Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kapitalisaatio­sopimusten suosio romahti

Sopimuksia myytiin viime vuonna alle puolet edellisvuoden määrästä.

Talous
 
Fakta

Kulua kulun päällä

 Kapitalisaatiosopimus on niin sanottu vakuutuskuori.

 Sen ainut hyöty asiakkaalle on, että kuoren sisällä sijoituksia voi siirrellä ilman, että voitosta peritään välillä veroa.

 Asiakas maksaa pankille palkkiota sekä rahastoista, joihin varat on sijoitettu, että itse sopimuksen ”hoidosta”.

 Usein rahastot on kerätty niin sanottuun sijoituskoriin, josta pankki perii vielä erillisen noin prosentin palkkion.

Pankkien yksityisasiakkaille myymien kapitalisaatiosopimusten suosio romahti viime vuonna. Sopimuksia myytiin 13 491 kappaletta, kun edellisvuonna määrä oli yli kaksinkertainen.

Erityisesti Nordea ja henkivakuutusyhtiö Mandatum Life ovat myyneet viime vuosina hyvin aktiivisesti kapitalisaatiosopimuksia yksityisasiakkailleen. Sopimus voi olla hyödyllinen asiakkaalle, joka harrastaa aktiivisesti sijoittamista eli siirtelee varoja sijoituskohteesta toiseen.

Kapitalisaatiosopimuksen sisällä varojen siirtäminen onnistuu ilman veroseuraamuksia. Veroa maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun sopimus erääntyy.

Jos sijoitukset ovat siinä vaiheessa tappiolla, tappiota ei kuitenkaan saa vähentää verotuksessa, toisin kuin esimerkiksi suorissa osake- tai rahastosijoituksissa.

Asiakkaalle, joka ei aktiivisesti sijoittele varojaan, sopimuksesta ei ole mitään hyötyä, mutta maksettavaksi tulevat pankin perimät palkkiot sopimuksen hoidosta.

Sijoitusten hajauttaminen voi olla huomattavasti edullisempaa suoralla sijoituksella esimerkiksi yhdistelmärahastoon. Yhdistelmärahaston salkunhoitajan pitäisi muutella sijoitusten jakaumaa markkinatilanteen mukaan.

Kapitalisaatiosopimus on myös perintötilanteessa epäedullinen. Perinnön saaja joutuu maksamaan sopimuksen arvosta normaalin perintöveron ja lisäksi sopimuksen arvonnoususta pääomatuloveroa silloin kuin sopimus erääntyy.

Pankkien neuvonta kapitalisaatiosopimuksen myyntitilanteissa on ollut ajoittain horjuvaa.

HS kirjoitti viime kesäkuussa, että Nordea suositteli 90-vuotiaalle vanhukselle osakesijoitusten myymistä ja varojen siirtämistä kapitalisaatiosopimukseen, vaikka järjestelystä koitui asiakkaalle maksettavaksi kymmenien tuhansien eurojen luovutusvoittovero.

Pankkien myyntiponnistukset ovat viime vuonna keskittyneet säästöhenkivakuutuksiin. Säästöhenkivakuutuksia myytiin Finanssialan tilastojen mukaan 42 000 kappaletta, mikä tarkoitti 23 prosentin kasvua edellisvuodesta.

Säästöhenkivakuutuksistakin pankit perivät kuluja, mutta niihin liittyy huomattava veroetu perintötilanteessa. Edunsaajaksi merkityt lähiomaiset voivat saada vakuutussäästöjä verottomasti 35 000 euroon asti.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat