Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Laiva-ala sopi perämiesten työehtojen heikentämisestä – tavoitteena helpottaa suomalaisten työllistymistä

Varustamot ja laivanpäällystöliitto sopivat, että suomalaisia alimman tason perämiehiä voidaan palkata samoin ehdoin kuin filippiiniläisiä ja venäläisiä perämiehiä.

Talous
 
Leif Rosas
Suomen Varustamot ry:n jäseniin kuuluvan Finnlinesin rahtialus Finnkraft liikennöi Suomenlahdella heinäkuussa 2014.
Suomen Varustamot ry:n jäseniin kuuluvan Finnlinesin rahtialus Finnkraft liikennöi Suomenlahdella heinäkuussa 2014. Kuva: Leif Rosas
Fakta

Merenkulkua tuetaan julkisin varoin

 Suomen Varustamot ry:hyn kuului viime vuoden lopussa 23 jäsentä, joilla oli yhteensä 105 alusta. Suomen Laivanpäällystöliitolla on noin 2 500 jäsentä.

 Suomessa samoin kuin monissa muissa kehittyneissä talouksissa on päätetty tukea kauppamerenkulkua julkisin varoin, koska merenkulkua pidetään esimerkiksi huoltovarmuuden takia kansallisesti tärkeänä.

 Suomessa tukimuotoja ovat muun muassa tonnistovero sekä työvoimakustannustuki, jossa varustamoille palautetaan niiden maksamia työnantajan sosiaalivakuutus- ja eläkevakuutusmaksuja. Valtion ensi vuoden talousarvioesityksessä merenkulun työvoimakustannustukeen on varattu 101,4 miljoonaa euroa.

Suomalaisten nuorten perämiesten pääsyä koulutustaan vastaavaan työhön suomalaisilla kauppalaivoilla yritetään helpottaa muuttamalla heidän työehtonsa samoiksi kuin perämiehillä, jotka tulevat Euroopan unionin ulkopuolelta.

Suomalaisen ja EU:n ulkopuolisen työvoiman hintaero on ollut siinä, että EU:n ulkopuolinen työvoima ei ole ollut suomalaisia merimiehiä koskevan 1:1-vuorottelujärjestelmän piirissä. 1:1-vuorottelujärjestelmässä merimies tekee esimerkiksi kaksi viikkoa töitä laivalla ja on sitten kaksi viikkoa palkallisella vapaalla maissa.

EU:n ulkopuolelta tuleville merimiehille maksetaan palkkaa vain työssäoloajalta eli esimerkiksi kuuden kuukauden sopimuksen mittaisen jatkuvan työskentelyn ajalta, Suomen Varustamoiden varatoimitusjohtaja Hans Ahlström kertoo.

Työehtojen muuttamisesta ovat sopineet laivanvarustajien etuja valvoja Suomen Varustamot ja päällystötehtävissä työskentelevien merimiesten etuja valvoja Suomen Laivanpäällystöliitto.

Sopimus ei pienennä suomalaisten varustamoiden kustannuksia, mutta sen toivotaan edistävän hieman suomalaisten työllistymistä. Toteutuessaan sopimuksen odotetaan nimittäin johtavan siihen, että suomalaiset perämiehet korvaavat nykyisin suomalaislaivoilla työskentelevät EU:n ulkopuolelta tulleet perämiehet.

Ahlströmin mukaan suomalaisen ja EU:n ulkopuolelta tulevan perämiehen palkka on samansuuruinen. Alimman tason perämiehen kustannus työnantajalle on kuukaudessa noin 3 000–4 000 euroa, kun lasketaan yhteen työntekijän palkka ennen veroja sekä työnantajan maksamat palkan sivukulut.

Liitot kertoivat uudesta sopimuksestaan tiistaina.

Sopimus koskee vain niitä Suomen lipun alla liikennöiviä aluksia, joilla on sekamiehitys eli sekä EU-maista että EU:n ulkopuolelta tulevaa miehistöä.

Tällaisia sekamiehitettyjä suomalaisia lastialuksia on nyt noin 60, ja niillä työskentelee arviolta noin sata EU:n ulkopuolelta tullutta alimman tason perämiestä, Ahlström kertoo.

Ahlströmin mukaan nyt tehdyn sopimuksen tavoite on helpottaa 20–30-vuotiaiden perämiehen koulutuksen suorittaneiden suomalaisten merimiesten pääsyä koulutustaan vastaavaan työhön.

Nykyisin aluksilla työskentelee miehistötason kansitehtävissä eli matruuseina ja puolimatruuseina vahtiperämiehen tai perämiehen tutkinnon suorittaneita merimiehiä, Ahlström kertoo.

Heidän pääsynsä alimman tason perämiehen tehtäviin on ollut vaikeaa, koska he ovat tähän asti olleet työnantajan kannalta kalliimpaa työvoimaa kuin EU:n ulkopuolelta tulevat perämiehet.

Suomalaisilla kauppalaivoilla työskentelee tyypillisesti laivan koon mukaan yhdestä kahteen alimman tason perämiestä. Alimman tason perämies on suorittanut vähintään vahtiperämiehen tutkinnon. Hän johtaa osaltaan miehistön työskentelyä sekä pitää vahtia eli vastaa laivan ohjailusta ja kulusta vahtipäällikkönä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!

Luitko jo nämä?

Uusimmat