Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Palveluala piristymässä – kasvun odotetaan kiihtyvän loppuvuonna

Yksityiset palvelutoimialat työllistivät viime vuonna noin 6 600 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Talous
 
Marja Airio / Lehtikuva
Yksityiset palvelutoimialat työllistivät viime vuonna noin 6 600 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.
Yksityiset palvelutoimialat työllistivät viime vuonna noin 6 600 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Kuva: Marja Airio / Lehtikuva

Yksityisellä palveluala odottaa heikkoa alkuvuotta, mutta kasvun odotetaan kiihtyvän maltillisesti loppuvuotta kohden. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä myynti kasvoi 2,1 prosenttia.

Yksityiset palvelutoimialat työllistivät viime vuonna noin 6 600 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Viime vuoden loppuvuoden ja tämän vuoden alun liikevaihdon kasvu on kuitenkin vaatimatonta verrattuna esimerkiksi vuoteen 2011.

”Palveluyritysten myyntiodotukset ovat viime kesän jälkeen parantuneet ja henkilöstöodotuksetkin nousseet hieman positiivisen puolelle”, sanoo Paltan ekonomisti Matti Paavonen alaa edustavan Paltan tiedotteessa tiistaina.

Ennakkotietojen mukaan minkään päätoimialan volyymi ei supistunut vuoden viimeisellä neljänneksellä.

”Pienikin kasvu luo uskoa tulevaisuuteen ja mahdollistaa positiivisen lumipalloefektin, etenkin jos investoinnit ja työllisyys reagoivat suotuisasti”, sanotaan Paltan tiedotteessa.

”Hidas kasvu antaa pelivaraa, muttei ratkaise talouden suuria ongelmia. Erityisesti palvelualojen tuottavuuden ja palveluyritysten kansainvälistymisen on lisäännyttävä lähivuosina. Siinä on suuri työnsarka yrityksissä, mutta myös julkisella sektorilla on tärkeä rooli toimintaedellytysten mahdollistajana”, Paavonen sanoo.

”Julkisen sektorin on toimittava rohkeasti digitaalisten palveluiden kokeilualustana ja luotava kasvun mahdollisuuksia. Turhaa sääntelyä on vähennettävä ja hallinnolliset esteet poistettava. Myös perinteisiä toimijoita rasittavia velvoitteita pitää purkaa, jotta kilpailutilanteesta tulee tasapuolinen”, sanoo Paltan elinkeinopoliittinen asiantuntija Tuomas Telkkä.

Paltan suhdannekatsauksessa on mukana suuri osa palvelutoimialoista.

Palvelujen suhdannekatsauksessa esitellään palvelutoimialojen viimeaikaista kehitystä ja tulevaisuudennäkymiä. Erityistarkastelussa ovat Paltan päätoimialat logistiikka, informaatio ja viestintä, yritys- ja asiantuntijapalvelut, hallinto- ja tukipalvelut sekä viihde ja virkistys.

Raportissa ei analysoida kaupan, majoitus- ja ravitsemusalan, koulutuksen tai sosiaali- ja terveyspalvelujen kehitystä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat