Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Marimekko aloittaa 55 työpaikkaa koskevat yt-neuvottelut – toimitusjohtajan mukaan yhtiön kansainvälistyminen jatkuu

Määrä on noin 16 prosenttia yhtiön 330:sta Suomen toimipisteissä työskentelevästä työntekijästä.

Talous
 
Pete Aarre-Ahtio
Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko.
Marimekon toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko. Kuva: Pete Aarre-Ahtio

Marimekko aloittaa yt-neuvottelut, jotka johtavat enintään 55 työtehtävän vähentämiseen Suomessa. Määrä on noin 16 prosenttia yhtiön 330:sta Suomen toimipisteissä työskentelevästä työntekijästä.

Yhtiö kertoo, että aloitettavat yhteistoimintaneuvottelut koskevat Marimekon kaikkia toimintoja Suomessa lukuun ottamatta vähittäismyymälöiden henkilöstöä.

Marimekosssa työskentelee nyt yhteensä 444 henkilöä, joista 330 Suomessa ja 114 muualla. Ulkomailla työskenteleviä yt-neuvottelut eivät koske, joten neuvottelujen jälkeen Marimekon henkilöstö painottuu aiempaa vahvemmin Suomen ulkopuolelle.

Toteutuessaan täysimääräisenä uudelleenjärjestelyillä voidaan saavuttaa arviolta noin 2,4 miljoonan euron vuotuiset kustannussäästöt ja liiketuloksen parannus.

Toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kaskon mukaan maailmantalouden epävarmuus ja Suomen vähittäiskaupan heikkous näkyy ”ostokäyttäytymisessä” etenkin yhtiön päämarkkinoilla eli Suomessa. Myynti on toisin sanoen vähentynyt.

Tämä johti yt-neuvotteluihin, jotta yhtiön rakenne saataisiin paremmin sopimaan kansaivälisen yrityksen tarpeisiin.

”Nykyisestä kustannusrakenteestamme on tullut rasite kansainväliselle kilpailukyvyllemme, joten sitä pitää muuttaa paremmin sopivaksi”, Alahuhta-Kasko sanoo.

Suomi on yksittäisenä alueena edelleen Marimekon päämarkkina. Viime vuoden tammi-syyskuussa yhtiön brändimyynnistä tuli 36 prosenttia Suomesta ja 64 prosenttia muualta. Liikevaihdosta tuli samana aikana Suomesta 54 prosenttia.

Alahuhta-Kaskon mukaan Marimekko haluaa muuttua yhä kansanvälisemmäksi, mitä sen kasvustrategia myös edellyttää. Strategiassa määritellään, että yhtiö tavoittelee myyntiä kolmella markkinalla, Pohjois-Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasian-Tyynenmeren alueella.

Marimekko lähti Kiinaan vuonna 2012 avaamalla ensin myymälän Hongkongissa. Japanissa se oli jo aiemmin.

New Yorkin Manhattanilla yhtiö avasi myymälän 2011.

Marimekolla on omaa tuotantoa enää Helsingin Herttoniemessä, jossa pyörii kangaspainotehdas 30 työntekijän voimin.

Muu tuotanto on ulkoistettu, suurelta osin itäisen Euroopan EU-maihin. Kiteen ja Sulkavan tehtaat suljettiin 2013.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat