Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Teinin harrastus kasvoi vientiyhtiöksi – ohjelmistoyritys sai 24 miljoonaa kasvua varten

Tamperelainen M-Files sai kansainvälisiltä ja suomalaisilta sijoittajilta kasvua varten 24 miljoonaa euroa.

Talous
 
Juha Metso
Antti Nivala aloitti ohjelmoinnin teini-ikäisenä. Harrastuksesta kasvoi vähitellen oikeaa liiketoimintaa.
Antti Nivala aloitti ohjelmoinnin teini-ikäisenä. Harrastuksesta kasvoi vähitellen oikeaa liiketoimintaa. Kuva: Juha Metso
Fakta

Asiakkaita yli sadassa maassa

 M-Filesillä on yhteensä 6 000 asiakasta yli sadassa maassa.

 Yhtiöllä on Suomen lisäksi toimintaa Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Ruotsissa.

 Yrityksen omistuksesta enemmistö on yhä perustajilla ja henkilöstöllä.

 Ulkomaisen omistuksen osuus yhtiössä on noin kolmasosa.

Kun seinäjokelainen Antti Nivala alkoi 1990-luvulla ohjelmoida omassa makuuhuoneessaan ohjelmistoja isän arkkitehti- ja insinööritoimistolle, kyse ei ollut juuri teinin harrastusta kummemmasta.

Harrastuksesta kasvoi kuitenkin vähitellen oikeaa liiketoimintaa. Ohjelmistojen avulla asiakkaat pystyivät esimerkiksi tekemään kaavasuunnitelmista värikkäitä esityksiä.

Lopulta isälle tehty konsulttitoiminta siirrettiin eri yhtiöön vuonna 2000. Yritys alkoi kehitellä tiedonhallintaan liittyviä ideoita.

Uudessa tuotteessa oli nopean kasvun siemen, vaikka yhtiössä ei sitä vielä tuolloin tajuttu.

”Ei me ymmärretty, että siinä olisi jotain uutta”, Nivala muistelee.

Tätä nykyä Tampereella toimiva M-Files työllistää yli 300 ihmistä Suomessa ja maailmalla.

Yhtiö kertoo saaneensa kasvua varten 24 miljoonan euron pääomasijoituksen ranskalaiselta Partech Venturesilta, valtion sijoitusyhtiöltä Suomen Teollisuussijoitukselta ja brittiläiseltä Draper Espritiltä.

Suomen pääomasijoitusyhdistyksen toimitusjohtaja Pia Santavirta kertoo, että M-Filesin sijoitus on kaikkien aikojen suurimpia suomalaiseen tämän kasvuvaiheen yritykseen.

Samalla Nivalan eläkkeelle jäänyt isä Mikko Nivala sai palkkion yrityksen kasvusta. Pääomasijoittajat ostivat puolet hänen omistusosuudestaan yhdeksällä miljoonalla eurolla.

M-Files kuuluu Suomen ohjelmistoalan nopeisiin kasvajiin.

Myynti on noin kymmenkertaistunut kuudessa vuodessa, ja liikevaihto oli viime vuonna jo yli 30 miljoonaa euroa.

Asiakkaita ovat muut yritykset, joille M-Files myy tietojenhallintaa. Sähköiset asiakirjat on perinteisesti tallennettu tietokoneella kansioihin. M-Filesin ohjelmisto etsii asioita metatietojen eli sisältöä kuvailevien tietojen avulla.

Tällöin käyttäjän ei tarvitse muistaa, mihin kansioon jokin tieto on tallennettu.

”M-Filesilla tietoa hallitaan sen perusteella, mitä se on, eikä sillä, mihin se on tallennettu”, sanoo yhtiön teknologiajohtajana työskentelevä Nivala.

Uuden sijoituksen avulla yhtiö haluaa nopeuttaa tuotekehitystä ja laajenemista maailmalle.

Toimitusjohtaja Miika Mäkitalo kertoo, että viime vuonna myynnistä jo yli puolet tuli ulkomailta.

”Avaamme uusia maatoimistoja. Listan kärjessä ovat Australia, Ranska ja Saksa”, Mäkitalo sanoo.

Yhtiö odottaa, että myynnin kasvu jatkuu noin 50 prosentin vuosivauhtia.

M-Filesistä on kasvamassa merkittävä palveluviennin yritys. Nivalan ja Mäkitalon mielestä Suomesta voisi tulla enemmänkin maailmalla menestyviä ohjelmistoyrityksiä.

”Meillä on Suomessa valtavasti hyviä yrityksiä ja loistavaa teknologiaa, mutta samaan aikaan puuttuu vähän uskallusta maailmanmarkkinoille menemiseen”, Mäkitalo kertoo.

Mäkitalon mielestä Suomea vaivaa edelleen ajattelu, jonka mukaan hyvä tuote myy itse itsensä.

”Kansainvälisesti menestyviä yrityksiä voisi olla useampia, jos olisi kovempaa rohkeutta investoida myyntiin ja markkinointiin tuotekehityksen lisäksi tai jopa välillä sen sijasta”, Nivala sanoo.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat