Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Uusi nousu vai satojen miljoonien eurojen saattohoito? Talvivaaran loppu häämöttää, vaikka tuotanto kasvaa ja nikkeli kallistuu

Nikkelin hinta on kallistunut, metallien tuotanto lisääntynyt ja vesiongelma helpottanut. Hyvistä uutisista huolimatta Talvivaaran entistä kaivosta uhkaa lakkautuspäätös vuodenvaihteessa, vaikka kaivos on paremmassa kunnossa kuin vuosikausiin.

Petri Sajari HS

Sotkamo

Vuosi on lyhyt aika kaivosteollisuudessa mutta usein pitkä aika politiikassa.

Vuosi sitten valtionyhtiö Terrafame aloitti yli kahden vuoden seisauksen jälkeen malminlouhinnan entisellä Talvivaaran kaivoksella. Vuodessa on tapahtunut paljon hyvää, mutta kaivoksen tulevaisuus on yhä epävarma.

Terrafamella on vajaat neljä kuukautta aikaa hankkia kaivokselle yksityinen rahoitus toiminnan kasvattamiseksi täyteen tehoon. Muuten edessä voi olla vuosia kestävä ja todennäköisesti satoja miljoonia euroja maksava kaivoksen vaiheittainen lakkauttaminen. Se olisi šokki Kainuun työllisyydelle.

”Olen varovaisen toiveikas, että rahoitus järjestyy. Neuvottelemme parhaillaan rahoituksesta kaivosyhtiöiden, metalliyhtiöiden ja sijoittajien kanssa. Kiinnostusta on”, sanoo Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia.

Jukka Gröndahl / HS
Suuret kiviautot kuljettavat valtionyhtiö Terrafamen kaivoksella yötä päivää malmia avolouhouksesta murskattavaksi.
Suuret kiviautot kuljettavat valtionyhtiö Terrafamen kaivoksella yötä päivää malmia avolouhouksesta murskattavaksi.

Irlantilaisen näytelmäkirjailijan Samuel Beckettin kuuluisin näytelmä on Huomenna hän tulee. Se on kertomus kahdesta miehestä, jotka odottavat salaperäistä Godot’ta. Hän ei koskaan saavu paikalle.

Sotkamossa kaivoksen uutta rahoittajaa on odotettu yli kolme vuotta. Sijoittamisessa menneisyys ei kuitenkaan ole tae tulevasta.

Pääluottamusmies Jukka Vetolan mukaan epävarmuuteen on kaivoksella jo totuttu, mutta viime aikoina mieliala on muuttunut. Työntekijöiden keskuudessa ei edes spekuloida mahdollisella lakkauttamisella, Vetola kertoo.

”Sen sijaan täällä on erittäin kova tekemisen meininki ja tuloksia on saatu aikaan paljon. Suurista takaiskujen historiasta huolimatta täällä eletään nyt kaivoksen parasta aikaa, ja sisältäpäin katsottuna tiedämme, että prosessi toimii.”

Valtionyhtiö uskoo lujasti entisen Talvivaaran kaivoksen menestymiseen
Valtionyhtiö uskoo lujasti entisen Talvivaaran kaivoksen menestymiseen
Valtionyhtiö Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia kertoo kaivoksen nykyisestä tuotannosta, tulevaisuudesta ja rahoitusneuvottelusta.

Ratialla on kiireinen aamu. Hänen pitää osallistua keskusteluun, jossa käydään läpi kaivoksella tapahtunut työtapaturma.

Alihankkijan työntekijä on peruuttanut trukilla pylvääseen. Trukin ikkuna on rikkoutunut ja työntekijä joutunut käymään työterveydenhuollossa. Hän ei onneksi loukkaantunut.

”Meillä tapahtuu yhä liikaa tapaturmia, vaikka ne ovat yleensä esimerkiksi liukastumisia eivätkä johda poissaoloihin. Työturvallisuus on meille äärimmäisen tärkeää, ja jokainen tapaus käydään läpi ylimmän johdon kanssa. Jokainen johdon kokous alkaa työturvallisuuskatsauksella”, Ratia sanoo.

Yleensä ”tapaturmakahveihin” osallistuu toimitusjohtaja Joni Lukkaroinen, mutta hän on kertausharjoituksessa.

Vuoden kuluessa työtapaturmien ja niistä johtuvien sairauspoissaolojen määrä on vähentynyt selvästi. Työtapaturmien määrä on raskaassa teollisuudessa yksi tehokkuuden mittari.

”Kysymys on yksityiskohdista, jotka saattavat vaikuttaa vähäpätöisiltä. Sellaisia ne eivät kuitenkaan ole. Yksityiskohdilla on usein suuri vaikutus kokonaisuuteen”, Ratia sanoo.

Kaivoksen kesälomakausi on juuri päättynyt. Yksi töihin palanneista on Joni Kähkönen. Hän on työskennellyt kaivoksella sen perustamisesta lähtien: ensiksi alihankkijan palveluksessa kiviauton kuljettajana ja joulukuusta 2015 työsuojeluvaltuutettuna.

”Eihän täällä meinaa oikein paikkoja tunnistaa, koska alue on taas muuttunut niin paljon kuukaudessa. Parempaan päin mennään koko ajan.”

Kutakuinkin keskellä kaivosta on neliömäinen rakennus, jota ympäröi kirkkaassa auringonvalossa hento pölypilvi. Seinässä lukee ”karkeamurskaus”. Sisällä tuntee, kuinka rakennus tärisee.

Parin minuutin välein kiviautot kaatavat louhoksen pohjalta raahaamansa 160 tonnin lastinsa murskaimen kitaan. Pudotus on useita metrejä.

”Täytyy sanoa, että nykyisin kaikki vehkeet täällä ovat kunnossa. Lisäksi toimintaa seurataan tarkasti ja kysytään, miksi juuri näin pitää tehdä”, sanoo karkeamurskaimen operaattori Erno Paavola.

Jukka Gröndahl / HS
Uusia bioliuotuskasoja nousee kaivoksella ripeästi. Ilkka Holapalla on kasauslaitteen ohjaamosta komea näköala kaivokselle.
Uusia bioliuotuskasoja nousee kaivoksella ripeästi. Ilkka Holapalla on kasauslaitteen ohjaamosta komea näköala kaivokselle.

Kaikki ei ole kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan.

Elokuussa 2015 Terrafame arvioi, että kaivos tuottaisi nikkeliä yli 15 000 tonnia vuonna 2016. Keväällä ennuste supistui 11 500 tonniin ja kesän aikana 10 800 tonniin.

”Kaiken kaikkiaan kysymys on siitä, miten meidän kannattaa ajaa metallitehdasta. Teknisesti meillä olisi mahdollisuus ottaa liuoksesta enemmän metalleja talteen ja saavuttaa alkuperäinen tavoite, mutta se ei olisi pitkällä aikavälillä järkevää. Budjetin osalta kaikki keskeiset tavoitteet ovat täyttyneet”, Ratia kertoo.

Prosessissa on keskeistä, että liuosta kierrätetään bioliuotuskasoissa riittävän pitkään hyötysuhteen parantamiseksi. Jos nesteen kierrätys ei kestä riittävän pitkään, metalleja jää liukenematta.

Taloudellisesti kaivoksen toiminnassa on kaksi asiaa ylitse muiden: myytävien metallien markkinahinnat ja tuotantomäärät. Ratia korostaa, että sinkin merkitys on kasvanut koko ajan. Sen hinta on kallistunut vuodessa 30 prosenttia.

Terrafamen laskelmien mukaan kaivos on vuonna 2018 kannattava, jos tuotanto on 30 000 tonnia nikkeliä ja 65 000 tonnia sinkkiä vuodessa. Kannattavuus edellyttää, että nikkelin hinta olisi vähintään noin 10 000 dollariin tonnilta. Nykyisin nikkelin hinta on sillä tasolla, kun alkuvuonna se oli halvimmillaan 8 000 dollaria tonnilta.

Talouden lainalaisuudet ovat silti ankarat. Valtiolle kaivos on kallis ja epävarma hanke.

Toistaiseksi valtio on sijoittanut kaivokseen 500 miljoonaa euroa, ja lisää tarvitaan – riippumatta siitä, päätetäänkö vuodenvaihteessa aloittaa vuosia kestävä lakkauttaminen vai jatkuuko kaivostoiminnan kehittäminen.

”Helvetin hyvä”, Ratia kannustaa työntekijöitä metallitehtaalla. Valvomon lehtiötauluun kiinnitetystä paperista selviää, että malmintuotanto on ylittänyt viime aikoina 50 000 tonnin päivittäisen määrän monta kertaa.

”Kyllä me otamme vastaan myös 70 000 tonnia päivässä”, Ratia naurahtaa.

Valvomon miehet myhäilevät, sillä 70 000 tonnia on viime aikojen päiväennätys. Lokakuussa metallitehtaalla otetaan käyttöön toinen tuotantolinja ensi kertaa kaivoksen historiassa. Se tarkoittaa, että tuotanto kasvaa entisestään.

”Täällä tehdään koko ajan valtavasti töitä myös sen eteen, että kaikki verovarat saadaan maksettua takaisin. Siihen me uskomme vahvasti”, pääluottamusmies Vetola sanoo.

Vesi on ollut vuosikausia kaivoksen vitsaus. Tarkemmin sanottuna kyse on pääasiassa puhdistamattomasta vedestä, jota on varastoitu yhteen louhokseen. Vesi on laskenut vuodessa silmin nähden, eikä kyse ole näköharhasta.

Ongelma kärjistyi vuodenvaihteessa 2013–2014, jolloin vedenpaisumus lamautti koko kaivoksen toiminnan. Terrafamen laskelmien mukaan veden määrä kaivoksella on vähentynyt vuodessa selvästi: viime syksynä vettä oli 9,9 miljoonaa kuutiometriä eli 9,9 miljardia litraa. Tänä syksynä määrä on vähentynyt 5,9 miljoonaan kuutiometriin.

”Kun meillä on tällä hetkellä 2,5 bioliuotuskasaa tehokkaassa toiminnassa, haihtuminen on ollut todella suurta. Ainakin miljoona kuutiometriä vettä on haihtunut, koska kasat ovat kuumia. Metallitehtaan tehokas on käyttö on jo sinänsä vähentänyt vettä ”, Ratia sanoo.

Kaivos on myös turvautunut puhdistetun jäteveden lisäjuoksutuksiin purkuputkea pitkin estääkseen ympäristövahingot. Osa paikallisista on raivostunut ja tehnyt lisäjuoksutuksista rikosilmoituksen.

Lisäjuoksutuksissa vettä on laskettu läheiseen Nuasjärveen yhteensä 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

”Kaikki lisäjuoksutukset on tehty valvovan viranomaisen hyväksynnällä, eikä toisin toimimisen mahdollisuutta ole ollut”, Ratia puolustautuu.

Tulevaisuus on täynnä vastaamattomia kysymyksiä. Kukaan ei voi väittää tietävänsä varmasti, toteutuvatko Terrafamen tuotantotavoitteet ja mikä on nikkelin hinta kahden vuoden kuluttua. Monet markkinaennusteet puoltavat Terrafamen näkemystä nikkelin kallistumisesta.

Valtion näkökulmasta riskit ovat suuret. Jos tuotantotavoitteet eivät toteudu tai metallien hintakehitys ei ole suosiollinen, kaivoksesta voi tulla valtion budjettiin loputon kuluerä. Tänä vuonna kaivoksen kustannukset ovat runsaat 20 miljoonaa euroa kuukaudessa. Myyntitulot kattavat niistä kolmanneksen.

Rahoituksen lisäksi tarvitaan ideoita, miten liiketoimintaa voitaisiin kehittää tulevaisuudessa.

Pasutto on yksi Terrafamen uusista ideoista tulevaisuuden varalle. Pasuttamisessa metalliyhdisteen kemiallinen koostumus muuttuu korkeassa lämpötilassa, jolloin sitä on helpompi jalostaa. Pasuttamisessa Terrafamen nikkelisulfidista poistuu rikki, joka on teräksen valmistuksessa haitallinen aine.

”Investointi olisi 75 miljoonaa euroa, ja se maksaisi itsensä nopeasti takaisin. Pasuttamisella saisimme tuotteelle myös uusia asiakkaita”, Ratia arvioi.

Yksi uusista asiakkaista voisi olla Outokummun ruostumattoman teräksen tehdas Torniossa. Nikkeli on ruostumattoman teräksen valmistuksessa keskeinen alkuaine.

Kaivoksen lakkauttamisessa olisi kyse myös kohtalon karkeasta ivasta. Ratian mukaan on lähes varmaa, että ensi vuonna kaivoksella tuotetaan joka tapauksessa nikkeliä ja sinkkiä enemmän kuin koskaan.

Kukaan ei tiedä, onko se riittävästi ja ovatko metallien hinnat kaivoksen kannattavuudelle suosiolliset.

Poliitikoilla on edessään erittäin vaikea päätös.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat