Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

RAY teki ennätystuloksen – liikevoitto kasvoi 422,9 miljoonaan euroon

Talous
 
Juha Metso
Kauppojen ja kioskien pelipisteisiin sijoitetut raha-automaatit toivat peräti 74,2 prosenttia RAY:n pelitoiminnan tuotoista.
Kauppojen ja kioskien pelipisteisiin sijoitetut raha-automaatit toivat peräti 74,2 prosenttia RAY:n pelitoiminnan tuotoista. Kuva: Juha Metso

Raha-automaattiyhdistys RAY teki vuonna 2015 historiansa parhaan tuloksen.

Tammi–joulukuun tuotot kasvoivat 2,6 prosenttia vuodesta 2014 päätyen 796,3 miljoonaan euroon.

Liikevoitto kasvoi 3,1 prosenttia 422,9 miljoonaa euroa.

”Hyvän tuloksen ansiosta sosiaali- ja terveysalan järjestöjä voidaan niin ikään tukea suurimmalla summalla kautta aikojen eli 315 miljoonalla eurolla. Lisäksi sotiemme veteraaneille osoitettiin 100 miljoonaa euroa”, RAY:n toimitusjohtaja Velipekka Nummikoski sanoo tiedotteessa.

Arpajaisveroa RAY tilitti valtiolle 12 prosenttia tuotostaan eli vajaat 95,4 miljoonaa euroa.

Eniten euromääräistä kasvua tuli kauppojen ja kioskien pelipisteisiin sijoitetuissa raha-automaateissa.

Ne toivat peräti 74,2 prosenttia pelitoiminnan tuotoista eli 591,2 miljoonaa euroa, RAY kertoo.

Digitaalisten pelien tuotot kasvoivat 7,8 prosenttia 64,2 miljoonaan euroon.

Casino Helsingin tuotot kasvoivat edellisvuodesta viisi prosenttia, tuottojen ollessa 29,1 miljoonaa euroa.

RAY:n pelisalit, joihin kuuluvat Pelaamot ja Klubit, tuottivat yhteensä 97,5 miljoonaa euroa.

Ravintolapeleissä kasvua oli kuusi prosenttia ja tuotot 14,3 miljoonaa euroa.

RAY:llä on ravintoloissa eri puolilla Suomea yhteensä 212 pelipöytää, RAY kertoo tiedotteessa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat