Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Työllisyyden kasvu Yhdysvalloissa hidastui elokuussa

Työllisten määrä kasvoi elokuussa 151 000:lla, mikä oli 29 000 vähemmän kuin ekonomistit odottivat

Talous
 
HS–Reuters

Työllisyyden kasvu Yhdysvalloissa hidastui elokuussa ekonomistien ennakko-odotuksia enemmän.

Kauppaministeriön perjantaina julkaisemien tietojen mukaan työllisten määrä maatalouden ulkopuolella lisääntyi 151 000 elokuussa. Heinäkuussa työllisten määrä kasvoi tarkistettujen tietojen mukaan 275 000:lla.

Elokuussa työllisyyden kehittyminen heikkeni etenkin tehdasteollisuudessa ja rakennusteollisuudessa. Uutistoimisto Reutersin kyselyssä ekonomistit ennustivat työllisten määrän kasvaneen 180 000:lla ja työttömyysasteen vähentyneen 4,8 prosenttiin.

Kauppaministeriö mukaan työttömyysaste Yhdysvalloissa pysyi ennallaan 4,9 prosentissa, koska yhä useampi ihminen oli työmarkkinoiden käytettävissä.

”Sekavien tietojen takia Yhdysvaltojen keskuspankki on vaikeassa tilanteessa. Uudet tiedot [työmarkkinoilta] eivät ole riittävän vahvoja sen varmistamiseen, että ohjauskorko voitaisiin nostaa syyskuussa. Sen sijaan tiedot ovat riittävän hyviä aiheuttaakseen kiihkeän rahapoliittisen keskustelun”, sanoi finanssiyhtiö Allianzin taloudellinen pääneuvonantaja Mohamed el-Erian.

Yhdysvaltojen keskuspankin pääjohtaja Janet Yellen ilmoitti viime viikolla, että edellytykset rahapolitiikan kiristämiselle ovat lisääntyneet työmarkkinoiden vahvistumisen ja kohtalaisen vakaiden talouskasvuodotusten takia.

Viime vuoden joulukuussa Yhdysvaltojen keskuspankki teki historiallisen päätöksen nostamalla ohjauskorkoaan 0,25 prosenttiyksiköllä. Edellisen kerran keskuspankki kiristi rahapolitiikkaa vuonna 2006.

Yhdysvallat on maailman suurin kansantalous, jolla on huomattava vaikutus koko maailmantalouteen.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat