Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Euroalueen työttömyys laski alkuvuonna – Suomi on kolmen surkeimman joukossa

Suomi oli Eurostatin tilastoissa yhdessä Itävallan ja Latvian kanssa ainoa maa, jossa työttömyysaste nousi alkuvuonna vuositasolla.

Talous
 
Andrea Comas / Reuters
Ihmiset jonottivat valtion työttömyystoimistoon Madridissa viime tammikuun lopulla.
Ihmiset jonottivat valtion työttömyystoimistoon Madridissa viime tammikuun lopulla. Kuva: Andrea Comas / Reuters

Euroalueen työttömyysaste jatkoi alkuvuonna laskuaan. Tammikuussa työttömien osuus valuuttaunionin työvoimasta oli 10,3 prosenttia, selviää Eurostatin tiistain tilastojulkistuksesta.

Vuodentakaisesta tammikuusta työttömyysaste laski yhden prosenttiyksikön. Euroalueen työttömyysaste on nyt laskenut varsin tasaista vauhtia vuodesta 2013 saakka.

”Maakohtaiset erot ovat toki suuret”, huomauttaa Aktia-pankin pääekonomisti Heidi Schauman.

Jotkin maat, kuten Suomi, menevät huonompaan suuntaan. Tammikuussa työttömyysaste nousi vuodentakaisesta 0,3 prosenttiyksikköä. Suomi oli Eurostatin tilastoissa yhdessä Itävallan ja Latvian kanssa ainoa maa, jossa työttömyysaste nousi alkuvuonna vuositasolla.

Ainakin viimeiset neljä kuukautta työttömyysaste on Suomessa tosin polkenut paikallaan, 9,4 prosentissa. Schauman mainitsee sen positiivisena seikkana, mutta toisaalta työmarkkinoiden jakautuminen on ongelma: pitkäaikaistyöttömien määrä on Suomessa voimakkaassa kasvussa.

Euroalueen suhteen Schauman on varovaisen optimistinen.

”Ei voida puhua siitä, että euroalueella menisi erittäin hyvin, kun työttömyysaste on edelleen yli 10 prosenttia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa työttömyysaste on laskenut alle viiden prosentin”, Schauman pohtii.

”Se, että euroalueella päästäisiin samoihin lukemiin, on utopiaa ilman valtavia rakennemuutoksia. Mutta suunta on ainakin oikea.”

Rakennemuutoksilla Schauman viittaa muun muassa työn vastaanottamisen sekä työllistämisen helpottamiseen, mikä tapahtuu verotusta keventämällä ja työntekijöiden suojaa karsimalla. Lisäksi yritystasolla pitäisi pystyä joustamaan työn hinnassa sekä tehdyissä työtunneissa, niin alas- kuin ylöspäin.

Esimerkkimaana ekonomisti mainitsee Saksan, jossa työttömyysaste on jo 4,3 prosentissa. Maassa vallitsee siis käytännössä täystyöllisyys.

Työttömyysaste ei siis voi juuri alentua, ennen kuin inflaatiovauhti eli yleisen hintatason nousuvauhti alkaa kasvaa kiihtyvästi.

Heikki Saukkomaa
Aktia-pankin pääekonomisti Heidi Schauman.
Aktia-pankin pääekonomisti Heidi Schauman.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat