Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Terveysyhtiö Mehiläinen ostaa Mediverkon – uusi yhtiö kamppailee suurimman lääkäriyhtiön tittelistä

Talous
 
Vesa Moilanen / Lehtikuva
Mehiläisen sairaala Turussa.
Mehiläisen sairaala Turussa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Terveystalo Mehiläinen ostaa kilpailijansa Mediverkon. Yrityskaupan myötä uusi yhtiö nousee kamppailemaan Suomen suurimman terveysalan tittelistä. Yli miljoona suomalaista käytti viime vuonna yhtiöiden palveluja. 

"Tässä syntyy johtava suomalainen terveys- ja sosiaalialan yritys", sanoi Mehiläisen hallituksen puheenjohtaja Mikael Lilius.

Yhtiöt jatkavat yhdistymisen jälkeen toimintaa nykyisillä nimillä. Kuluttajiin päin yhtiö näkyy pääasiassa Mehiläisenä.

Kauppasumma on Liliuksen mukaan "kymmeniä miljoonia euroja". Mediverkon henkilöstö ja avainhenkilöt tulevat kaupan jälkeen omistamaan Mehiläisestä 5-10 prosentin osuuden.

Liliuksen mukaan yhtiöissä ei ole "oikeastaan yhtään päällekäisyyksiä". Yhtiöt täydentävät toisiaan maantieteellisesti ja liiketoiminta-alueiden osalta.

Mediverkko ei ole lähtenyt lääkäriasemien sarallakilpailemaan suurimpien yhtiöiden Attendon, Terveystalon ja Mehiläisen kanssa. Se on keskittynyt tekemään yhteistyötä kuntien kanssa. Mediverkko tuo uuteen yhtiöön muun muassa vahvan aseman hammaslääkäritoiminnassa, jollaista Mehiläisellä ei ole.

Mehiläinen tuo yhtiöön tunnettuuden kuluttajiin päin.

"Nämä yhtiöt sopivat niin hyvin yhteen. Ei tarvitse lähteä saneeraustalkoisiin. Voidaan lähteä hakemaan kasvua, mikä on hyvin mielekästä", sanoi Lilius.
Liliuksen mukaan uusi yhtiö muodostaa vahvan toimijan sote-uudistuksen jälkeiseen toimintaympäristöön.

Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi nousee Mediverkon perustajaosakas ja nykyinen toimitusjohtaja Janne-Olli Järvenpää.

"Me olemme laittaneet Mediverkon pystyyn noin 10 vuotta sitten. Mediverkko on kasvanut merkittäväksi toimijaksi, mutta tultiin siihen pisteeseen, että tarvittiin isompia hartioita", Järvenpää sanoi.

Järvenpää sanoi, että neuvotteluissa käytiin keskusteluja Mehiläisen verosuunnittelusta, joka on saanut kielteistä julkisuutta. Järvenpään mukaan hän halusi varmistaa, että yhtiö maksaa verot Suomeen ja toimii yhteiskunnassa vastuullisesti. "Sain tyydyttävän vastauksen", Järvenpää sanoi.

Talouselämän tuoreen selvityksen mukaan Mehiläinen oli ennen yrityskauppaa Suomen kolmanneksi suurin terveysyhtiö Attendon ja Terveystalon jälkeen 269 miljoonan euron liikevaihdolla. Mediverkko kuuluu terveysyhtiöiden kakkosketjuun 97 miljoonan liikevaihdolla. Uusi yhtiö nousee koolla mitattuna Terveystalon ohi ja lähelle Attendoa.

Mehiläisen omistaa ruotsalainen terveysalan yritys Ambea, jonka puolestaan omistavat amerikkalainen pääomasijoittaja Kohlberg Kravis Roberts ja ruotsalainen pääomasijoittaja Triton.

Kauppa vaatii kilpailuviranomaisten luvan, mutta yhtiöt eivät odota sen saamisessa vaikeuksia.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat