Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Osakepörssit päättivät brutaalin viikon nousuun

Sijoittajiin valoivat uskoa Yhdysvaltain ja Saksan positiiviset talousluvut sekä öljyn hinnan kallistuminen.

Talous
 
BRENDAN MCDERMID Reuters
Meklari Peter Tuchman New Yorkin pörssissä torstaina.
Meklari Peter Tuchman New Yorkin pörssissä torstaina. Kuva: BRENDAN MCDERMID Reuters

Surkea pörssiviikko päättyi perjantaina Yhdysvaltain ja Euroopan osakeindeksien vahvaan nousuun, kertoo uutistoimisto AFP.

Saksan, Ranskan ja Lontoon pörssit kallistuivat yli 2,5 prosenttia. Helsingissä indeksi nousi 1,5 prosenttia. Eurooppalaisten osakkeiden kehitystä lajaalti mittaava Stoxx Europe 600 -indeksi nousi lähes 3 prosenttia, tosin se jäi yhä yli 4 prosenttia halvemmaksi kuin viikon alussa.

Yhdysvalloissa laaja S&P 500 -indeksi sekä teollisuusyhtiöiden Dow Jones kallistuivat molemmat 2 prosenttia.

Sijoittajiin valoivat uskoa Yhdysvaltain ja Saksan positiiviset talousluvut sekä öljyn hinnan nousu. Saksan talous kasvoi loka–joulukuussa hieman, Yhdysvaltain vähittäismyyntiluvut piristyivät tammikuussa ja West Texas Intermediate -viitelaadun öljybarreli kallistui lähes 30 dollariin.

Osakkeet olivat sukeltaneet etenkin Euroopassa koko viikon, erityisesti torstaina. Sijoittajia painoivat huoli maailmantaloudesta, Saksan suurimman pankin Deutsche Bankin ongelmat sekä öljyn hinnan lasku.

Analyytikot ottivatkin perjantain nousun vastaan maltillisesti.

”On hieman liian aikaista sanoa huolten olevan nyt takanapäin ja markkinoiden olevan taas nousu-uralla”, sanoi S&P Capitalin sijoitusjohtaja Sam Stovall AFP:lle.

”Vaikea tästä on tehdä kovin suuria tulkintoja”, kommentoi puolestaan Marblehead Asset Managementin johtaja Mace Blicksilver.

Erityisen kovia pörssinousijoita olivat perjantaina pankkiosakkeet. Deutsche Bank kallistui lähes 12 prosenttia sen jälkeen, kun yhtiö ilmoitti ostavansa 4,8 miljardin arvosta omia velkakirjojaan. Myös amerikkalaispankit nousivat reippaasti.

Euroopan ja Yhdysvaltain juhlaa synkensi hieman Japanin heikko pörssikehitys. Nikkei-indeksi halventui noin 5 prosenttia, yli 11 prosenttia koko viikolta.

Perjantain nousu ei myöskään riittänyt lähimainkaan kattamaan alkuvuoden tappioita Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Italian pörssin arvo on AFP:n mukaan laskenut lähes neljänneksen, Saksan ja Ranskan pörssien arvosta on pyyhkiytynyt pois noin 15 prosenttia ja Lontoon pörssi on halventunut noin 8 prosenttia. Stoxx Europe 600 -indeksi on halventunut yli 15 prosenttia.

S&P 500 -indeksi Yhdysvalloissa on puolestaan tullut tammikuun alusta alas lähes 9 prosenttia.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!