Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

”TTIP-sovun syntyminen tänä vuonna on mahdotonta” – HS kertoo mistä vapaakauppaneuvotteluissa on kyse

TTIP-nimellä tunnettuja kauppaneuvotteluja on käyty vuodesta 2013 lähtien, mutta sovun syntyminen näyttää epätodennäköiseltä. HS tiivisti olennaisimmat tiedot vapaakauppasopimuksista.

Talous
 
Vapaakauppasopimus TTIP – Video selittää mistä on kyse
Vapaakauppasopimus TTIP – Video selittää mistä on kyse
TTIP:n on tarkoitus poistaa kaupan esteitä ja tuoda sitä kautta taloushyötyä niin Yhdysvalloille kuin EU:llekin. Katso videolta, mistä oikein on kyse. Toimittaja: Mark Autio, grafiikka: Uolevi Holmberg

Saksan talous- ja energiaministeri Sigmar Gabriel tyrmäsi sunnuntaina TTIP-nimellä tunnetut kauppaneuvottelut epäonnistuneiksi, eivätkä tutkijatkaan ole enää toiveikkaita niiden loppuun saattamisesta tämän vuoden aikana.

EU:n ja Yhdysvaltain välisestä TTIP-sopimuksesta on neuvoteltu vuodesta 2013 lähtien, ja vastustus on ollut ärhäkkää niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin.

HS keräsi yhteen olennaisimmat tiedot TTIP:n tämänhetkisestä tilanteesta sekä siitä, mistä vapaakauppaneuvotteluissa ylipäätään on kyse.

Mitä tarkoitetaan vapaakauppasopimuksella?

Vapaakauppasopimus on kansainvälinen sopimus, jolla valtiot sopivat keskinäisen kauppansa ehdoista. Valtiot siis käytännössä määrittelevät, millä ehdoilla tavaroita ja palveluita viedään maasta ja päästetään maahan.

Sopimisen kohteena ovat perinteisesti olleet tullimaksut sekä liiketoiminnan sääntelyyn liittyvät muut asiat. On hyvä ottaa huomioon, että ”vapaakauppa” ei nimestään huolimatta ole ikinä täysin vapaata.

Kattavimmat kauppasopimukset on tehnyt Maailman kauppajärjestö WTO 160 jäsenmaansa kesken. Toinen esimerkki kattavasta vapaakauppasopimuksesta on Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon välinen Nafta.

Viime vuonna 12 Tyynenmeren maata pääsi Yhdysvaltojen johdolla sopuun TPP-sopimuksesta, joka on yksi maailman suurimmista vapaakauppasopimuksista. Sopimuksen voimaantulo ei ole kuitenkaan vielä taattu, vaan se on kaksi vuotta kestävässä ratifiointivaiheessa.

Myös EU neuvottelee vapaakauppasopimuksia eri valtioiden, kuten Japanin ja Yhdysvaltojen, kanssa.

EU itsessäänkin on vapaakauppasopimus.

Mitä tarkoittaa TTIP?

TTIP-sopimuksen lyhenne tulee sanoista Transatlantic Trade and Investment Partnership eli transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuus.

Mihin TTIP:llä pyritään?

Sopimuksessa halutaan laskea tullimaksuja, yhtenäistää EU:n ja Yhdysvaltain välisiä tuotestandardeja ja purkaa muita kaupan esteitä. Sääntelyä ei tulla yhdenmukaistamaan, mutta sääntelyyn liittyviä kaupanesteitä tullaan purkamaan.

”Tällä hetkellä valtava byrokratian määrä Yhdysvalloissa voi osoittautua liian raskaaksi eurooppalaisyrityksille, joten erityisesti pienemmät yritykset saattavat jättää kokonaan suuntaamatta Pohjois-Amerikkaan. TTIP auttaisi purkamaan tätä byrokratiaa”, Elinkeinoelämän keskusliiton kauppapolitiikan asiantuntija Saila Turtiainen sanoo.

Euroopan komission käyttämän laskelman mukaan TTIP nostaisi EU:n bruttokansantuotteen tasoa 120 miljardilla eurolla vuoteen 2027 mennessä. Luku on niin pieni, ettei sillä ole juuri merkitystä.

Yleisesti sopimuksen tärkeimpänä vaikutuksena pidetäänkin sitä, että EU pääsee Yhdysvaltain kanssa määrittämään kansainvälisen kauppa- ja investointipolitiikan sääntöjä ja tulevaisuutta.

Missä vaiheessa neuvottelut ovat?

EU ja Yhdysvallat aloittivat neuvottelut sopimuksesta heinäkuussa 2013. TTIP-neuvotteluiden neljästoista kierros käytiin heinäkuussa Brysselissä.

Alun perin tavoite on ollut saada aikaan sopimus Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman viimeisen kauden loppuun mennessä eli tämän vuoden aikana. Se näyttää kuitenkin nyt käytännössä mahdottomalta.

Miksi TTIP-sopimusta vastustetaan?

Euroopassa kuumimmaksi perunaksi TTIP-keskustelussa on noussut investointisuojajärjestelmä, joka mahdollistaisi yrityksille valtioiden lainsäädäntöön puuttumisen toisinaan hyvin arveluttavilla perusteilla.

”Näyttää siltä, että investointisuoja on pitkälti kaatamassa koko kauppasopimuksen”, sanoo kansainvälisestä kauppaoikeudesta pian väittelevä tutkija Johanna Jacobsson.

Lisäksi kriitikot pelkäävät eurooppalaisten standardien heikentyvän esimerkiksi kuluttajansuojassa, ruokaterveydessä ja ympäristölainsäädännössä.

Jacobssonin mukaan eurooppalaisia vaivaa myös yleinen epäluuloisuus amerikkalaisia kohtaan.

”Moni ajattelee, että sopimuksen takana ovat itse asiassa suuryritykset, jotka punovat juoniaan eurooppalaisten varalle eivätkä välitä täkäläisestä terveyssääntelystä tai luonnosta.”

Jacobssonin mielestä varuillaan on oltava, mutta hän muistuttaa, että Euroopan komissio on esimerkiksi heti kättelyssä linjannut, että hormoneilla kasvatettua lihaa ei olla päästämässä Eurooppaan.

Hän kuitenkin arvioi, että jos sopuun päästäisiin ja yhteistyötä tehtäisiin pidemmän aikaa, Euroopan ja Yhdysvaltojen sääntelynäkemykset voisivat hiljalleen lähentyä toisiaan.

Kuinka todennäköisesti sopu syntyy?

Valtaosa suomalaisista europarlamentaarikoista ei usko, että TTIP:tä saadaan syntymään tämän vuoden aikana, selvisi HS:n huhtikuisesta kyselystä.

Epäileväinen on myös tutkija Jacobsson.

”Tämän vuoden aikana sovun syntyminen on aivan mahdotonta, ja ylipäätään pidän sitä aika epätodennäköisenä”, hän toteaa.

Kun tullimaksut ovat jo valmiiksi lähes olemattomia, nyt neuvotellaan Jacobssonin mukaan ”oikeasti vaikeista asioista” eli sääntelystä.

”Neuvottelupöydässä on kaksi vahvaa toimijaa, joista kumpikaan ei halua antaa periksi. Sen jälkeen sopimukset olisi saatava läpi vielä parlamenteissa.”

EK:n Turtiainen on optimistisempi.

”Neuvotteluja jatketaan varmasti tulevaisuudessakin. Kauppapolitiikassa ei yleensä mikään neuvotteluprosessi epäonnistu, vaan se jää vain odottamaan parempaa päivää”, hän perustelee.

Turtiainen kuitenkin muistuttaa, että republikaani Donald Trumpin mahdollinen valinta Yhdysvaltain presidentiksi on villi kortti, joka voi muuttaa tilannetta.

Amerikkalaisen Pew-tutkimuskeskuksen alkukeväällä tekemän kyselyn mukaan vapaakauppasopimuksia vastustavat erityisesti Trumpin ja republikaanien kannattajat.

FRANCOIS LENOIR / Reuters
TTIP-sopimuksen vastustajat kokoontuivat mielenosoitukseen Brysselissä heinäkuussa.
TTIP-sopimuksen vastustajat kokoontuivat mielenosoitukseen Brysselissä heinäkuussa.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat