Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Teleoperaattoreiden sekaviin sopimuksiin tullut selkeyttä – määräaikaisia sopimuksia ja kytkyjä aiempaa vähemmän

Operaattoreiden asiakkaat arvostavat nyt selkeyttä ja huolettomuutta.

Talous
 
Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA
Teleoperaattori Dna:n logo liikkeen ulkopuolella heinäkuussa Helsingissä 2013.
Teleoperaattori Dna:n logo liikkeen ulkopuolella heinäkuussa Helsingissä 2013. Kuva: Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA
Fakta

Vinkit liittymäsopimuksiin

 Puhelinmyyjien kanssa voi toki jutella pitkäänkin, mutta sopimus kannattaa silti tavata tarkkaan, kun se tulee kirjallisena. Erityisesti kannattaa panna merkille, jos sopimukseen on liitetty jotain ilmaista. Sopimusajan päättyessä hinta tulee laskuun.

 Jos mahdollista, aina on parempi asioida operaattoreiden toimipisteissä. Palvelupuhelut maksavat, ja puhelimessa voi mennä oleellista informaatiota ohi korvien.

 Tutki jokainen lasku. Jos siinä on pienikin kulu, jota et ymmärrä, vie lasku toimipisteeseen ja vaadi selitystä. Älä hämäänny oudoista sanoista, vaan vaadi selkokielistä palvelua.

 Vaikka tarjouksessa on ilmoitettu aikaraja, sopimuksen voi irtisanoa koska haluaa.

 Jos solmit määräaikaissopimuksen, katkaise se saman tien sopimuksen päättymispäivänä, jos tämä vain on mahdollista. Sama pätee myös vaikkapa lehtitilauksiin. Teleliittymissä pitää vain muistaa huolehtia, että uusi sopimus jatkuu heti perään, koska ilman niitä ei pärjää.

Sekavat tarjoukset ja sopimukset ovat kuuluneet suomalaisten kuluttajien arkeen yhtä kauan kuin on ollut matkapuhelimia ja nettiliittymiä. Vasta parin viime vuoden aikana teleoperaattoreiden tarjoamiin tuotteisiin on alkanut tulla selkeyttä.

Erilaisten liittymäsopimusten määrä on vähentynyt huomattavasti. Määräaikaissopimuksista on käytännössä luovuttu – ainakin puhelinliittymissä. Määräaikaissopimusten ja kytkykauppojen puuttumista jopa mainostetaan.

Suunnanmuutoksen taustalla on asiakastutkimusten lisääntyminen.

”Trendinä on nyt, että halutaan olla yhä enemmän kartalla siitä, mitä asiakkaat haluavat”, sanoo liiketoimintajohtaja Jan Virkki Elisan kuluttajayksiköstä.

Asiakkaat kaipaavat nyt selkeyttä ja huolettomuutta. Ehkä niitä haluttiin aikaisemminkin, mutta operaattorit eivät vain tienneet sitä.

Myös kuluttajaviranomaisilla on ollut sanansa sanottavana. Esimerkiksi viime keväänä kuluttaja-asiamies neuvotteli operaattoreiden kanssa tarjouksista, joissa hintoja verrattiin normaalihintaan ja kuluttajaa patistettiin tarttumaan niihin nopeasti. Jos sama tarjous jatkuu myöhemmin, on syytä epäillä, että tarjoushinta on tosiasiassa tuotteen normaalihinta.

”Neuvotteluilla oli merkitystä, sillä niiden jälkeen operaattorit pääsääntöisesti ovat korjanneet lainvastaiset menettelytapansa”, sanoo lakimies Miina Ojajärvi Kilpailu- ja kuluttajavirastosta.

Operaattorit ovat päätyneet puhelinliittymissä muutamaan rajattomaan malliin, joilla on helpot nimet, kuten ”perus”, ”teho” ja ”super”. Aiemmin erilaisia sopimuksia saattoi olla parikymmentä.

Petri Lindqvist Soneran kuluttajaliiketoiminnasta muistelee yhtiönsä Minun Sonera -sopimusta.

”Siinä sai todella tarkkaan räätälöidä oman liittymänsä. Nyt valtaosa asiakkaista ei halua hifistellä, vaan he haluavat valmiin paketin.”

Elisan Virkin mukaan hinta ei ole enää kilpailuvaltti liittymissä. Nyt tärkeintä on luotettavuus ja toimivuus.

Määräaikaisten sopimusten ongelma oli siinä, että asiakas ei päässyt niistä halutessaan eroon. Enää tähän ei tarvitse alistua, vaan operaattorit suostuvat katkaisemaan sopimukset milloin tahansa.

Joustavuus ylipäätään on lisääntynyt. Elisa esimerkiksi suostuu myymään Elisa Viihde -palvelun, vaikka nettiliittymä olisi kilpailevalla yrityksellä, eikä siitä edes rangaista.

Silti tarjousten aikarajojen kanssa pitää edelleen olla tarkkana, sillä operaattorit eivät vieläkään varoita sopimusajan umpeutumisesta. Tästäkin kuluttajaviranomaiset ovat huomauttaneet.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Uusimmat