Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Yhdysvaltojen keskuspankki heikensi ennustettaan talouskasvusta

Talous
 
KEVIN LAMARQUE / Reuters
Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Janet Yellen kertoi keskiviikkona Yhdysvaltain talousnäkymistä.
Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Janet Yellen kertoi keskiviikkona Yhdysvaltain talousnäkymistä. Kuva: KEVIN LAMARQUE / Reuters

Yhdysvaltojen keskuspankki heikensi keskiviikkona ennustettaan talouden kehittymisestä. Uuden ennusteen mukaan Yhdysvaltojen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 2,2 prosenttia ja ensi vuonna 2,1 prosenttia.

Joulukuussa keskuspankki ennusti bruttokansantuotteen kasvavan 2,4 prosenttia tänä vuonna ja 2,2 prosenttia ensi vuonna.

Ennusteen huonontaminen johtui todennäköisesti siitä, että keskuspankki arvioi maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden epävakauden aiheuttavan riskin myös Yhdysvaltojen taloudelle.

Keskuspankin avomarkkinakomitea päätti keskiviikkona pitää ohjauskorkonsa odotetusti ennallaan 0,25–0,50 prosentissa. Pääjohtaja Janet Yellenin mukaan vielä on liian aikaista arvioida, milloin inflaatiovauhti kiihtyy keskuspankin tavoitteena olevaan kahteen prosenttiin.

Yhdysvallat on maailman suurin kansantalous. Sillä on huomattava vaikutus maailmantalouteen.

Joulukuussa keskuspankki korosti rahapolitiikkaa kiristäessään, että maailmantalouden epävarmuus ei uhkaa Yhdysvaltojen talouskasvua. Joulukuun päätös oli historiallinen, koska rahapolitiikkaa kiristettiin ensi kerran sitten vuoden 2006. Sittemmin epävarmuus maailmantalouden kehittymisestä on lisääntynyt.

Tammikuussa keskuspankki katsoi maailmantalouden näkymien olevan sen verran synkät, että edellytyksiä rahapolitiikan kiristämiselle ei ollut.

Yhdysvaltojen talous nojaa voimakkaasti yksityiseen kulutukseen, joka on maailman suurin selkeäesti rajattu kysyntäerä. Keskuspankki uskoo työttömyysasteen supistuvan yhä edelleen tänä vuonna. Mitä useampi yhdysvaltalainen on työssä, sitä enemmän se lisää yksityistä kulutusta.

Keskuspankin ennusteen mukaan työttömyysaste supistuu tänä vuonna 4,7 prosenttiin ja ensi vuonna 4,6 prosenttiin. Helmikuussa työttömyysaste oli kauppaministeriön mukaan 4,9 prosenttia.

Päätös ohjauskoron pitämisestä ennallaan ei ollut avomarkkinakomiteassa yksimielinen. Komitean jäsen Esther George kannatti rahapolitiikan kiristämistä 0,25 prosenttiyksiköllä 0,50–0,75 prosenttiin. Joukko taloustieteilijöitä on varoittanut keskuspankkia kiristämästä rahapolitiikkaa liian varhain.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat