Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kilpailuvirasto ottaa Keskon yrityskaupan tutkintaan – ”Valintatalojen ja Siwojen osto synnyttää monopoliaseman”

Talous
 
Leif Rosas
Asiakas Vuosaaren Siwassa.
Asiakas Vuosaaren Siwassa. Kuva: Leif Rosas

Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) kertoi maanantaina ottavansa Keskon marraskuussa kertoman yrityskaupan jatkokäsittelyyn.

Kesko kertoi marraskuun puolivälissä ostavansa Suomen Lähikaupan, joka omistaa 643 Valintataloa ja Siwaa. Kesko maksaa huonosti kannattaneesta kauppayhtiöstä noin 60 miljoonaa euroa.

KKV:n mukaan Suomen päivittäistavarakaupan markkinat keskittyvät kaupan myötä entisestään, kun yksi valtakunnallinen ketju poistuu kokonaan markkinoilta.

”Keskittyminen vaikuttaa sekä valtakunnallisesti ketjujen väliseen kilpailuasetelmaan että paikallisesti Suomen Lähikaupan myymälöiden asiointialueilla. Ruokakeskolle syntyy yrityskaupan myötä monopoliasema eräille Suomen Lähikaupan myymälöiden asiointialueille”, virasto kirjoittaa tiedotteessaan.

KKV päättää yrityskauppojen käsittelyssä aina noin kuukauden kestävän alustavan selvittelyn jälkeen, aloitetaanko kaupasta jatkokäsittely.

Jatkokäsittelyssä tutkitaan viraston tiedotteen mukaan, ”estääkö yrityskauppa olennaisesti tehokasta kilpailua Suomen markkinoilla tai niiden oleellisella osalla”.

KKV voi jatkokäsittelyssä hyväksyä kaupan, määrätä ehtoja hyväksymiselle tai esittää, että markkinaoikeus kieltää kaupan. Virasto voi esimerkiksi edellyttää, että Kesko myy eteenpäin osan kaupoista tai osa kaupoista jää kaupan ulkopuolelle.

Jatkokäsittely voi kestää enintään kolme kuukautta.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat