Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Elisa kasvatti liittymiensä myyntiä

Talous
 
Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Teleoperaattori Elisan myymälä Helsingin Kaivopihalla.
Teleoperaattori Elisan myymälä Helsingin Kaivopihalla. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Suomen suurimman teleoperaattorin Elisan kannattavuus parani loka–joulukuussa. Yhtiön liikevaihto liittymää kohti oli 16,5 euroa, kun se edellisellä vuosineljänneksellä oli 15,9 euroa.

Langattomien liittymien lukumäärä supistui loka–joulukuussa 8 700:lla, mutta kasvoi koko vuoden kuluessa liki 17 000:lla.

Elisan liikevaihto oli loppuvuonna 404 miljoonaa euroa, kun se vuotta aikaisemmin oli 386 miljoonaa euroa. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 77 miljoonaa euroa, mikä on kahdeksan prosenttia enemmän kuin kuin loka–joulukuussa 2014.

”Elisan kilpailukyky vahvistui entisestään ja tulos kasvoi haastavasta yleistaloudellisesta tilanteesta huolimatta. Sekä liikevaihto että käyttökate kasvoivat viime vuoteen verrattuna. Tulosta paransi erityisesti mobiilin palveluliikevaihdon kasvu vuoden aikana. Lisäksi Elisan operatiivisen toiminnan tuottavuus parantui”, sanoo toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila osavuosikatsauksessa.

Yhtiön hallituksen osinkoehdotus on 1,40 euroa osaketta kohti.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat