Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Alma Media ostaa Uuden Suomen

Niklas Herlin myy Uuden Suomen takaisin Alma Medialle, jonka suurimpiin osakkeenomistajiin hän itse myös kuuluu.

Talous
 
Antti Saloniemi / HS
Uutis- ja blogipalvelu Uudesta Suomesta tulee osa Alma Mediaa.
Uutis- ja blogipalvelu Uudesta Suomesta tulee osa Alma Mediaa. Kuva: Antti Saloniemi / HS

Kustannusyhtiö Alma Media ostaa uutis- ja blogipalvelu Uuden Suomen.

Kaupalla perinteikäs mediabrändi Uusi Suomi palaa Alma Median omistukseen. Uuden Suomen pääomistaja Niklas Herlin osti Uuden Suomen osakekannan ja tavaramerkkioikeudet Alma Medialta vuonna 2007 ja perusti verkkolehti Uuden Suomen.

Osapuolet eivät kerro kauppahintaa, mutta Herlin myöntää hinnan olevan pienempi kuin hänen vuonna 2007 maksamansa.

”Kyllä mä turpaani otin”, hän sanoo puhelimitse.

Herlin on myös Alma Median toiseksi suurin omistaja ja hallituksen jäsen. Hänen Mariatorp-sijoitusyhtiönsä omistaa noin 19 prosenttia Alma Median osakkeista.

Verkkolehti Uusi Suomi ja etenkin sen blogipalvelu houkuttelivat runsaasti kävijöitä, mutta liiketoiminnasta ei koskaan tullut kannattavaa. Vuosina 2008–2015 yhtiö teki noin 2,9 miljoonan euron yhteenlasketut tappiot.

Tilinpäätöstietojen mukaan Herlin joutui tukemaan yhtiötä yli kahden miljoonan euron arvoisilla, edullisin ehdoin myönnetyillä pääomalainoilla.

Herlinin mukaan myyntipäätös kypsyi pidemmän aikaa, mutta syntyi lopulta tänä vuonna.

”Joihin toimenpiteisiin oli ryhdyttävä, ja tämä oli toimenpiteistä paras.”

Hänen mukaansa pienten, itsenäisten mediayhtiöiden tilanne on vaikeutunut, kun mainostulot media-alalla ohjautuvat entistä voimakkaammin alan suurille toimijoille.

”Pienet mediayhtiöt eivät voi hyvin. Iso yhtiö on parempi koti.”

Uudesta Suomesta tulee osa Alma Median ammatti- ja talousmediaan erikoistunutta Alma Talent –liiketoimintayksikköä, joka julkaisee muun muassa Kauppalehteä ja Talouselämää. Uuden Suomen kahdeksan työntekijää siirtyvät liiketoimintakaupassa Alma Talentin palvelukseen vanhoina työntekijöinä.

”On hienoa saada Uusi Suomi takaisin Alma Mediaan. Uuden Suomen moniarvoinen, yrittäjämyönteinen ja liberaali journalistinen linja sopii erinomaisesti Alma Talentin mediaportfolioon ja vahvistaa asemaamme yhteiskunnallisen keskustelun alustana. Uusi Suomi lisää tuntuvasti Alma Talent verkoston kävijämäärää ja tekee meistä entistä vahvemman toimijan digitaalisilla mediamarkkinoilla”, sanoo Alma Talentin Suomen-toimituksista vastaava päätoimittaja Arno Ahosniemi yhtiön tiedotteessa.

Alma Median mukaan kaupalla ei ole vaikutusta yhtiön tulokseen. Kaupan arvioidaan toteutuvan syyskuun alussa.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat