Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Espanjalainen suurpankki BBVA ostaa suomalaisen startupin Holvin

Talous
 
Holvi
Holvin toimitusjohtaja Johan Lorenzen
Holvin toimitusjohtaja Johan Lorenzen Kuva: Holvi

Suomalainen finanssialan startup-yritys Holvi on myyty espanjalaiselle BBVA-pankille. Vuonna 2011 perustettu Holvi tarjoaa pk-yrityksille nettipohjaisia pankkipalveluja, taloushallinnon järjestelmiä ja esimerkiksi verkkokaupan.

BBVA:n tiedotteen mukaan Holvi jatkaa toimintaansa itsenäisenä myös yritysoston jälkeen. Yritykset eivät kerro kauppahintaa.

Holvin toimitusjohtajan Johan Lorenzenin mukaan BBVA on yhtiölle ihanteellinen omistaja.

”Pankki, jolla on digitaalisen maailman ymmärrystä antaa meille tarvitsemaamme kasvutilaa, mittakaavaa ja asiantuntemusta vakiinnuttaa kasvu tukevalle pohjalle”, Lorenzen sanoo BBVA:n tiedotteessa.

Holvin kehityksessä vuosi 2014 oli tärkeä. Se sai silloin rahoitusalaa valvovalta Finanssivalvonnalta maksupalvelulaitoksen toimiluvan. Tällä luvalla se pystyy tarjoamaan palveluitaan koko EU:n alueella.

Suomi on Holvin päämarkkina, mutta se hakee aktiivisesti jalansijaa myös Saksassa ja Itävallassa ja lisäksi sillä on kokeiluhankkeita muuallakin, kertoo Holvin markkinointijohtaja Elina Räsänen.

Holvi määrittää itsensä siten, että se tarjoaa rahoitusalan palvelujaan pienyrittäjille, freelancereille ja projektityöntekijöille. Räsäsen mukaan asiakasyrityksen koko on enimmillään kymmenen työntekijää.

Pankkitoimilupaa Holvilla ei ole, joten se ei voi toimia perinteisen pankin tapaan yritysten luotottajana. Sen tärkein tuote on yrittäjän käyttötili, johon on sisällytetty automaattinen kirjanpito, laskutus ja verkkokaupankäynti.

Maksupalveluyrityksenä Holvi ei voi investoida ja siirtää eteenpäin asiakkaiden varoja eikä tilille makseta korkoa.

Noin 20 henkeä työllistävä Holvi on Räsäsen mukaan edelleen start-up-vaiheessa, eikä se kerro liikevaihto- eikä kannattavuuslukujaan.

Holvi on kehittänyt palvelunsa täysin oman teknologiansa varaan. Kauppaehtoihin kuuluu, että se myös pysyy itsenäisenä eikä sitä yhdisteta BBVA:n järjestelmiin. Lorenzen pysyy toimitusjohtajana ja perustajiin kuuluva Tuomas Toivonen jatkaa.

Suuret pankit ovat viime aikoina ostaneet kiihtyvällä tahdilla finanssialan startup-yrityksiä eli fintechejä. Aiemmin BBVA on ostanut yhdysvaltalaisen mobiilipankki Simplen, espanjalaisen big data -startupin Madiva Solucionesin sekä San Franciscosta toimivan designyrityksen Spring Studion.

Pankit pelkäävät uusien digitaalisten yrittäjien uhkaavan niiden perinteistä, raskaan taseen ja suuren henkilöstön vaativaa liiketoimintaa. Suomessa Nordea ja OP-ryhmä ovat myös panostaneet voimakkaasti digitaalisten palvelujen kehittämiseen.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!