Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ruokakauppa odottaa pääsiäistä – se on vapaan aukiolon ensimmäinen iso testi

Katso tästä pääkaupunkiseudun suurimpien kauppakeskusten sekä kauppahallien pääsiäisen aukioloajat.

Talous
 
Rio Gandara / HS
Oona Summanen (vas.) palveli keskiviikkona Raija Lindeniä Kampin K-Supermarketissa.
Oona Summanen (vas.) palveli keskiviikkona Raija Lindeniä Kampin K-Supermarketissa. Kuva: Rio Gandara / HS

Helsingin Kampin K-Citymarketissa käy kuhina jo keskiviikkona ennen pääsiäistä. Kaikki kassat ovat käytössä ja jonoja syntyy.

Ostoskärryistä näkyy niin rahkaa kuin pääsiäismuniakin. Useat asiakkaat lähtevät kaupasta monen täyden kassin kera.

Kampissa pääsiäisruoka käy kaupaksi, vaikka pyhinäkin kaupat ovat yleisesti auki. Vielä viime vuonna harvassa olivat ne kaupat, jotka palvelivat vaikkapa pitkäperjantaina.

Kaikki muuttui, kun eduskunta kerta rytinällä vapautti päivittäistavarakauppojen, partureiden ja kampaamoiden aukioloajat alkuvuodesta.

Tammikuun alusta alkaen kauppiaat ovat saaneet päättää, milloin ne pitävät ovensa auki. Samalla poistui tarve aukioloaikoja koskeviin poikkeuslupiin. Tuleva pääsiäinen on ensimmäinen pitkä pyhäviikonloppu, jolloin uutta lakia testataan käytännössä.

Ruokatunnillaan ostoksia tekevä vantaalainen Raija Linden aikoo tehdä pääsiäisostoksensa jo ennen pyhiä. ”Torstaina käyn ostoksilla. Aikaisintaan varmaan maanantaina on tarvetta tulla uudestaan kauppaan”, Linden sanoo.

Lindenin mielestä on hyvä, että aukioloaikoja – myös pääsiäisen – on vapautettu. Hän kuitenkin toivoisi myös päiviä, jolloin kaupat eivät olisi auki.

”Toivottavasti tämä piristää edes jotenkin Suomen taloutta, mutta niin, ettei samalla kaupan työntekijöiden asema heikkenisi.”

Linden maksaa ostoksensa pikakassalla työskentelevälle Oona Summasella. Hän on kaupan yksi monista vuokratyöntekijöistä.

”Olen osan pääsiäistä töissä, tosin en muista nyt tarkkaan vuorojani. Lisät ovat ihan kivoja”, hän sanoo. Hän pitää aukioloaikojen vapautumista hyvänä. ”En minä kuitenkaan kaikkia pyhiä haluaisi töissä olla. En ainakaan jouluaattoa.”

Vähittäiskaupassa pitkäperjantaina, sunnuntaina ja toisena pääsiäispäivänä maksetaan kaksinkertainen palkka. Iltalisä näiltä päiviltä on kello 18–24 pääkaupunkiseudulla 4,10 euroa ja muualla Suomessa 3,92 euroa tunti.

Lauantaina maksetaan normaali palkka. Lauantailisä on pääkaupunkiseudulla kello 13–24 5,35 euroa tunti ja muualla Suomessa 5,17 euroa tunti. Kiirastorstaina maksetaan kello 18–24 aattoiltalisä, joka on sama kuin lauantaina.

Kaupan työntekijöitä edustavan Pamin edunvalvontajohtaja Jaana Ylitalo sanoo, ettei pääsiäisen vapautuneista aukioloajoista ole kuulunut työntekijöiltä liittoon juuri mitään, ei riemunkiljahduksia eikä valituksia.

Ylitalon mukaan ongelma on ollut se, etteivät lupaukset työn lisäämisestä ole toteutuneet.

”Silloin lain muutoksen yhteydessä puhuttiin usein, että lisäaika tuo lisää työtä. Onkin käynyt pikemmin päinvastoin.”

Ylitalon mukaan hinnat ovat laskeneet ja nykyisille työntekijöille on tullut enemmän erilaisia työvuoroja. ”Työnantajat ovat jakaneet ja tiivistäneet työvuoroja niin, että nykyisellä väellä tehdään lisääntyneiden aukioloaikojen tuoma työvoimatarve. Lisää työtä ei ole näkynyt esimerkiksi osa-aikaisille.”

Isojen marketien pyhämyynti joutuu testiin

Kauppias Tero Huhtala odottaa tulevia pääsiäispyhiä mielenkiinnolla. Tällöin hän pääsee ensimmäistä kertaa kunnolla testaamaan uusia vapautuneita aukioloaikoja vetämässään K-citymarketissa Helsingin Ruoholahdessa.

Viime vuosi meni vielä vanhalla lainsäädännöllä, joten kauppa oli suljettuna pitkäperjantaina ja kahtena pääsiäispäivänä. Vuodentakaiseen nähden kauppapäiviä tulee siis kolme lisää.

Huhtala pitää myymälää auki kunakin päivänä kuusi tuntia. Kauppa aukeaa kello 12 ja sulkeutuu kello 18.

Ketjuohjeistusta K-ryhmässä ei ole. Kauppias päättää palveluajoista itsenäisesti.

Huhtala on päättänyt, että Ruoholahden Citymarket on pyhinä auki koko laajuudessaan, eli tarjolla on sama valikoima kuin arkisin. Toiminnassa on normaaliin tapaan sekä leipomo, kalatiski että leikkeletiski.

”Tämä on yleensäkin toimintatapamme. Silloin kun ollaan auki, ei tyydytä osittaiseen palveluun”.

Aukiolojen vapautuminen vuoden alussa ei ole aiheuttanut suuria muutoksia Ruoholahden myymälän elämään.

Se on nyt kuten ennenkin auki arkisin aamuyhdeksästä iltayhdeksään ja sunnuntaisin kuusi tuntia. Ainoa muutos on ollut lauantain aukiolon pidentyminen iltakuudesta iltayhdeksään.

Viikoittainen aukiolo on täten pidentynyt vain kolme tuntia. Se ei ole aiheuttanut tarvetta lisätyövoiman palkkaamiseen. Työntekijöitä on noin sata. Työvoima on kasvanut tasaisesti viime vuosina johtuen myynnin noususta.

Huhtala on kuulostellut asiakkaiden mielipiteitä ilta-aukiolon pidentämisestä yhdeksän jälkeen.

”Asiakkaille tuntuu nykyinen käytäntö riittävän. Siksi emme ole lähteneet pidennyksiin.”

Kivijalkakauppojen kilpailuetu katosi
Akseli Valmunen / HS
K-kauppias Tero Huhtala odottaa pääsiäisen kaupankäyntiä mielenkiinnolla.
K-kauppias Tero Huhtala odottaa pääsiäisen kaupankäyntiä mielenkiinnolla.

”Kivijalkakauppojen uusi kukoistus alkakoon Korkeavuorenkadulta”, julisti kauppias Aarre Kanth, kun hän aloitteli oman ruokakaupan pitämistä Helsingin keskustassa Johanneksenkirkon vieressä noin kuusi vuotta sitten.

Kanth uskoi, että pienikin myymälä voi lunastaa paikkansa, jos se pystyy löytämään asiakaskunnan tarjoamalla tuotteita, jotka poikkeavat kaikkien tuntemien ketjumyymälöiden vakiintuneesta valikoimasta.

Kanth sanoo uskovansa edelleen kivijalkakauppojen yleistymiseen, huolimatta siitä, että kauppojen uudet rajattomat aukioloajat tuovat uuden haasteen pienille liikkeille.

”Totta kai sillä on merkitystä. Pienet liikkeet, jotka ovat saaneet olla pitkään auki, menettävät kilpailuetunsa.”

Kanth ei kuitenkaan lähde moittimaan hallitusta uudistuksesta, koska hän ei ole kovasti huolissaan omasta puolestaan.

”Kulloisiinkin kilpailuolosuhteisiin on sopeuduttava. Nyt pitää vaan kaivaa esiin kaikki mahdolliset vahvuudet ketjuliikkeisiin verraten ja yritettävä vahvistaa niitä edelleen.”

Kanth on jutustellut asiakkaidensa kanssa, joista monet ovat käyneet tutustumassa aukiolojaan pidentäneiden kilpailijoiden myymälöissä.

”Monet ovat minulle raportoineet, että ei niissä myöhään illalla tungosta ole ollut. Joissakin on kuulemma ollut vartiointiväkeä enemmän kuin asiakkaita.”

Kanthin vetämä Kaartin Kotikauppa kuuluu sekin ketjuun, M-ketjuun. Se on löyhä noin 70 myymälän yhteenliittymä, joka rakennettiin entisen Spar-ketjun perustalle.

Ketjulla on yhteistä hankintaa, mutta yrittäjää se ei sido. Kaartin kaupassa yhteishankinnan osuus on alle puolet. Myymälä on tunnettu siitä, että se ostaa paljon lähiseudun tuottajilta.

Pääsiäisen aukioloaikoja:

Kampin keskus

Alepa pitkäperjantaina klo 9–24, molempina pääsiäispäivinä klo 9–23.

K-Supermarket ja Lidl pitkäperjantai klo 10–22, molempina pääsiäispäivinä klo 10–22.

Muut kaupat ovat kiinni pitkäperjantaina ja pääsiäispäivänä, mutta auki toisena pääsiäispäivänä klo 12–18.

 

Kauppakeskus Itis

Pääsääntöisesti kaikki kaupat ovat auki pääsiäispyhinä klo 12–18. K-Citymarket pääsiäispyhinä klo 10–18, Prisma klo 10–23.

 

Kauppakeskus Kaari

Pääsääntöisesti kaikki kaupat auki joka päivä klo 11–18, Prisma klo 10–23.

 

Kauppakeskus Sello

Pääsääntöisesti kaupat auki joka päivä klo 12–18.

K-Citymarket pitkänäperjantaina ja pääsiäispäivänä klo 10–18, Prisma klo 10–23.

 

Kauppakeskus Iso Omena

Pääsääntöisesti kaikki kaupat auki pääsiäispyhinä klo 12–18, K-Citymarket klo 10–18 ja Prisma klo 10–23.

 

Kauppakeskus Jumbo

Pääsiäispyhinä kaupat auki klo 11–18, lankalauantaina klo 7–21. K-Citymarket ja Prisma pääsiäispyhinä klo 10–23 ja pääsiäislauantaina klo 7–23.

 

Kauppakeskus Myyrmanni

Pääsääntöisesti kaupat ovat auki pääsiäispyhinä klo 10–18.

 

Stockmann

Pääsiäispyhinä klo 11–18. Pääsiäispäivänä auki on vain Jumbon ja Itäkeskuksen Stockmann, muut suljettu.

 

Tavaratalo Sokos Helsinki

Pääsiäispyhinä suljettu, pääsiäislauantaina auki klo 7–20.

 

Alko

Myymälät auki kiirastorstaina 9–20, seuraavan kerran auki tiistaina 29.3.

 

Vanha kauppahalli

Pääsiäispyhinä suljettu, pääsiäislauantaina auki klo 8–18.

 

Hakaniemen kauppahalli

Pääsiäispyhinä suljettu, pääsiäislauantaina auki klo 8–16.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat