Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

HSTV:n keskustelussa kohtasivat Talvivaaran ymmärtäjä ja kriitikko: Aiheuttiko kaivos vakavia ympäristövahinkoja vai ei?

Juha Kauppisen mukaan Talvivaara aiheutti lähijärville pahoja vahinkoja. Marko Erola puolestaan sanoo, että kärsijöinä olivat lähinnä pohjan madot.

Talous
 
Toimiiko Talvivaaran liuotusmenetelmä?
Toimiiko Talvivaaran liuotusmenetelmä?
Juha Kauppinen arvioi kirjassaan, että Talvivaaran liotusmenetelmä ei toimi. Hän pohjaa näkemyksensä saamiinsa tietoihin Talvivaaran prossessin liukenemisnopeudesta ja nikkelipitpisuudesta. Erola tyrmää Kauppisen näkemyksen.

HSTV:n Talvivaara-keskustelussa ottivat yhteen kaksi toimittajaa ja tietokirjailijaa Juha Kauppinen ja Marko Erola.

Molemmat ovat paneutuneet Talvivaaraan perinpohjaisesti, mutta heidän näkemyksensä kaivoksesta ovat kovin erilaiset. Karrikoiden voisi sanoa, että Kauppisen mielestä Talvivaara on toiminut tarkoituksella väärin ja aiheuttanut vakavia vahinkoja ympäristölle.

Erola puolestaan puolustaa kaivosta ja näkee, että se on pikemminkin olosuhteiden ja huonon onnen uhri. Eivätkä ympäristövahingot ole Erolan mukaan niin vakavia kuin esimerkiksi Juha Kauppisen tekemistä Talvivaara-uutisista voisi ymmärtää.

Erola julkaisi loppuvuodesta 2014 Kirottu kaivos-kirjan, jossa hän kritisoi mediaa tarkoitushakuisesta Talvivaara-uutisoinnista. Erolan kovin kritiikki kohdistui Juha Kauppiseen.

Kauppinen on Suomen näkyvin Talvivaara-toimittaja. Hän sai Talvivaaran ympäristövahinkojen paljastuksistaan muun muassa Bonnierin journalistipalkinnon 2012.

Juha Kauppinen ja toimittaja Sampsa Oinaala julkaisivat tänään maanantaina kirjan Talvivaaran vangit. Kirjassa kritisoidaan vuorostaan Marko Erolaa.

Erola ja Kauppinen ovatkin nokitelleet toisiaan julkisesti jo pitkään – mutta hämmästyttävää kyllä, eivät ole koskaan tavanneet kasvokkain. Tämä korjaantui maanantaisessa HSTV:n keskustelussa, jossa kaksikko pääsi kunnolla puimaan erimielisyyksiään.

Mutta palataan asiaan: onko Talvivaara aiheuttanut vakavia ympäristövahinkoja?

Aiheuttiko Talvivaara merkittävän ympäristövahingon?
Aiheuttiko Talvivaara merkittävän ympäristövahingon?
Marko Erolan mukaan kärsijöinä olivat järven pohjassa asuvat madot ja muutama mökkiläinen. Juha Kauppinen on eri mieltä - pohjaeliöiden kuolemat ovat laajempi indikaattori järven kunnosta.

Marko Erolan mukaan vahinkoja on toki aiheutunut viidelle kaivoksen lähellä sijaitsevalle järvelle. Hänen mielestään niiden suuruutta pitäisi kuitenkin suhteuttaa. Erolan mukaan pahiten ovat kärsineet järven pohjassa asuvat madot. ”Kalat ovat niin fiksuja eläimiä, että osaavat tarvittaessa väistyä”, Erola sanoo.

Erola muistuttaa, että viiden lähijärven rannalla sijaitsee vain muutamia kesämökkejä.

”Jos tämä on vakava ympäristövahinko, niin mikä sitten on lievä vahinko?” Erola ihmettelee keskustelussa.

Juha Kauppinen on eri mieltä. Hänestä Talvivaaran aiheuttamat vahingot ovat vakavia. Hän ihmetteleekin Erolan ”vähätteleviä kommentteja” kalakuolemista ja järvenpohjan madoista.

Kauppinen muistuttaa, että järven pohjaeliöiden kuolemat ovat laajempi indikaattori koko järven kunnosta.

Juha Kauppinen julkaisee kirjassaan uusia tietoja Talvivaaran bioliuotusprosessin nikkelipitoisuudesta ja kiertoajoista.

Kauppinen arvioi saamiensa tietojen osoittavan, että prosessi ei toimi toivotulla tavalla eikä Talvivaarasta voi tulla kannattava.

Erola tyrmää Kauppisen teorian. Erolan mukaan olennaisinta Talvivaaran kannattavuuden kannalta on nikkelin hintakehitys.

Keskustelussa pohditaan myös sitä, miten kaivoksen käy tulevaisuudessa. Talvivaara on konkurssien kautta päätynyt kokonaisuudessaan valtion syliin. Sille etsitäänkin kuumeisesti ostajaa. Samaan aikaan kaivos tarvitsee taas keväällä lisärahoitusta valtiolta, jotta se voisi jatkaa toimintaansa.

Poliitikot kuitenkin suhtautuvat lisärahoitukseen nihkeästi.

HSTV:n keskustelussa kohtaavat Talvivaaran ymmärtäjä ja kriitikko
HSTV:n keskustelussa kohtaavat Talvivaaran ymmärtäjä ja kriitikko
Juha Kauppisen mukaan Talvivaara aiheutti lähijärville pahoja vahinkoja. Marko Erola puolestaan sanoo, että kärsijöinä olivat lähinnä pohjan madot.

Keskustelussa puidaan myös journalismin etiikkaa. Erola syytti omassa kirjassaan Kauppista journalistin ohjeiden rikkomisesta, koska tämä ei esitellyt itseään riittävän selkeästi haastateltavalle. Omassa kirjassaan Kauppinen taas vastaa Erolan syytöksiin peräti 23 sivun selostuksella tapahtumien kulusta.

Kauppisen ja Oinaalan kirjassa syytetään puolestaan Erolaa journalistin ohjeiden rikkomisesta. Kirjan mukaan Erola ei antanut omassa kirjassaan Kauppiselle vastausmahdollisuutta syytöksiin.

HSTV:n keskustelussa käydään läpi myös tätä ammattikunnan sisäistä vääntöä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat