Lipponen vei ensimmäisellä hallituskaudellaan Suomea lujaa Euroopan ytimiin.

Laajempi kysymys unionista jakoi kansaa ja puolueita. Se lähes hajotti vihreät, sanoo puolueen silloinen puheenjohtaja Pekka Haavisto.

"Talous- ja rahaliittokeskustelu meni siinä rytäkässä", hän sanoo muistellessaan Suomen poliittista ilmapiiriä.

Haavisto seurasi hallituksessa ympäristöministerinä läheltä, kun pääministeri Paavo Lipponen (sd) lähti viemään Suomea määrätietoisesti kohti rahaliittoa vuodesta 1995 alkaen.

Kaikki eivät vakuuttuneet. Valtiovarainministeriössä kansantalousosaston ylijohtajana toiminut Korkman oli vuotta aiemmin sanonut pitävänsä "osallistumista Euroopan rahaliiton kolmanteen vaiheeseen Suomen kannalta kovin ongelmallisena". Hän muistutti, että euroon siirtyminen on "käytännössä lähes peruuttamaton päätös".

Hallituksen kabineteissa ei kuitenkaan kauhistuttu vauhdista. Mielessä oli yhä 1990-luvun alun traumaattinen kokemus: konkurssiaalto, suurtyöttömyys, korkeat korot, pankkikriisi, vahvan markan haaksirikko.

Kimmo Mäntylä Lehtikuva
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö isännöi euroryhmän kokousta Turussa vuonna 1999. Niinistö oli Paavo Lipposen aisapari.
Valtiovarainministeri Sauli Niinistö isännöi euroryhmän kokousta Turussa vuonna 1999. Niinistö oli Paavo Lipposen aisapari.

"Täytyy muistaa, että olimme tulossa kosken pohjalta. Vuosikymmenen puolivälissä paremmat ajat häämöttivät jo edessä. Nokian menestystarina oli käynnistymässä, ja hallituskauden aikana ilmassa oli erittäin paljon optimismia", Haavisto sanoo.

"Silloin ajateltiin, että se vakaus, jota tarvitsemme, syntyy toivottavasti eurooppalaisen yhteistyön ja rahaliiton kautta."

Suomessa käyty keskustelu Emun riskeistä oli vilkasta ja korkeatasoista, selviää valtiovarainministeriön virkamiehen Seppo Tiihosen uudesta tutkimuksesta. Varoittelevia puheenvuoroja oli kuitenkin vähän.

Suurimpia huolenaiheita oli Emun ulottaminen maihin, jotka eivät täytä sen julkistalouden kriteereitä. Lisäksi pelättiin, että hätään joutuvien maiden auttamiskieltoa ei noudatettaisi.

Kritiikki oli kansainvälistä. Monet, kuten maailmankuulu Harvardin professori Martin Feldstein, pitivät valuuttaunionia toimimattomana, koska sen jäsenmaat olivat talousrakenteiltaan liian erilaisia.

Saksa ja Ranska rikkoivat Emun sääntöjä vuonna 2002. Komission puheenjohtaja Romano Prodi tyytyi kutsumaan vakaus- ja kasvusopimusta "typeräksi".
Saksa ja Ranska rikkoivat Emun sääntöjä vuonna 2002. Komission puheenjohtaja Romano Prodi tyytyi kutsumaan vakaus- ja kasvusopimusta "typeräksi".

Poliittinen eliitti ei antanut kritiikin häiritä, sanoo Haavisto. Suomen päättäjät eivät enää halunneet takaisin devalvaatiokierteeseen ja heiveröiseen markkaan. Euroa perusteltiin myös poliittisilla argumenteilla, kuten länsi-integraation syventämisellä ja turvallisuudella.

Suomessa professori Jukka Pekkarisen työryhmä ei ottanut kantaa eurojäsenyyteen vaan jätti asian poliitikoille. Ruotsissa professori Lars Calmforsin työryhmä päätyi esittämään hallitukselle, ettei euroon kannata vielä liittyä.

"Varmasti Ruotsin raporttia ja amerikkalaisten kritiikkiä katsottiin poliittisten kiikareiden läpi. Ajateltiin esimerkiksi, että Yhdysvalloissa ei pidetä euron noususta dollarin haastajaksi", Haavisto sanoo.

Vakautta toivova yritysmaailmakin ajoi euroa vahvasti.

"Me ikään kuin automaattisesti ajattelimme, että tämä on hyvä taloudelle. Olisi ollut järjenvastaista, että talouselämä tukisi ratkaisua, joka ei olisi sille eduksi."

Eduskunta päätti euroon liittymisestä vuonna 1998. Rahaliitto oli ehtinyt laajentua odottamattomasti. Italia oli pakko saada mukaan, vaikka se ei täyttänyt kriteereitä.

Heti kättelyssä Saksa ja Ranska rikkoivat Emun sääntöjä. Komission puheenjohtaja Romano Prodi reagoi kutsumalla vakaus- ja kasvusopimusta "typeräksi".

Moni pelkäsi lopun alkua, jos sovitut säännöt eivät pitäisi. Todellisuudessa euron ongelmat olivat paljon pahempia.

Valtaosa Emu-kritiikistä oli jättänyt rahoitusmarkkinaongelmat huomiotta. Niitä ei huomattu myöskään Brysselissä, jossa Korkman oli mukana euron valmistelutyössä vuodesta 1995 alkaen.

"Se keskittyi uskomattoman sitkeästi vakaus- ja kasvusopimuksen yksityiskohtiin, mikä tuntuu nyt aivan irrelevantilta. Ei koskaan, missään, puhuttu siitä, että valtio voisi ajautua maksukyvyttömäksi ja että siitä syntyisi pankkikriisi", hän sanoo.

Ajateltiin, ettei niin voi käydä Länsi-Euroopassa.

"Tämä kriisi liittyi juuri niihin ilmiöihin, jotka eivät olleet ekonomistien kartalla. Ei meilläkään tässä puhtaita papereita ole."

Yiorgos Karahalis Reuters
Kreikan pääministeri Giorgios Papandreou vannoi virkavalansa Ateenassa lokakuun 6. päivänä vuonna 2009. Heti sen jälkeen hän kertoi Kreikan vääristelleen julkista taloudenpitoaan. Euroalue ajautui kriisiin, josta se ei ole vieläkään noussut.
Kreikan pääministeri Giorgios Papandreou vannoi virkavalansa Ateenassa lokakuun 6. päivänä vuonna 2009. Heti sen jälkeen hän kertoi Kreikan vääristelleen julkista taloudenpitoaan. Euroalue ajautui kriisiin, josta se ei ole vieläkään noussut.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) yritti vuonna 2003 euroryhmän kokouksessa kahteen otteeseen kysyä, eikö siinä ole pulma, että Kreikka voi lainata samalla korolla kuin Saksa.

"Sekä komissiosta että Euroopan keskuspankista vastattiin, että niin kauan kuin valtiolla on verotusoikeus, ei ole olemassa mitään luottotappioriskiä."

Korkman pudistelee päätään. "Kyllä se oli niin kummallista."

Pitkäaikaisen eurooppalaisen unelman, yhteisvaluutan, ensimmäinen versio romahti lopulta vuonna 2010.

Euro oli ehkä askel liikaa, Korkman pohtii.

"Nyt ollaan umpikujassa. Rahaliittoa on poliittisesti mahdotonta purkaa, mutta liittovaltiokehitys on fantasiaa. Pankkiunioni ja sijoittajavastuu voivat olla ulospääsy."

Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkoston johtaja Juhana Aunesluoma pitää euroa jonkinlaisena utopiana.

"Se nähtiin Euroopan integraation kruununa. Ajatus valuuttaunionista oli ollut keskusteluissa vuosikymmeniä. Ei tähän odotushorisonttiin yksinkertaisesti mahtunut mitään tulevaisuuden riskejä", hän arvioi.

"Tällaiset isot asiat ovat uskonasioita. Leap of faith– hypätään ja luotetaan, että löytyy kovaa maata jalkojen alta."

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat