Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Komissio puolustaa Kreikan tilastointia

Komission mielestä Kreikan tilastokeskuksen tilastoissa ei ole ollut huomautettavaa vuosina 2010–2015.

Talous
 
HS–Reuters
Eric Vidal / Reuters
Komissaari Marianne Thyssen
Komissaari Marianne Thyssen Kuva: Eric Vidal / Reuters

Euroopan komissio ilmoitti keskiviikkona, että väitteet Kreikan tilastokeskuksen vääristelemistä tilastoista ovat perusteettomia.

Kreikan hallitus kertoi olevansa yllättynyt, että komissio ottaa kantaa tuomioistuimessa vireillä olevaan asiaan. Komissio lähetti hallitukselle kirjeen, jossa se puolustaa Kreikan tilastokeskuksen entistä pääjohtajaa Andreas Georgiouta.

”Komissiolle ja Eurostatille on täysin selvää, että tiedot Kreikan julkisen talouden velasta vuosina 2010–2015 ovat luotettavia ja ne on asianmukaisesti raportoitulle Eurostatille – päinvastoin kuin tätä ajanjaksoa ennen”, työllisyys- ja sosiaaliasioista vastaava komissaari Marianne Thyssen sanoi.

Eurostat on komission alaisuudessa toimiva Euroopan tilastokeskus.

Tilastokeskuksen entistä pääjohtajaa Georgiouta epäillään kansallisen edun vaarantamisesta, koska hänen väitetään suurennelleen Kreikan julkisen talouden velkaa.

Georgiou on kiistänyt epäilyt ja pitää niitä poliittisena ajojahtina. Hän toimi tilastokeskuksen pääjohtajana elokuusta 2010 elokuuhun 2015. Georgiouta vastaan nostettiin vuonna 2013 syyte Kreikan julkisen talouden alijäämän keinotekoisesta suurentelusta.

Syyttäjän mielestä suurentelu johti siihen, että Kreikka joutui hyväksymään muilta eurovaltioilta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä saamalleen 110 miljardin euron hätälainalle tarpeettoman ankarat ehdot.

Oikeudenkäynti oli kuihtumassa kasaan, mutta elokuussa Kreikan korkein oikeus päätti tutkia asian uudestaan. Ekonomistit ja tilastotieteilijät eri puolilla ovat tukeneet Georgiouta ja osallistuneet hänen asianajokulujensa maksamiseen.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat