Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Testaa, mitä itse tiedät valtion rahankäytöstä

Mihin Suomen rahat hupenevat? HS:n toimittaja kahlasi läpi yli tuhatsivuisen talousarvioesityksen

Kuka hullu lukisi 1 050-sivuisen budjettikirjan kannesta kanteen? Tuomas Niskakangas halusi selvittää, mihin valtion rahat hupenevat niin huimaa vauhtia. Testaa myös HS:n testillä, mitä tiedät valtion rahankäytöstä.

Talous
 
http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/76eb19746b3ef6b4b85fb730886ed5d46fcbd669-2374980-TUOMAS_LUKEE_VALTIONBUDJETIN_0601_02.jpg
Toimittaja luki valtion budjetin eikä siitä tullut kuin paha mieli
HS:n politiikan ja talouden toimituksen uutistuottaja Tuomas Niskakangas luki vuoden 2016 budjettikirjan joulukuun aikana. Kirjan viesti oli synkkä.
Fakta

Tietoa budjetista

 Suomen julkinen talous sisältää valtion talouden lisäksi myös kuntien ja sosiaaliturvarahastojen talouden.

 Julkisyhteisöjen alijäämä tarkoittaa sitä julkisen talouden menojen ja tulojen erotusta, joka pitää kattaa velalla.

 Sopeutustoimet eli menojen vähennykset ja tulojen lisäykset parantavat budjetin 2016 tasapainoa noin 800 miljoonaa euroa.

 Kärkihankkeet ovat hallituksen kertaluonteisia panostuksia. Ne lisäävät menoja 323 miljoonaa euroa.

Edessäni oleva työ tuntuu raskaalta – kirjaimellisesti. Seison työpaikallani ja pidän käsissäni Suomen valtion talousarvioesitystä vuodelle 2016. Se tuntuu tiiliskiven painoiselta. Kirkkaankeltaiset kannet ovat kuin varoitusmerkki.

Talousarviossa eli budjetissa on 1 050 suurta sivua täynnä pientä pränttiä ja paljon taulukoita. Pelkään, että teksti ei suoranaisesti tempaa mukaansa.

Olen päättänyt lukea kirjan kokonaan. Suomen valtio ja kunnat velkaantuvat huimaa vauhtia, mutta harva hahmottaa, mihin julkiset rahamme kuluvat. Vastaus löytyy tästä kirjasta.

Annan itselleni aikaa budjettikauden alkuun eli vuodenvaihteeseen. On joulukuun ensimmäinen päivä. Nappaan kirjan mukaani ja avaan sen metrossa. Vain neljän pysäkin mittainen lukuhetki saa sormet kramppiin. Kuukaudesta tulee pitkä.

Budjettikirja alkaa johdantoa muistuttavalla osiolla nimeltä Yleisperustelut. Osio sisältää 80 sivua selkokielistä puhetta Suomen talouden tilasta sekä valtion tuloista ja menoista.

Teksti on tylyä. Suomen talouden tila on vakava. Tuottava toiminta on vähentynyt jo usean vuoden ajan, mikä on vienyt julkisen talouden menot ja tulot epätasapainoon. Työttömiä on yhä enemmän, ja he ovat työttömiä yhä pidempään.

Väestön ikääntyminen syö kasvua ja lisää valtion menoja. Julkinen velka on kasvanut nopeasti. Suomi lähtee vuoteen 2016 tilanteessa, jossa se rikkoo kahta Euroopan unionin keskeistä taloussääntöä.

Budjettikirja julistaa, että pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitus alkaa tasapainottaa julkista taloutta heti. Tämän tietääkseen on tarvinnut vain vilkaista uutisia. Töihin kävellessäni huomaan, että tänään iltapäivälehtien lööppien pöyristeltävinä ovat julkisen terveydenhoidon asiakasmaksujen korotukset.

Jatkan lukemista bussissa matkalla Kesärantaan jouluglögeille. Koska budjettikirja on jättimäinen ja minulla on vain vähän vapaa-aikaa, kannan kirjaa mukanani kaikkialle.

Kainalossani kulkeva kirja herättää Kesärannassa huvitusta. Eihän kukaan aidosti lue budjettikirjaa! Yleisimmät tulkinnat ovat, että olen masokisti tai yritän paikkailla uskottavuuttani tärkeän näköisellä kirjalla.

Pääministeri Sipilän kohdatessani tungen kirjan mahdollisimman huomaamattomasti kainalooni, mutta isäntä tunnistaa sen pikaisella vilkaisulla.

”Jaahas, otit budjettikirjan mukaan”, hän naureskelee. ”Oikein uskottavan oloista.”

Yleisperustelut-osion jälkeen on aika siirtyä asiaan: valtion tulojen ja menojen yksityiskohtaiseen selvittämiseen. Ensin ovat tulot. Valtion tuloiksi vuonna 2016 arvioidaan 54 090 434 000 eli noin 54 miljardia euroa. Siitä viisi miljardia on uutta velkaa. Valtaosa tuloista, 41 miljardia, kerätään veroina.

Budjettikirjassa käsitellään niin valtavia lukuja, että niitä on vaikea hahmottaa. Pieni vertaus saattaa helpottaa asiaa. Valtion 54 miljardin budjettia voi yrittää suhteuttaa lapsiperheeseen, jonka käteen jäävät vuositulot ovat 54 000 euroa. Tällä nyrkkisäännöllä valtion miljardi vastaa kuluttajan tonnia ja valtion miljoona kuluttajan euroa.

Presidentin kanslian 10 miljoonan euron vuosikulut vastaavat hääpäiväksi hankittua kympin viinipulloa, ja korkeakoulujen 3,2 miljardin määrärahat vastaavat vuotuista 3 200 euron Kanarian-lomaa. Valtion vuotuinen viiden miljardin velkaantuminen vastaa uuden viiden tonnin lainan ottoa lapsiperheessä.

Valtion ja yksityishenkilöiden rahankäytön vertaaminen ontuu monin tavoin, mutta se auttaa hahmottamaan mittasuhteet.

Valtion verotulot koostuvat pääosin suurista virroista: arvonlisävero 16,9 miljardia, ansio- ja pääomatuloverot 9,2 miljardia, energiaverot 4,5 miljardia – ja pam: koossa on selvästi yli puolet valtion tuloista.

Verotulojen rakenne on mullistunut 2000-luvulla. Arvonlisäverotuotot ovat kasvaneet jyrkästi. Ansio- ja pääomatulojen verotuotot taas ovat pysyneet melkein ennallaan. Yritysten maksamat yhteisöverotulot ovat vähentyneet kymmeniä prosentteja.

Budjetti perustuu siihen, että alkavana vuonna verotulot kasvavat muutamista veronalennuksista huolimatta. Kasvu perustuu ennustukseen talouden kääntymisestä nousuun.

Pikainen vilkaisu viime vuosien budjettikirjoihin tosin kertoo, että samaa on ennustettu joka ikinen vuosi, mutta eipä ole kasvua näkynyt. No, joskushan sen pitää käynnistyä.

Joulukuun toisella viikolla niskani alkaa vihoitella. Arvelen sen johtuvan kirjan kantamisesta. Ruokakaupassa lasken kirjan hedelmävaa’alle: vain 1,84 kiloa, selvästi vähemmän kuin tiiliskivi. Tunnen itseni heikoksi.

Pääsen kirjassa viimein valtion menoja käsittelevään osaan. Nyt alkaa selvitä, mihin ne rahat menevät. Teoriassa mahdollisuuksia säästöihin on paljon, sillä budjettikirjassa käsitellään menoja 700 sivun verran.

Ensin vuorossa ovat eduskunnan, presidentin ja hallituksen menot. Kiinnostavaa on, miten valtionhallinnon voimasuhteet muuttuvat. Presidentin kanslia näivettyy, ja pääministerin putiikki eli valtioneuvoston kanslia kasvaa. Raha menee vallan luo.

Suomen talousvaikeudet osuvat symbolisesti merkittävään hetkeen. Maamme on pian satavuotias. Itsenäisyyden merkkivuoteen 2017 pitää tietysti valmistautua, ja se maksaa. Valtioneuvoston kanslia lupaa valmisteluihin alkavana vuonna neljä miljoonaa ja sosiaali- ja terveysministeriö kahdeksan miljoonaa.

Ulkoministeriön osiossa silmille hyppäävät kansainvälisen kehitysyhteistyön leikkaukset. Vuoden 2014 tilinpäätöksessä kehitysyhteistyöhön käytettiin 970 miljoonaa, alkavana vuonna 638 miljoonaa.

Leikkausten jälkeen kehitysyhteistyömäärärahojen taso on enää 0,35 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Tämä on puolet tavoitteesta, johon Suomi on YK:ssa sitoutunut.

Rio Gandara / HS
Lukuaikaa oli löydettävä myös työpaikalla.
Lukuaikaa oli löydettävä myös työpaikalla.

Kehitysrahojen leikkausta voi katsoa myös toisesta näkökulmasta. Kehitysyhteistyö nielee edelleen kaksi kolmannesta koko ulkoministeriön budjetista. Esimerkiksi Suomen 88 edustuston verkosto maailmalla maksaa vuodessa vain 140 miljoonaa.

Kaikesta ei tingitä, sillä New Delhin suurlähetystön peruskorjaukseen uppoaa lähivuosina 12 miljoonaa euroa, joista viisi ensi vuonna. Mahtaa tulla hieno.

Joulukuun puolivälin jälkeen lähden pyhiinvaellukselle budjettiviisaiden luokse.

Talvinen viima puhaltaa Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla. Tarjolla on Inarin siikaa, Niemitalon leipäjuustoa, poron kuivalihaa ja saariston tyrnihilloa. Kauppa käy. Yksityinen kulutus on viime vuodet pitänyt Suomen taloutta jaloillaan, kun yritysten investoinnit ovat supistuneet.

Markkinoilla kassa kilisee myös valtiolle, tosin elintarvikkeissa alennetulla 14 prosentin arvonlisäverolla.

Ruoan veronalennus vähentää valtion tuloja noin 1,2 miljardia euroa vuodessa. Markkinoiden anniskelualue on tyhjillään näin keskellä päivää, mutta muuten suomalaiset rahoittavat juomisellaan valtiota kiitettävästi. Alkoholiveron tuotot: 1,3 miljardia euroa. Kippis.

Astelen torilta Valtioneuvoston linnaan, jossa majaansa pitää valtiovarainministeriö. Ylimmässä kerroksessa minut ottavat vastaan budjettipäällikkö Hannu Mäkinen ja apulaisbudjettipäällikkö Juha Majanen.

Kokoushuoneen pöydällä on vanhoja budjettikirjoja. Vuoden 1993 budjetti on kooltaan vain puolet nykyisestä. On helppo keksiä pahansuopa tulkinta: nykyisten budjettien jättimäisyys kertoo valtiontalouden kasvusta liian suureksi ja kalliiksi.

Mäkisellä ja Majasella on lisäselitys kirjojen kasvulle. Nykyisin ministeriöillä on tulostavoitteita, joihin liittyviä mittareita ja taulukoita kirjataan budjettiin.

Mäkinen ja Majanen johtavat Suomen budjetin valmistumista. Roolissaan he myös pyrkivät huolehtimaan siitä, että julkinen talous pysyy tasapainossa. Ministeriöt esittävät menoihinsa lisäyksiä, ja valtiovarainministeriö tekee leikkausehdotuksia. Tästä syntyy budjetin runko. Lopulta päätökset tekevät poliitikot.

Mäkinen ja Majanen ovat etsineet budjetista säästökohteita koko viime vuosikymmenellä alkaneen vaikean kauden. Viime vuosina etsintä on kiivastunut.

”Nyt agendaa hallitsevat vähennysehdotukset”, Mäkinen sanoo. ”Niin sanottuina hyvinä vuosina – toivottavasti niitä taas tulee – lisäysehdotukset hallitsevat agendaa.”

Leikkausten tekemisessä valtiovarainministeriön kädet ovat monella tapaa sidotut. Rajoitteita ovat muun muassa perustuslaki, EU:n säännöt ja Suomen hyvinvointiyhteiskunnan kiistattomat rakennuspalikat.

”Jos oltaisiin valmiita muuttamaan perustuslakia, sieltä löytyisi vaikka mitä.”

Budjettikirjaa lukiessa tulee väkisin mieleen, että se on täynnä pieniä menoja, jotka eivät ole aivan välttämättömiä. Ehkä Suomi voisi selviytyä ilman hukkakauran torjuntasuunnitelmaa.

Valtiovarainministeriö ei kuitenkaan voi käydä etsimässä virastoista jokaista tehotonta tai tarpeetonta työntekijää. Mäkisen mukaan säästökierroksilla tutkitaan kyllä pientenkin menoerien tarpeellisuutta, mutta ne jäävät vähemmälle huomiolle.

Pidän pistokokeen. Paljonko valtio kerää vuosittain rahaa tupakkaverolla? Kysymys näyttää olevan yllättävän vaikea.

”Joitain satoja miljoonia”, kuuluu lopulta vastaus. Oikea vastaus on 929 miljoonaa.

”Ohhoh. Olisin ajatellut, että puolet siitä”, Mäkinen sanoo.

Poliisin toimintamenot (750 milj.) tulevat täsmälleen oikein. Tilastokeskuksen toimintamenot (50 milj.) ja Raha-automaattiyhdistyksen tuotot (427 milj.) osuvat melkein kohdalleen.

Valtiovarainministeriön rooli suomalaisessa päätöksenteossa on puhuttanut viime keväästä asti. Silloin ministeriön johtavat virkamiehet julkaisivat oman näkemyksensä siitä, paljonko valtion ja kuntien pitäisi leikata kulujaan ja uudistaa rakenteitaan.

Arvostelijoiden mielestä ministeriö on ottanut liian suuren roolin. Mäkinen ja Majanen korostavat poliitikkojen valtaa mutta myöntävät, että ministeriö on säästölinjan takana. ”Olisi aika uhkapeliä, jos säästötoimia ei tehtäisi tällaisessa velkaantumisvaiheessa”, Mäkinen sanoo.

Vielä yksi asia kiinnostaa: lukeeko ministeriössä joku budjettikirjan kokonaan? Mäkinen ja Majanen pudistelevat päätään.

”Laskentaryhmässä saattaa olla tekninen henkilö, joka käy sen kokonaan läpi.”

Rio Gandara / HS
Kirja söi myös lasten kanssa vietettävää aikaa.
Kirja söi myös lasten kanssa vietettävää aikaa.

Entä kuinka moni ihminen Suomessa hallitsee kunnolla kirjan sisällön eli julkisen talouden kokonaisuuden? Mäkinen ja Majanen pohtivat: muutama ihminen esimerkiksi valtiovarainministeriössä ja valtiovarainvaliokunnan virkamiehistössä.

Vierailun jälkeen palaan lukuhommiin. Pitää kiristää tahtia. Siirrän jouluostoksia. Budjettikirja alkaa vallata tilaa myös lasten kanssa vietetystä ajasta.

Oikeusministeriöllä on rohkaiseva esimerkki niille, jotka tuskailevat työssään jatkuvia organisaatiouudistuksia. Rikosseuraamuslaitos on käynyt 15 vuodessa läpi kolme isoa organisaatiouudistusta, mutta nyt – halleluja – organisaatiorakenteet ovat kunnossa.

Toisaalta ministeriön toinen haara, tuomioistuimet, on isomman remontin tarpeessa. Lisäksi ulosottolaitoksessa on meneillään suuri rakenneuudistus.

Jos jokin tulee budjettia lukiessa selväksi, niin se, että valtiota pyritään kehittämään jatkuvasti. Kaava on yrityksistä tuttu: palveluja sähköistetään, tukitoimintoja keskitetään ja tilankäyttöä tehostetaan. Työryhmiä riittää.

Joulukuun puolivälissä olen oppinut huvittelemaan valtionavustuksien laskentaperusteilla. Kuvittelen metrossa muiden matkustajien otsaan hintalapun. Kunkin hinta määräytyy iän ja muiden tekijöiden, kuten vieraskielisyyden, työttömyyden ja sairastavuuden, mukaan.

Valtionavustuksilla valtio osallistuu kustannuksiin, joita aiheutuu lain velvoittamista kuntien peruspalveluista, kuten opetuksesta ja terveydenhoidosta. Valtion ja kuntien menojen jakaminen on tarkkaa puuhaa. Siksi jokaiselle suomalaiselle on määritelty budjetissa hinta.

85-vuotiaat ja vanhemmat ovat kalleimpia, 19 800 euroa. Toiseksi kalleimpia ovat 13–15-vuotiaat, 12 946 euroa vuodessa.

Joulupukki ei tuo minulle tänä vuonna yhtään kirjaa. Se sopii mainiosti. Jäljellä on enää muutama ministeriö, mutta joukossa ovat sivumäärältään pisimmät: sosiaali- ja terveysministeriö (107 sivua), työ- ja elinkeinoministeriö (88 sivua) sekä maa- ja metsätalousministeriö (87 sivua).

Jos jokin yllättää, se on maatalouden ja maaseudun suuri rooli. Tukia on paljon, ja ne ovat kalliita. Ymmärtäähän sen, kun katsoo ikkunasta pimeyttä ja kylmää. Maanviljely ei ole Suomessa kannattavaa, mutta kotimaisesta ruoantuotannosta halutaan pitää kiinni.

Maa- ja metsätalousministeriöllä on tukia moneen lähtöön: Maatilojen suurentamiseen ja sukupolvenvaihdosten edistämiseen 73 miljoonaa. Eläinten hyvinvointiin 68 miljoonaa. Maatilojen lainojen korkotukiin 29 miljoonaa. Uusiin aloituksiin ja investointeihin 55 miljoonaa.

Sitten isot potit: kansallinen tuki 322 miljoonaa, EU-tuki 597 miljoonaa, ympäristö- ja luomutukia 300 miljoonaa, luonnonhaittakorvaukset 547 miljoonaa. Maatalouden tukien säästyminen merkittäviltä leikkauksilta ei toki yllätä, kun pääministeripuolueena on keskusta.

Liikenne- ja viestintäministeriön kohdalla budjettia hallitsee yksi sana: korjausvelka. Se tarkoittaa rahasummaa, joka tarvittaisiin teiden, rautateiden ja vesiväylien kunnostukseen. Ajan myötä tapahtuva rapistuminen kasvattaa velkaa, jos rapistumista tapahtuu korjauksia enemmän. Nyt velka on 2,4 miljardia.

Liikenneverkoston rapautuminen on eräällä tavalla hätkähdyttävää. Liikenneverkoston ylläpito on valtion kiistattomimpia tehtäviä turvallisuudesta huolehtimisen jälkeen. Siksi valtion kannattaa maksaa sen ylläpitoa julkisista varoista.

Nyt sekin tuntuu vaikealta. Hallitus ohjaa alkavana vuonna 100 miljoonaa euroa korjausvelan kasvun pysäyttämiseen.

Vain säästämällä Suomea tuskin saadaan kuntoon. Tarvitaan kasvua. Sen käynnistämisessä valtion roolia johtaa työ- ja elinkeinoministeriö (TEM). Kun valtiovarainministeriö vahtii valtion rahojen riittämistä, TEM syytää talouteen rahaa saadakseen talouden pyörät liikkeelle.

Rahallisesti TEM käyttää karkeasti saman verran rahaa kuin puolustusministeriö, maa- ja metsätalousministeriö tai liikenne- ja viestintäministeriö. Satojen miljoonien eurojen eriä ovat energiatuet, työvoima- ja yrityspalvelut, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä rakenneohjelmat. Samaan sarjaan voi maahanmuuttoaallon seurauksena nousta kotouttaminen.

Työ- ja elinkeinoministeriön käyttämien rahojen vaikutusta on vaikea hahmottaa. Uusiutuvan energian tukien kalleus hyppää silti silmille. Tukijärjestelmän rakentaminen epäonnistui tunnetusti, kun valtio arvioi tuulivoiman tuotannon ja sähkön hinnan kehitykset väärin.

Alkavana vuonna tuulivoimaloiden syöttötariffien arvioidaan maksavan valtiolle 158 miljoonaa euroa, jossa on 61 miljoonaa tuulivoiman tuotannon kasvusta aiheutuvaa lisäystä.

Tapaninpäivä alkaa ikävästi. Poika valittaa korviaan, ja hänen silmänsä punoittavat. Päivystyksen kokeileminen ei innosta pyhänä, joten valitsemme yksityisen lääkäriaseman. Diagnoosi on silmä- ja korvatulehdus.

Samalla etenen budjettikirjassa sivulle 721 ja hyvinvointivaltion ytimeen: sosiaali- ja terveysministeriö, 13 miljardia euroa.

Rio Gandara / HS
Budjettikirja ei jättänyt rauhaan edes juuri ennen nukkumaanmenoa.
Budjettikirja ei jättänyt rauhaan edes juuri ennen nukkumaanmenoa.

Sosiaaliturvan arviointi menee herkästi muna vai kana -pohdintaan. Tehtiinkö Suomeen poikkeuksellisen avokätinen sosiaaliturva, koska talous kasvoi poikkeuksellisesti? Vai kasvoiko Suomen talous poikkeuksellisesti, koska Suomeen tehtiin poikkeuksellinen sosiaaliturva?

Talouspolitiikan korjausliike pohjaa ensin mainittuun. Nokia-huumassa kansalle tuli luvattua sellaista, mihin ei ole varaa. Usko hyvinvointivaltion voimaan kuitenkin elää budjettikirjassa.

”Sosiaaliturva edistää vakaata talouden kasvua ja kilpailukykyä vahvistamalla työkykyä ja tarjoamalla työllistymis-, koulutus- ja kuntoutumismahdollisuuksia.”

Budjettikirja esittelee hyvinvoinnin lukuja, joista valtaosa kertoo hyvästä kehityksestä: tupakointi, alkoholin käyttö, asunnottomuus, lääkäritilanne, hoitoon pääsy ja tulonjako.

Yksi käyrä on täysin lohduton: yli vuoden työttömänä olleiden määrä kasvaa vääjäämättä. Alkavana vuonna se on kaksinkertainen vuoteen 2011 verrattuna.

Työllisyyden kehittyminen on julkisen talouden kohtalonkysymys. Toinen avainkysymys on eläkejärjestelmä. Se onkin valtion keskeisistä menoeristä ainoa, jonka uudistus on jo tehty.

Eläkemenoista valtaosan hoitavat työeläkeyhtiöt. Sosiaali- ja terveysministeriön 4,25 miljardin eläkemenoista yli puolet menee kansan- ja takuueläkkeisiin. Niillä täydennetään sellaisten ihmisten eläkettä, joilla työeläke jää pieneksi tai sitä ei ole. Isoihin menoihin kuuluu myös valtion osuus maatalousyrittäjien eläkkeistä (640 miljoonaa).

Budjettikirjan viimeinen ministeriö on ympäristöministeriö. Tekisi mieli harpata yli. Työ on tärkeää, mutta valtavan sosiaali- ja terveystoimen jälkeen ympäristötyö tuntuu piiperrykseltä: avustukset järjestöille ja ympäristönhoitoon 1,7 miljoonaa, ympäristövahinkojen torjunta 5,9 miljoonaa. Karkkirahaa.

Ympäristöministeriön budjetti täytyisi panna kokonaan syrjään seitsemäksi vuodeksi, että sillä saataisiin maksettua yhden vuoden lapsilisät, jotka taas ovat vain murto-osa sosiaali- ja terveysministeriön budjetista.

Isommista rahoista on kyse kirjan viimeisessä pääluokassa, joka kertoo valtionvelan koroista. Alkavaksi vuodeksi korkojen maksuun on varattu 1,5 miljardia euroa. Summa olisi paljon suurempi, jos yleinen korkotaso ei olisi äärimmäisen matala.

Jäljellä on enää loppukarjaisu, Taloudellinen katsaus. Siinä sana annetaan VM:n kansantalousosastolle ja katse käännetään talouden tulevaisuudennäkymiin.

Suomen talouskasvu jää lyhyellä aikavälillä heikommaksi kuin kilpailijamailla. Myös pitkällä aikavälillä on tiedossa nihkeää kasvua, 1–1,5 prosenttia vuodessa. Mikään ei viittaa siihen, että Suomen julkisen talouden ongelma ratkeaisi itsestään.

Ikkunan takana paukkuvat raketit. Pöydän ääressä on ystäviä. Tämäkin joukko on vuoden aikana nähnyt ja kokenut talouden ongelmia ja rakennemurrosta. On saatu ja jaettu lomautuksia. On vaihdettu työpaikkaa ja opiskeltu ammattiin. On saatu lisää asiakkaita ja menetetty heitä.

Taloudellisesti nämä perheet pärjäävät ihan hyvin, mutta epävarmuus on lisääntynyt. Moni pohtii sitäkin, mihin valtion rahat hupenevat ja olisiko järkevämpiäkin säästökohteita.

Säästän vieraani budjettiaiheiselta puheelta. Eihän projektistani jäänyt käteen kuin vahvistus siitä, ettei helppoja ratkaisuja ole. Masentava viesti ei sovi juhlaan. Lähdemme räjäyttämään ruutia taivaalle.

HS julkaisee tiistaina 12.1. kattavan esityksen valtion tuloista ja menoista 2016.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat