Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Miksi maailman teknologiajätit ja Yhdysvaltain hallitus riitelevät yhdestä iPhonesta?

Kamppailussa on kyse vanhasta vastakkainasettelusta yksilönvapauksien ja turvallisuuden välillä.

Talous
 
http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/08b138253744b964da4c82d68a32ee0d92068514-2471072-apple_iphone_planssivideo_02.jpg
Apple: iPhonen salauksen murtamisesta voisi tulla ”vaarallinen ennakkotapaus”
Losangelesilainen tuomioistuin on määrännyt, että Applen täytyy murtaa salaus, jotta FBI pääsisi tutkimaan San Bernardinon terrori-iskusta syytetyn iPhone-puhelinta. Applen toimitusjohtaja Tim Cook sanoo yhtiön olevan huolissaan satojen miljoonien ihmisten tietoturvasta. Kuva: Reuters.

Kiista, joka alkoi yhden iPhonen salausjärjestelmästä, on saanut valtavat mittasuhteet.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI haluaa puhelin- ja tietokonevalmistaja Applen auttavan sitä useita ihmisiä tappaneen asemiehen iPhonen murtamisessa.

Apple vastustaa tätä kiivaasti. Sen mukaan FBI:n vaatimus vaarantaa vakavasti satojen miljoonien ihmisten kansalaisoikeudet.

Vääntöön ovat sotkeutuneet niin maailman suurimmat teknologiatitaanit, tietovuotaja Edward Snowden kuin miljardööri Donald Trump.

Tästä on kyse: ainakin 14 ihmistä kuoli ja 17 haavoittui San Bernardinossa Kaliforniassa, kun Sayeed Farook, 28, ja hänen vaimonsa Tashfeen Melik, 27, avasivat viime joulukuussa tulen kehitysvammaisille palveluja tarjoavassa valtion virastossa.

Kyseessä oli Yhdysvaltain pahin verilöyly sen jälkeen, kun asemies surmasi 26 ihmistä Sandy Hookin ala-asteella Connecticutissa joulukuussa 2012.

Ennen kuin hänet ammuttiin, Farook oli laittanut iPhonestaan päälle täpän, joka rajoittaa salasanakokeilujen määrän kymmeneen.

Jos salasanan laittaa kymmenen kertaa väärin, puhelin tuhoaa kaiken sisältämänsä datan. Kyseessä on uudistus, joka on ollut käytössä iPhoneissa vuoden 2014 syyskuusta lähtien.

Nyt FBI haluaa Applen tekevän kaksi asiaa:

Ensinnäkin luomaan kokonaan uuden iOS-käyttöjärjestelmän, jonka avulla poliisi voi kokeilla lukemattoman määrän salasanoja.

Toiseksi luomaan keinon, jonka avulla poliisi voi kokeilla eri salasanoja nopeasti, ilman tarvetta näppäillä jokainen manuaalisesti.

FBI:n johtaja James Comey kirjoitti sunnuntaina juristien suosimaan Lawfare-blogiin, että poliisi ei halua ”murtaa kenenkään salausta tai päästää jonkinlaista yleisavainta vapaaksi”. Kyse on Comeyn mukaan ”varsin kapeasta tapauksesta”, joka koskee vain San Bernardinon tappajan puhelimen murtamista.

”Ehkä puhelimen tiedot sisältävät vihjeitä uusien terroristien löytämiseen, ehkä eivät. Mutta emme voi katsoa verilöylyn selviytyjiä silmiin, tai itseämme peilistä, jos emme seuraa tätä johtolankaa.”

BECK DIEFENBACH / Reuters
Apple kamppailee Yhdysvaltain liittovaltiota vastaan.
Apple kamppailee Yhdysvaltain liittovaltiota vastaan.

Miksi Apple ei suostu FBI:n vaatimuksiin?

Kyse on luottamuksesta. Asiakkaiden luottamuksesta Appleen, Applen luottamuksesta viranomaisiin, sekä Applen luottamuksesta omaan kykyynsä pitää FBI:lle luotu järjestelmä poissa hakkereiden käsistä.

Applen toimitusjohtaja Tim Cook avasi ajatteluaan maanantaina yhtiön nettisivuilla julkaistussa kirjeessä.

Cookin mukaan Applen salasanatoiminto on ”iOS-järjestelmään rakennetun turvallisuusjärjestelmä ytimessä”. Hän pohtii, voisiko hallitus seuraavaksi komentaa yhtiön esimerkiksi mahdollistamaan keskustelujen nauhoittaminen tai sijainnin paikantaminen.

”Määräys loisi oikeudellisen ennakkotapauksen, joka laajentaisi hallituksen valtaa. Emme yksinkertaisesti tiedä, mihin se johtaisi.”

Lisäksi Cook pelkää, että vaikka iPhonen murtamistekniikka luotaisiin vain Sen Bernardinon tappajan puhelimelle, sitä voitaisiin käyttää uudelleen ja uudelleen.

”Poliisin edustajat ympäri maan ovat jo sanoneet, että heillä on satoja iPhoneja, joiden murtamisessa he haluavat apuamme, jos FBI voittaa tämän tapauksen. Tekniikkaa voi siis verrata fyysisen maailman yleisavaimeen, joka voi avata satoja miljoonia lukkoja.”

”Totta kai Apple tekisi parhaansa suojellakseen avainta”, Cook sanoo kirjeessään, mutta ”tekniikka olisi jatkuvien, periksiantamattomien hakkeri- ja kyberrikollishyökkäysten kohteena.”

Ainoa keino varmistaa, ettei puhelinten murtamistyökalu päädy vääriin käsiin, on Cookin mukaan olla luomatta sitä.

Kiistassa on siis kyse klassisesta vastakkainasettelusta yksityisyyden ja turvallisuuden välillä. Näin toteaa myös FBI:n johtaja Comey blogitekstissään.

Tapauksen taustalla ovat tietysti tietovuotaja Edward Snowdenin paljastamat Yhdysvaltain hallituksen vakoilutoimet. Paljastusten yhteydessä myös moni suuri amerikkalainen teknologiayritys, kuten Apple, joutui ikävään valoon.

Nyt yritysjätit tekevät kaikkensa vakuuttaakseen asiakkaansa siitä, että ne suojelevat heidän tietojaan. Googlen, Microsoftin, Twitterin ja Facebookin toimitusjohtajat ovat kaikki asettuneet kiistassa Applen puolelle. Ja tietysti myös Snowden itse, joka on kutsunut vääntöä ”vuosikymmenen teknologiatapaukseksi” ja epäillyt FBI:n motiiveja.

Hallituksen puolella on amerikkalaisesta teknologiaskenestä oikeastaan vain Microsoftin perustaja Bill Gates, joka Financial Times -lehden haastattelussa tiistaina kehotti Applea noudattamaan FBI:n vaatimusta.

Entä kansalaiset? Maanantaina julkaistun Pew-kyselytutkimuksen mukaan 51 prosenttia amerikkalaisista kannattaa FBI:n kantaa, 38 prosenttia taas Applea.

Aiheesta on tullut pieni teema myös Yhdysvaltain presidentinvaaleissa. Republikaanien Donald Trump on ottanut tapauksen esille vaalitilaisuuksissaan.

”Boikotoikaa Applea. Me haluamme salaisuudet! Mikseivät he suostu avaamaan puhelinta!” Trump julisti muutama päivä sitten Charlestonissa Etelä-Carolinassa yleisön hurratessa.

Miten tästä eteenpäin?

Applen toimitusjohtaja Cook on ehdottanut, että kongressi perustaa komitean pohtimaan kansallisen turvallisuuden, yksityisyyden, yksilönvapauksien ja poliisitoiminnan suhdetta.

Toistaiseksi ainakaan Yhdysvaltain hallitusta ei näytä tämä vaihtoehto kiinnostavan. Hallitus yrittää saada Applen taipumaan sen vaatimuksiin vetoamalla lakiin, jonka presidentti George Washington ratifioi vuonna 1789.

Kalifornialainen tuomioistuin on ohjeistanut Applea toimimaan FBI:n vaatimusten mukaisesti. Yhtiöllä on perjantaihin asti aikaa vastata tuomioistuimen vaatimukseen.

Tapauksen kuuleminen on maaliskuun 22. päivä. Apple on sanonut, että se aikoo taistella asiasta aina Yhdysvaltain korkeimpaan oikeuteen saakka.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat