Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

S-ryhmä pyörsi aikeensa: Asiakas saakin päättää, miten kauppajätti hyödyntää kerättyjä tietoja

S-ryhmän päätöksestä nousi iso keskustelu julkisuudessa elokuun alussa, ja myös tietosuojavaltuutettu otti S-ryhmän syyniin.

Talous
 
Markku Ulander / Lehtikuva
S-ryhmä muutti suunnitelmiaan asiakastietojen käyttämisen suhteen.
S-ryhmä muutti suunnitelmiaan asiakastietojen käyttämisen suhteen. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

S-ryhmä on muuttanut linjaansa siitä, millä ehdoin se kerää asiakkailtaan tietoja.

Ryhmä ilmoitti perjantaina, että asiakas voikin aikaisempaa laajemmin päättää, miten ryhmittymä hyödyntää hänestä kerättyjä tietoja.

S-ryhmän päätöksestä nousi iso keskustelu julkisuudessa elokuun alussa. Tietosuojavaltuutettu otti S-ryhmän syyniin.

”Kyllä palaute vaikutti päätökseen, kuten vaikutti myös keskustelu viranomaisen kanssa”, myöntää SOK:n johtaja Veli-Pekka Ääri HS:lle.

S-ryhmä tiedotti heinä-elokuun vaihteessa alkavansa syyskuun alusta kerätä asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriinsä aiempaa tarkempia ostotietoja myös S-ryhmän market-ketjuista ja Marks & Spenceriltä.

S-ryhmällä ei kuitenkaan olisi ollut käytössä mahdollisuutta, jossa asiakas voisi itse monipuolisesti vaikuttaa, miten S-ryhmä hyödyntää tietoja.

S-ryhmän asiakas on pystynyt kieltämään tietojen käytön viestintään ja markkinointiin. Nyt asiakkaan oikeuksia omien tietojensa käyttöön laajennetaan niin, ettei kauppa hyödynnä niitä mihinkään myynninedistämiseen.

”Sen verran tietoja kerätään tietysti, että voimme maksaa bonukset. S-ryhmän omistajabonukset pysyvät samoina, vaikka asiakas kieltäisi tietojensa käytön”, Ääri sanoo.

Asiakas voi nyt kieltää muun muassa, että kauppa ei käytä hyödykseen hänen ostoshistoriaansa. Kauppa ei voisi esimerkiksi verkko-ostoksissa tarjota ostoshistoriaan perustuvia ostoslistoja, kertoo SOK:n asiakkuusjohtaja Pekka Malmirae.

Ääri sanoo, että S-ryhmä tekee lähiaikoina hallintatyökalun, jolla asiakas voi muun muassa mobiilisti hallinnoida sitä, miten S-ryhmä hyödyntää hänen tietojaan.

Äären mukaan asiakkaat voivat ottaa jatkossa esimerkiksi käyttöön palvelun, jossa kuitteja ja takuukuitteja säilytetään sähköisesti eikä niitä enää jaeta kassalla. Vaikka palvelun ottaisi käyttöön, se ei merkitse, että kauppa käyttäisi tietoja erilaiseen myynninedistämiseen.

”Käytämme 81 000 kilometriä kuittipaperia vuodessa”, Ääri sanoo.

SOK:n johto tapasi 18. elokuussa 2016 kuluttaja-asiamiehen ja tietosuojavaltuutetun edustajat ja kävi läpi asiakastietojen hyödyntämistä koskevia suunnitelmia, yhtiö kertoo.

”Käsityksemme mukaan viranomaiset pitivät saamaansa selvitystä tässä vaiheessa riittävänä. Pyrimme hyvään yhteistyöhön viranomaisten kanssa myös jatkossa”, Ääri sanoo.

S-ryhmän kilpailijoista Kesko on kerännyt Plussa-korttilaisten tietoja ostosten tarkkuudella jo pidempään. Plussa-kortin haltija voi tosin määritellä, millä tarkkuudella tiedot tallentuvat. Asiakkaan saamat edut ovat sitä paremmat, mitä tarkemman tiedon keruun hän sallii.

Markkinaosuuksia kahminut Lidl ei käytä kanta-asiakasjärjestelmää.

Tarkennus kello 11.23: Aikaisemmin kirjoituksessa mainittiin, ettei S-ryhmässä voitu millään tavalla kieltää tietojensa käyttöä. Asiakas on voinut kieltää tietojensa käytön esimerkiksi viestinnässä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat