Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Miten lasikatto rikotaan?

Kolme asiantuntijaa esittää kolme ehdotusta.

Talous
 
Helsingin Sanomat
Kaisa Vikkula, toimitusjohtaja, koulutus- ja konsultointiyhtiöSoprano

1 Naisten pitäisi hakeutua myös liiketoimintojen johtopaikoille eikä vain tukitoimiin.

2 Nimityksiin liittyvistä tasa-arvoasioista tulisi keskustella avoimesti. Taustalla vaikuttavat asenteet on saatava esiin.

3 Jos tasa-arvo ei edisty yritysten ylimmässä johdossa nykyistä nopeammin, yritysten pitäisi esimerkiksi tilinpäätöksessä ja verkkosivuilla perustella syyt sukupuolten väliseen epätasapainoon ja toimenpiteet tilanteen korjaamiseksi.

Juhani Niiranen / HS
Christopher Thölix, kykyjenetsijä, MPS-yritys

1 Nimitetään aktiivisesti sekä nais- että miespuolisia mentoreita urallaan eteenpäin pyrkiville naisille.

2 Johtajien bonuksia määritteleviin tulosindikaattoreihin lisätään jokin osuus siitä, miten hyvin he ovat pystyneet edistämään sukupuolten tasa-arvoa yrityksessä.

3 Yritykset kehittävät ohjelmia, joiden avulla pyritään saamaan naisia liikkumaan aktiivisemmin myös liiketoimintojen johtoon ja vastuuseen tuloslaskelmasta ja taseesta.

Roni Rekomaa
Leena Linnainmaa, varatoimitusjohtaja, Keskuskauppakamari

1 Yrityksen ylin johto päättää, että naisten johtajuuden edistäminen on strateginen tavoite. Selvitetään, onko yrityksessä sisäisiä lasikattoja.

2 Naiset luopuvat liiasta itsekriittisyydestä ja alkavat ottaa haasteita huolettomammin vastaan.

3Yhteiskunta alkaa kannustaa naisia opiskelemaan luonnon- ja insinööritieteitä. Tyttöjä rohkaistaan lukemaan matematiikkaa sen sijaan, että päiväkodeissa vietettäisiin naistenpäivää kynsiä lakaten.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat