Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kirjojen joulumyynti kääntyi kasvuun

Kirjamyynti kasvoi Suomalaisessa kirjakaupassa sekä jouluna että koko vuonna

Talous
 
Liisa Takala
Kirjojen myynti sujui viime vuonna hyvin muun muassa Suomalaisessa kirjakaupassa.
Kirjojen myynti sujui viime vuonna hyvin muun muassa Suomalaisessa kirjakaupassa. Kuva: Liisa Takala
Fakta

Joulu toi kaupoille valonpilkahduksen

 Joulumyynti sujui hyvin sekä Lidlissä että S-ryhmän kaupoissa alustavien tietojen mukaan.

 Pörssiyhtiöt Kesko ja Stockmann tiedottavat omat lukunsa vasta myöhemmin.

 Lidlissä sekä myyntiluvut että asiakasmäärät kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna.

 S-ryhmän marketkaupassa joulumyynti sujui suunnilleen samalla tasolla kuin edellisvuonna. Sokoksissa tavoitteet ylittyivät ja myynti kasvoi hieman edellisvuoteen verrattuna.

Kirjamyynti lisääntyi joulukuussa alustavien tietojen mukaan reippaasti. Joulukauppa kävi niin hyvin, että ala toivoo nyt vuosia jatkuneen myynnin supistumisen loppuneen viime vuoteen.

Esimerkiksi Otavalla ja Likellä sekä joulun että koko viime vuoden kirjamyynti lisääntyivät noin kymmenen prosenttia, kertoo yleisen kirjallisuuden kustannusjohtaja Minna Castrén Otavalta.

Otava-konserniin kuuluvassa Suomalaisessa kirjakaupassa joulumyynti ja koko vuoden myynti ylittivät viime vuoden tason, kertoo toimitusjohtaja Timo Kopra. Myös Akateemisessa kirjakaupassa joulu meni mainiosti, vaikka tarkkoja lukuja se ei kerro.

”Olemme todella tyytyväisiä lopputulemaan”, toteaa Akateemisen kirjakaupan markkinointipäällikkö Cia Branders. Akateemisessa erityisen hyvin kävi kaupaksi Finlandia-voittaja, Laura Lindstedtin Oneiron-romaani. Sekä Akateemisessa että Otavalla lasten ja nuorten kirjojen menekki ilahdutti. Myös tietokirjoja myytiin laajasti.

”Emme olleet yksittäisten teosten varassa, vaan yleisen kirjallisuuden osalta hyvin kaupaksi käyneiden kirjojen valikoima oli laaja”, Suomalaisen kirjakaupan Kopra sanoo.

Koko kirjakauppa-alan tarkempia myyntilukuja ei vielä tiedetä. Kirjakauppaliiton jäsenilleen tekemän kyselyn mukaan näyttää kuitenkin selvältä, että joulumyynti ylittää edellisvuoden tason, kertoo liiton toimitusjohtaja Katriina Jaakkola.

Kirjojen myynti on supistunut noin kaksi prosenttia joka vuosi 2010-luvulla. Vielä viime syyskuun lopussa oltiin Jaakkolan mukaan viisi prosenttia miinuksella.

”Nyt katsotaan, riittääkö joulumyynti paikkaamaan tämän”, hän sanoo. Joulumyynti saattaa riittää nostamaan koko viime vuoden myynnin edellisvuoden tasolle.

Jaakkolan ja Castrénin mukaan ajan henki ja ihmisten tiukentunut taloudellinen tilanne suosivat kirjakauppaa. Kirjojen myynti on osoittanut piristymisen merkkejä kansainvälisestikin.

”Tämä aika on sellainen, että ihmiset arvostavat aitoja asioita, viihtyvät kotona”, Jaakkola uskoo.

Castrénin mukaan ihmiset haluavat aiempaa enemmän antaa lahjaksi elämyksiä laitteiden ja elektroniikan asemesta.

”Kun ihmisiltä kysyy, mikä tekee joulun, moni sanoo: se, että saa istua alas ja lukea kirjaa”, Castrén kuvaa.

”Sen merkitys ei ole kalvennut ollenkaan, vaan pikemminkin tullut takaisin.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat