Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Euroopan talouskasvu hidastui

Myös Euroopan suurimman talouden Saksan talouskasvu on hidastumassa.

Talous
 
Carl Recine / Reuters
Volkswagenin tehdas Wolfsburgissa Saksassa kuvattuna joulukuussa.
Volkswagenin tehdas Wolfsburgissa Saksassa kuvattuna joulukuussa. Kuva: Carl Recine / Reuters

Euroalueen yksityisyritysten talouskasvu on hidastunut alhaisimmille tasolleen yli vuoteen.

Sekä teollisuus- että palvelualojen kasvu oli odotettua heikompaa. Myös Euroopan suurimman talouden Saksan talouskasvu on hidastumassa.

Näin kertoo talouden tilannetta hyvin kuvastava eurooppalaisten ostopäälliköiden kyselyyn perustuva indeksi. Uutistoimisto Reuters kertoi maanantaina, että kyselyä julkaisevan Markit-yhtiön mukaan talousnäkymät voivat edelleen synkistyä.

Euroalueen talous on hidastumisesta huolimatta edelleen kasvussa. Talous kasvaa, kun ostopäälliköiden indeksi on yli 50 pistettä.

Helmikuussa indeksi oli 52,7 pistettä, kun Reuters odotti indeksin näyttävän 53,3 pistettä. Tammikuussa talous kasvoi ripeämmin, tuolloin pisteluku oli 53,6.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat